Kummallista eikös.

Vihdoinkin tein läpimurron terveyteni suhteen: Flunssa alkaa taittua!

Jaksoin eilen jopa siivota. Veto ollut useamman viikon veks, mutta eilen tartuin mopin varteen ja siivosin kunnolla.

I feel good... *jammailee*

Odotan ensi viikkoa ja palkan maksua. Jälleen olen kuukauden lopussa PA, mutta ruoaa on ihan tarpeksi kaapissa.

Olen pieni ruokainen ja helppohoitoinen nainen...gräyh! *virne*

Täytyy perjantaina (vapaa päivänään) suhia mopin kanssa vanhempien luona muutaman euron tähden, että pääsee viikonloppuna viihteelle. Hyvällä ystävällä nimittäin karaoke pippalot ja sielä on pakko näyttäytyä.

Ensi kuussa saan lisät jne. joten rahallisesti helpompi kuukasi (mitään yllätyksiä ei pitäisi olla.)

Pistän myös rahaa sivuun mm. uusiin astma lääkkeisiin jne. Koska niihin kuluu taas pitkäpenni. *murinaa*

Ärsyttää, että on sairas. "Hei, olen keuhko invalidi!" Minuun siis pätee eri säännöt. Kuten normaalin flunssan alla en saa urheilla. Pamahtaa nimittäin samantien keuhkoihin.

Näen kauhuvisioita siitä, että tulevaisuudessa elän muovikuplan sisällä, ettei vaan mikään pääsee aiheuttamaan infektiota.

Masennus on melkein kokonaan jo ohi. Alan näkemään asioita paljon kirkkaamassa valossa ja motivaatio on korkealla.

Olen löytänyt itsestäni taas hillittömän flirttailijan ja tunnen itseäni paremmin aikaisempien suhteiden ansiosta.

Sitä kasvaa henkisesti ja voin sanoa olevani vahvempi.

En silti pääse vihasta näitä ihmisiä kohtaan.

Jos henkisesti on jäännyt uhmaiän paikkeille ja solidaarisuus on unohtunut, sekä itsekkyys hallitsee on syytä katsoa peiliin ja äkkiä kasvaa aikuiseksi.

Aikuisten oikeesti.

En siedä tuollaisia ihmisiä tippaakaan.