Taas käyty rajalla

Taas tuli sellainen hetki eteen et itku/potkuraivari ja hysteria valtasi mielen. enään kuukaus tätä. Sit se on ohi! Luen kirjotuksiin, käyn täydet työtunnit hoitamassa ja koulua siihen päälle lisää et kurssit tulee suoritettua, sekä tietysti vielä harkat. Ja ihmiset vielä kysyy "taidat hei vähän valehdella?". HA! Sietokyvyn rajoilla tietoisuus muuttuu hämäräksi ja kipukynnystä ei ole.

Siitä on niin helvetin ylpeä, että pärjää itekseen ja todellakin menestyy, mut sillä on myös hintansa. Jos saisin joskus nukkua ilman, että on taas pakko nousta aikaisin ylös. Siitä vaan ei pysty luopumaan. Fudiksessa syntyny andrenaliini, tanssin tuoma hurmio ja agressioiden purkaminen nyrkkeilyssä... entä mielenrauha syvävenytyksissä tai tietynlainen jännitys kiivettäessä monenlaisiin paikkoihin? Ja maalaaminen!!! Kun näkee mitä syntyy tyhjälle taululle? Kirjottaminen taas ratkaisee monia huolia ja laulaminen selvittää äänen lisäksi pään.

Kuten hyvä frendi sano: " Sä pärjäät kaikessa, mut niissä asioissa joissa tahdot, oot luskomaton."

Ehkä vaan janoan liikaa!!! XD