Kääk

Sitä taas katselee omaa napaansa ja mietiskelee menneitä.

Olen muutaman viimevuoden aikana kasvanut jälleen ihmisenä, vahingoittanut itseäni miljoona kertaa, sieluni on vanhentunut vuosia, sekä arvet sydämmessä vain lisääntyneet.

Cityn keskusteluissa suhde kategoriassa, avattiin itseäni koskettava keskustelu; "Miksiköhän ne"

Aivan.

Miksiköhän ne, jotka lupaavat olla satuttamatta, ovat juuri niitä jotka satuttavat?

No kokemuksia rikkaampana, sitä paskan joukosta tulee aina noustua, mutta miten sitä antaa ihmisten aina vaan satuttaa uudestaan ja uudestaan?

Onko silloin tyhmä vaiko vain sinisilmäinen?

Onko väärin luottaa ihmisen hyvyyteen oman mielensä/sielunsa/sydämmensä kustannuksella?

Tämä teksti menee taas siirappisen angstisen kliseisen tyylin mukaisesti....Mutta muotikin on vanhan kierrättämistä?

Olen tehnyt päätöksen.

Ne jotka minua satuttivat ja pyrkivät rajoittamaan edelleen, ovat elämäni sivulokerossa ja ellei ihmettä tapahdu pysyvät siellä. Eivät pääse turhan lähelle.

Sitä tuli kanssa mietittyä miestyyppiä johon syystä tai toisesta aina hullaantuu.

yhteinen tekijä miehissäni on aina olut ongelmat perheen kanssa. joko suhde vanhempiin on paska alkoholin taikka sitten sulkeutuneisuuden vuoksi ja minä päädyn aina sijaiskärsijäksi. Saan olla äitinä isoille pojille.

Sori, mutta se on päätetty että sen paskan jätän taakseni.

Miehet jotka esittävät vahvaa ulospäin, ovat lahoja sisältä. Ja sitä en tosiaan miehessä etsi vain sisäistä lujuutta ja luonnetta.

No jaa jaarittelua taas.. No ainakin tiedän mitä haluan ja mitä olen? *virnistys*

Nyt treenaamaan.