Pohdiskelua

Koskaan ei tiedä mitä saa.

Sain kuin sainkin solukämpän. Omalla kylppärillä! Ha haa! *Pieni lantion-sheikkaus-voitto tanssi*

Koko viikko ollut kylläkin yhtä alamäkeä. Laskuja, ihmiset ympärillä ihan sekaisin, oma ahdistus ja epätoivo.

Onnittelut sile, joka lähetti kuin lähettikin nämä kiroukset niskaani. Osu ja uppos!

Mutta eikös ole aina sanottu, että pohjalta on tie ylöspäin jne.?

BTW Hyvän ystääni kanssa iltaa istuessamme sain hetkellisesti hänen vihansa osakseni. kyllä. Menin paljastamaan, että opin Amadeus järjestelmän käytön aulaemäntä/sihteeri hommissani muutamassa päivässä ja hänhän huudahti: "Stna! Väitätsä, että sä opit sen järjestelmän, kun jotkut melkein jätti koulun kesken sen järjestelmän takia?!.." Tätä vuodatusta seurasi 1,5h mykkäkoulu.

Nyt asiat ovat kyllä hyvin ja olemme edelleen loistavissa väleissä mutta silti... *huokaus*

Onko minun tulevaisuudessa tosiaan peiteltävä todellista itseäni ja taitojani?! Enkö saa olla oma itseni?! PHRKLH! *kiroamista perä pohjan Peran tyylillä*

Säikytän miehet ympärilläni, joiden huomion olen saannu kikatuksella/tanssillani ja rinnoillani, paljastamalla omaavani aivot ja tuhoan ihmissuhteeni sillä, että kerron oppineeni nopeasti/tajunneeni jonkun jutun nopeasti, sekä puhumalla suoraan kaikille mitä mieltä olen asioista?

AAARGH! Ei ole helppoa ei. Mä en niin kuulu tänne! *Epämääräistä päätä pöytään hakkaamista*
--

Solu sitten sijaitsee rakkailla lapsuuden alueillani. Pelottavan tuttua seutua ja jumalauta.

1. Ex-kihlattuni asuu alueella nykyisensä kanssa.
2. Mr. Man A.K.A "jumalaista seksiä" asuu alueella.
3. Puolet lapsuuteni tutuista asuu alueella
4. Yksi niistä kahdesta, jotka voisin ampua/suolestaa/lahdata jne. asuu tietysti suurella todennäköisyydellä edelleenkin alueella...

Voi Jsus.

Mielenkiintoinen kevät edessä.
--------

Kaiken harmauden keskellä törmää hetkellisiin kultaisiin kimalluksiin.

Tajusin taas yksi päivä kuinka rakastankaan alaa jota opiskelen ja kouluani. Opettajat ovat rentoja ja hoidin kuin hoidinkin jo ensimmäistä potilastani. Aluksi tapani mukaan hieman jännitin, mutta kun sain käteni potilaaseen tiesin tasan tarkkaan mitä tehdä. Kyllä kroppa aina käsilleni sanoo mitä kaipaa.

Isäni ymmärsi tilanteeni ilman hillitöntä draamaa ja avustaa minua hiukan helmikuun ajan, koska joudun maksamaan normi vuokran lisäksi solun vuokran ja vuokratakuun. Olen edelleenkin hieman kummastunut miten isäni suhtautui asiaan niin rennosti. Kerroin tilanteen suoraan ja juttelimme niitä näitä. IHME! Todellakin IHME on tapahtunut. Tuo keskustelu poisti 1000kg harteiltani.

-------

Kun pääsee tekemään niin kuin sisäinen ääni sanoo, tuntee olonsa ei vain varmemmaksi vaan myös vapaammaksi.

Pakko myöntää, että elämäni tälläisenaan ole aina yhtä herkkua. Se että romanttiset suhteeni saavat aina omituisia käänteitä sinänsä riittää jo vaikuttamaan yleiseen vireystilaan, mutta lisätkää soppaan vielä finanssi puolet. Siis VOI JUMALAUTA! Eikös sen pitäisi mennä niin, että jos tuuria ei ole rakkaudessa niin rahassa ja visa versa?

En todellakaan usko, että kohtaloni täyttyy täällä vaan jossain ihan muualla, jossa minua eivät rajoita toisten mustasukkaisuus ja hallinan tarve.

Eikä myöskään se, etten voi näyttää todellista minääni ja taitojani. Tai no persoonani on jatkuvasti esillä ja sitä en peittele, mutta se että joudun piilottelemaan asioita joista tiedän ja asioita mihin kykenen syö sisältä ja paljon.

Olkoon se siis tavoitteeni. Tahdon päästä siihen pisteeseen, ettei minun tarvitsisi peitellä osa-alueita itsestäni vain muiden takia.

Nukkumaan vamos!