Minä, sinä, hän?

Viimeinen viikonloppu oli biletystä täynnä.

Pakko sanoa, että kerrankin synttäri/läksiäisbileet (kyllä ensimmäiset kunnon läksiäisbileet..) meni täysin nappiin!

Kakku syötiin melkein kokonaan, musiikkia riitti, kaikilla oli mukava olla, yhdessä mentiin kaikki samaan baariin..

Paha kyllä porukalla oli oikea asenne ja tämä tyttöhän ei perjantaina maksanut mistään mitään.

Sen huomasi epämääräisistä black outeista, mutta ilta päättyi mitä loistavammin ja hyvässä seurassa!

--

Lauantaina ei pahemmin tullut nukuttua ja kun lopulta silmänsä pääsi ummistamaan yritti sydän sykkiä tietänsä ulos rinnastani.

Koska lahjaviinithän oli juotava löysin pian itseni ystäväni päättäjäisistä, joissa hänen isäpuolensa alkoi ohjeistamaan minua Englantia varten ja juottamaan siinä samalla.

Kundi ilmeisesti on matkustellut paljon maailmalla, paremmissakin piireissä.

Ohjeet olivat selkeät: "Ainakin 30m jahti on oltava!"

Ilta päättyi ihanan ihmisen synttäreihin ja sieltä tutuksi tulleeseen baariin. illan aikana törmäsin sovitusti uuteen tuttavuuteeni ja uni jäi jälleen suht vähäiseksi.

Eniten vituttaa se, että törmää uuteen mahtavaan ihmiseen juuri ennen lähtöä....

Normimeininki ja niin minun tuuriani!

------------

Pari päivää mietyttänyt mnkälainen kuva ihmisille on jäännyt minusta. Liiankin usein kuulee sanat: "ylimielinen, bitch.." Mutta myös: "Villi spontaani, nauravainen."

Naiset ovat monimutkaisia ja tyttö josta olen viimeaikoinakin valittanut teki sen taas:

Kävin visiitillä ja rivien välistä saan kuulla olevani varsinainen hutsu ja ilmeisesti panen sitten jokaista?

Asiaanhan ei vaikuta se että tämä kyseinen tyttö on kiinostunut jollakin tavalla juuri viikonlopun nyt läheisemmin tutustumastani tuttavastani.

Mutta kyse ei ole siitä normaalista kiinnostuksesta johon rajallinen Suomen kielemme kykenee, vaan hän haluaa huomiota. H-U-O-M-I-O-T-A! Kuka sitä ei haluaisi? Totta kai, mutta kun kyse on toisesta ihmisestä, ei vain asiasta, jonka voi heittää käytettyään romukoppaan. ystävälläni on näet paha tapa rakastaa huomiota, kehuja ja elää niillä, vaikka kuulisi ne keneltä. Vaikka tunteita ei hänen suunnaltaan ole pelissä. Palvomista. oh la laa!

ja yritäppä tätä sitten selittää jollakin tavalla sille kaverille niin eeei... eeeheei.

Hän on varmasti saannut jo kuvan minusta aikamoisena viettelijättärenä joka lentää kukasta kukkaan ja on varsinainen jääkuningatar. Tai sitten ei...

Turha jossitella ja vaivata päätä sillä, mikä mielikuva ihmisillä on minusta. He jotka oikeasti tuntevat minut omaavat sen oikean kuvan. Ja siksi minua ehkä harmittaakin, ei se että luon ns. "vääriä kuvia" vaan se, että ystäväni jonka kanssa kärhämää on, ei edelleenkään tunne minua 6 vuoden jälkeenkään..
-----

Siksi tapasinkin eilen ihania ystäviäni ja juttelin maat ja mannut läpi.

Sitten minullekkin valkeni, että olen rakentanut timantin lujat suojat. Siis n. 2,5v sittenhän seurustelin ja sitä ennenkin aikamoisessa putkessä. usein vain 4kk välissä ennen uutta.

Noh jokatapauksessa, nyt kun olen alkanut taas elämään fyysisellä puolella (Auringon lämpö, uniset lakanat, hyvä viini/ruoka, kunnon treeni, intohimoinen yö, vapaata tanssimista ilman koreografiaa, hengittäminen, kylpy...) ja henkisellä puolella (meditaatio, nauru, lukeminen, itsensä ja muiden opiskelu/etsiminen..) tulisi taas avata itsensä emotionaalisella puolella ja uskaltautua vain tunteidensa vietäväksi.

Pelko tuppaa estämään sitä. Olen melkein menettänyt itseni ja "minäni" menneisyydessä. Paha juttu kun sattuu olemaan sellainen ihminen, että on iloinen kun muilla on hyvä olla, eikä vaadi itselleen paljoa. Sitä päätyy tilanteeseen, jossa huomaa, että melkein kaikki itsestä on imetty kuiviin.

Mutta niinhän se on, että ei pysty muita täysin rakastamaan tai toisen kanssa elämään ennen kuin tekee tämän itsellensä.
------

No nyt on aika kokeilla emotionaalistakin puolta, silllä Lontooseen lähdöllä on yksi hyvä lisävaikutus:

Koska perheeni ei ole helpoin niin pitkä välimatka antaa aikaa itsensä ja tunteidensa löytymiseen.

Ja en todellakaan luovu luonteestani! Jumaleison! jos joku luule minua jääkungittareksi ja ylpeäksi paskaksi/bitchiksi niin antaa mennä vaan! Ei sitä kaikkia voi miellyttää ja matka kohti tulevaa uraani ei tule olemaan helppo. Pitää olla asennetta sillä tiedemaailma tuppaa edelleen olemaan miesten valtaama. Pitää olla munaa jos aikoo pärjätä!

Toki ajattelin oppia käyttämään naisellisia avujani aivan uudella tavalla. Miksi jättää moraaliin perustuen yksi voimakkaimmista aseista käyttämättä?...

Missään ei ole enempää asennetta kuin naisessa, joka korkkareissa ja punaisessa huulipunassa astelee kuningattaren elkein luennoimaan uusimmista löydöistä tai leikkaussaliin pelastamaan henkiä tai valmentamaan 2 metrisille urheilijoille kuinka olisi syytä liikkua jne.. ja tämän jälkeen menee kotii kaitsemaan kahta lasta ja leipomaan vaikka sitä pullaa, sekä käpertyy miehensä kainaloon valittamaan työpäiväänsä!