Sokeus on synti

koko tunteiden värikirjo koettu tämän viikon aikana. Iloa, tuskaa, vihaa, onnea... you name it!

Talvi nostaa pimeän puolen ihmisissä esiin. Maailma pienenee oman navan ympärille ja kyky kuunnella katoaa niin helposti.

Tätä tuli koko viikko todistettua. Sorrun taas ilmeisesti marttyyrin osaan. Oli kuuntelevana korvana ja ymmärtäjänä, kun muut vuodattivat ongelmistaan.

Jonkun täytyy aina olla kuuntelijan roolissa. Muutenhan ongelmat vain kasautuisivat ja pahenisivat. Eikö niin?.

Viikon tragedian jälkeen ajattelin repäistä ja iskeä komeimman vapaan miehen joka lauantai iltana vastaan tulisi. Päivä töissä ja kaikki vaikutti jo lupaavalta. (Paitsi tietysti ystäväni soitti ja hehkutti kahta miestä, jotka ilmeisesti on pyörittänyt pikkurillinsä ympärille ja kuinka on niiiiin onnellinen ja rakastanut. Hehkuttaminen loppui lopulta siihen, että mainitsin omalta osaltani kaiken menevän päin helvettiä.)

Tupareihin mennessä oli olo jo hilpeä ja odotusta täynnä. Seura oli mahtavaa ja kaikki osasivat juhlia. Sitten eräs ystäväni laitteli viestiä baarin vaihdosta ja kuinka olisi mukava jutella jne. Keskityin alkuun baariin ja seuraan jossa olimme, mutta oman porukan kutistuessa ja ystäväni terrorisoidessa päätimme lähteä toiseen baariin.

Kun pääsimme ovelle klo:02.02 ilmoitti poke ettei ota sisään, sillä kello jo yli kahden. Normaalisti asiathan ovat neuvoteltavissa, mutta tämän poken munan jatkeena toimi nimikyltin antama auktoriteetti. Tunnelma laski ja kebbe oli paikallansa. Kun lähdin sitten ystäväni kanssa kahdestaan jatkoille joille oli määrä mennä, oli ilmeisesti väärin ymmärryksiä ollut matkassa. Päädyimme kävelemään lähimpään baariin, jossa ystäväni vuodatti minulle viime aikaiset suhde murheensa jne.

Olin vain hiljaa ja lohdutin ja katsoin, että kaveri pääsi kotiin vievään bussiin. Samaan aikaan mietin mielessäni: "Voi vittu...".

Bar Loosessa on muuten mainio miestarjonta. Valitettavasti en vielä päässyt siitä nauttimaan sen tarkemmin, mutta mahdollisesti muutaman viikon sisällä...

Törmäsin taas ikärasismiin, joka on viime aikoina seurannut magneetin tavoin elämääni. "Soot niin nuori, ettet ymmärrä..." "Hei kyl sä sit joskus tajuut...". Nämä kommentit yleensä juuri sen vuodattamisen yhteydessä, jossa keskustelukumppani kaataa oman elämänsä paskasaldon päälleni. Ja vaikka kuinka yrität selittää, että joo ymmärrän perheen perustamis ja lapsien hankinta vietin, olinhan kihloissa tosissani... niin kaveri ei ota sitä kuuleviin korviinsa.

Parempi siis jatkaa linjaa: "Olen päälle parikymppinen bimbo, joka on elännyt ainoastaan pumpulissa: Pappa betala", kuin tuhlata aikaa ja voimia siihen, että saa toisen ymmärtämään mitä oikein todellisuudessa on.

Sehän riittää, että tietää mitä itse on?

Kävin muuten leffassa katsomassa leffan 500 days of summer. Loistava. Suosittelen! (Vaikka suurin osa katsojista olikin pariutuneita, niin kyllä siitä yksinkin nautti.) Loistava kevyt joka miehen elämästä koottu pätkä, jossa tarina koostui edes takaisin hyppivistä päivistä.

Mikä siis auttaa isompiin pettymyksiin ja katkeraan jälkimakuun suussa?

Tässä reseptini viikonlopuksi: Pitäkää romanttinen ilta itseksenne. Kuka olisikaan sinkulle parempaa seuraa kuin hän itse? Kukaan ei vuodata sontaansa niskaan ja voi itse kaikessa rauhassa käsitellä asioitansa.

Kata pöydä yhdelle kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti.

Pidä huolta, että ruoka on erikoislaatuista ja jota syöt harvoin ja erikoistilanteissa. Omalla kohdallani härän sisäfilee medium- ja itse tehdyt valkosipuliperunat toimivat loistavasti. Lasi punaviiniä ruuan ohelle ja jälkiruuaksi tummassa suklaassa dipattuja mansikoita kermavaahdolla.

Mene ulos ystäviesi kanssa ja tanssi sielusi kyllyydestä.

Sunnuntai iltana yksin leffaan katsomaan kevyt ja viihdyttävä leffa, josta jää hyvä jälkimaku. Ennen leffaan lähtöä voi fiilistellä klassikoilla, kuten Fran Sinatra, Edith Piaf ja kolmantena Melody Gardot.

Tulos: Sitä hyväksyy viime aikaiset tapahtumat ja muistaa pääsevänsä näistä vielä yli. (Myös muutamia valittuja fraaseja nimeltä mainitsemattomalle henkilölle, joka ei uskaltanut kohdata silmästä silmään seuraavaan kertaan, kun hänet näen. Seurauksena varmasti veljeni kanssa riitoihin joutuminen ja tästä syystä suuri draama, itse keskusteluhan ei tule olemaan draamaa vaan silkaa faktaa silmästä silmään. Mutta hei: Eikö kerrankin nainen saisi pitää puoliansa ja sanoa asiat niin kuin ne ovat? En anna historian toistaa itseään ja olla hiljaa ja ohittaa asiat olkapäitä kohauttamalla, kuten naisten oletetaan tekevän.)

Vielä mainittakoon, että rankka treenaaminen viikonlopun jälkeen varmasti myös helpottaa oloa, varsinkin jos nyrkkeily kuuluu kuvioihin.