Kipu.

Välillä repii niin pahasti, että pelkää vuotavansa kuiviin ja jäävänsä hengettömäksi, tunteettomaksi eläväksi kuolleeksi muun massan joukkoon.

Sitä pelkää kadottavansa viimeset rippeet siitä ihmisestä, mitä oikeasti on.

Vasta viime kuukaisina sain itseäni sen verran kasaan,että erotin vihan mielestäni, sillä se ei kuulu luontooni.

Vaikka muut sua satuttaa pahasti ja pystyy niin järkyttäviin tekoihin, ei pitäisi kadottaa itseään vihaan.

Edelleen tappaisin mielelläni sen ihmisen, joka mua satutti vaikka tiesi kuinka hajalla jo olin.

Mutta mun luontoni ei ole sitä ja siitä olenkin ylpeä, että sain viimein itseäni kasaan.

Nyt katson sivusta, kun mahdollisesti mun elämäni mies menee toisen naisen kanssa naimisiin, sillä uutta mahdollisuutta en kykene vielä antamaan.

Luottamuksen ansaitsee vähitellen.

Ja mun luottamuksen ansaitseminen vaatii erittäin paljon, sillä jos jotain olen oppinut, niin ainut kuka sun vierellä lopulta seisoo, olet sinä itse.

Taas törmäsin ihmisiin, jotka yllättyvät mun periaatteista ja että näinkin kilttejä yksilöitä vielä löytyy... Moon niin kiltti... *räps räps*

Mut niin se menee, että on kahdenlaisia naisia: Niitä, jotka on luotu rakastajittariks ja niitä joissa on vaimomatskua. *silmien pyöräytys*

Mut mustahan tulee uraohjus,sillä eiks se niin mee et miehiin pettyneet, joko alkaa kevytkenkäisiksi pelaajiksi, taikka keskittyy vaan uraansa?

--------------

Ja sitä vielä vuodattaa kaiken julkisesti tässä blogissa... Ai kauheeta. :D