Kamikaze

Taitaa olla parinkympin kriisi. *Levotonta naurua*

Kulta katsellut vieressä kummissaan kuinka alan vaahdota "taas prkl.." laskusta, "Hitto sekin..." asiakkaasta , "Ajan puutteesta..." löhötessä ja tulevaisuudesta.

Muuten, ihanampaa miestä saa hakea. Jaksaa nuo ylä-ja alamäet, ottaa syliin, tietää mistä rapsuttaa ja kuuntelee kun selittelen teorioitani ja näkemyksiäni. Kuitenkin niin vastakohta on minuun verrattuna. Minun kulta.

Jostain syystä odotan kaiken tulevan heti. Sellanen kommando fiilis. "Saathana, come'n get me!". Odotan jatkuvasti, jonkun vastoinkäymisen tulevan ja iskevän kunnolla naamalle, saavani nyt heti elämäni orkut, opiskelevani viikossa itseni erikoislääkäriksi jne.

Turhan suuri elämänjano?

-Jatkuva andrenaliini, joka vie jalat alta.-

esim.Suunnatonta hysteriaa tuottavat naurukohtaukset, mielettömät raivonpurkaukset ja uskomattomat tunteet, joilla valtaa sydämmestä alaa aina vaan lisää.

...Ja se on ihan jokapäiväistä.

*pyörii paikallaa, mutisee omia*

Ongelma taitaa olla siinä, että koen saavani esteitä elämääni ja odotan verenhimo silmissäni niitä jatkuvasti.

Pahimmat esteet, ovat muiden ihmisten luomia. Siksi jatkuva puolustuskantani.

"Aina joku sanoo, ettei tuota kukaan voi tehdä, ei normaalia, olet heikko, et saa olla tuollainen" jne.

Viimeksi eilen jälleen kohtasin ihmisen, jonka avoimmuutta rakastan ja sitä rehellisyyttä, joka huokuu tuosta tapauksesta. Mikään ei ole hänen teoilleen esteenä ja hän vain jaksaa.

Tunsin suunnatonta kanssasisaruutta, sillä avoimmuus, rehellisyys ja oma tahto kuuluvat ehdottomasti top kolmoseen luottamuksen muodostuksessa.

Hän on henkilö, jota kunnioitan.

Olen iloinen siitä, etteivät kaikki tapaamani ihmiset ole selkärangattomia, vailla omaa tahtoaan taikka pullamössöä.

Hänen suustaan kuulin, kuinka hän ymmärtää oloni, kun sanon, että ikäisteni keskuudessa olen ajoittain hukassa. He eivät tiedä vielä, mitä on käydä rajalla, tehdä töitä pers ruvella ja lopulta kuinka se oikea elämän ymmärrys lojuu itse elämisen taidossa. Ei siinä mitä opiskelee ja ehdottomasti ei statuksessa.

Ikä on rakennettu seinäksi. Nuori on aina kokematon ja tyhmä. Vanhempi, aina viisaampi.

Monet käyttävät näitä luokituksen seinämiä hyväkseen ja olettavat massan olevan yksilö ja yksilön olevan massaa.

Sitä en ymmärrä. Jokaisen ihmisen, johon törmään otan aina uutena haasteena. Yksilönä, jonka persoonat minun tulee selvittää.

Varsinkin nyt ikäseinämät ovat aiheutrtaneet minulle kriisiä.

Omassa ikäryhmässäni olen eksynyt, vanhemmassa minua pidetään nuorena ja sen perusteella syrjitään.

"Lasikuutiossa aikaani vietän.
Muiden katseetkin mä siedän.
Sisältä voi kuution aina puhdistaa, mutta ulkoa tullut paska, sitä katoamaan en saa.
Ja kun huudan, ei kukaan kuule minua."

Tämä henkilö, jota kunnioitan sanookin, että vanhemmalta vaikutat. "Kyllä se on niin, että kokemukset vanhentaa."

Muistan kun muutaman kerran minua luultiin miestäni vanhemmaksi. Hän on minua 4 vuotta vanhempi.

Siis hypoteesina: ikäseinien väliin joutuessani, en pääse kokemaan sitä, mitä minun henkisesti ja sieluni vanhuuteen verrattaessa minun tulisi kokea?

Okei...*nauraa* Taidan mennä syömään suklaata ja suihkuun...

*Mielipuolisen virnistyksen hallitessa kasvojaa, hän siirtyy kuvan takalaidalle.*