Vaivaamist ja vaivaamiset..

Unien symboliikka.

Uskon, että ajoittain voi ihminen nähdä enneunia ja nyt viime yönä tuli jotain omituista nähtyä.

Mummini asuu Pasilassa ja näin unta Pasilan pohjakerroksista, jotka eivät olleet pohjakerroksia.

(Unissa on aina niin paljon järkeä kaikessa.)

Mikä tulee ottaa huomioon on ajan taittuminen näissä paikoissa, sillä se muuttui alituiseen kahden asian välillä. Yksin tai ihmisten joukossa. Olin joko tarhalasten keskellä, taikka sitten sukulaisteni joukossa. Taisimme aloittaa pohjakerroksesta katsauksen

Mummini tokaisi, että nämä ovat kyllä hyvät tilat. katsoin ympärilleni ja näin 1h+tk tilan, jossa tupakeittiön sijainti oli sopiva ja kodikas. Kun astuin makuuhuoneen puolelle oli ympärilläni lastentarhan sänkyjä ja muksuja huutelemassa ympäriinsä.

Räpäytys vain ja tämäkin oli poissa. Ainut, mikä muistutti lasten olosta kyseisessä huoneessa oli makuualkovin yläpuolelle sijoitettu hyllykky. Ilmeisesti 70-luvulta, puunsävyinen, jossa oli lokerikkoja muksujen kengille etc.

Mutta siinä piileekin kysymys: Mitä se katon rajassa teki, kun lapset tunnetusti ovat pienempiä?

Sisustin tilaa jo mielessäni mun mummini huudahti ja nytkatsomaan yläkertaa!!

Seuraavaksi olinkin isommassa salissa yksin. Salin kalustus koostui eripari tuoliryhmistä (Jokaisesta tyylistä ja vuosikymmenestä kotoisin olevia rykelmiä. Yhteistä vain se, että olivat varsin kolkkoja) ja levymäisistä lampuista, jotka roikkuivat katosta ohuen johdon varassa, taikka seisoivat ohuen rautaputken päässä. Molemmat kannattimista olivat metallin värisiä ja lamput eri pituisia.

Lähestyin suoraan edessäni olevaa lamppuryhmää. Se jäi vilkkumaan saaraalloista valoa, eikä valaissut kunnolla paikkaa.

Sitten huomasin muutaman tarhalapsen juoksentelevan ympäriinsä ja yritin napata ne takaisin porukkaan, joka odotti mummini luona.

Klassinen luonnonvalo siivilöityi keittiön ikkunasta ja kävelin sinne moikkaamaan Merjaa, jonka läsnäollessa katsoin taakseni saliin, joka ei ollut sali enään vaan pieni ja kolkko 70-luvun asunnon olohuone/keittiö. Kun räpäytin silmiäni oli paikka täynnä sukulaisiani ja juhlaan pukeutuneita tarhalapsia ahmimassa kaikilla pöydillä sijaitsevia herkkuja.

Itse normaaliin tapaani lähdin etsiskelemään tuttuja ja gluteenittomia leivonnaisia. Söin kolme kämmenen kokoista normaalia gluteenitonta pikkuleipää ja katsahdin sitten tätiini, joka naurahti ja huudahti "Ai vitsi ku toi näyttää hyvältä!". Näin harson alla olevan huokoisen suklaakakun. (ja otin riskin, sillä se ei ollut gluteenitonta! :D) Kun katsoin sitä tarkemmin maistettuani sitä ensin näin vihreää limaa, katsoin tätiini ja tuo lima olikin muuttunut marsipaaniksi. Olin äkisti salin toisessa päässä ja nostaessani katseeni edessäni olevaan mieheen näin Maken (Isani edesmenneen parhaimman ystävän) valkoisessa kauluspaidassa ja mustissa housuissa. Erikoista oli, että Maken paidassa tuntui näkyvän punaisia roiskeita, sivusilmästä katsoen. (Todellisuudessa Make löydettiin muutama vuosi sitten takaperin vaatehuoneetaan hirttäytyneenä.)

Räpäytin taas silmiäni ja olin taas yksin tyhjässä kolkossa salissa. Josatin kuului ilmastoinnin ääni.

Kävelin edessäni olevan toisen lamppurykelmän luo ja lähestyessäni sitä, lamput syttyivät aina lähimmäisestä alkaen ja levittivät kolkkoa sinistä valoa ympärilleen. Jokaisessa lampussa oli kiinalainen symboli, joita en ymmärtänyt. Äkisti nuo valot vaikuttivat lämpimimmältä asialta koko salissa, valo siis muuttui ja katsoessani ympärille näin ikkunasta paistavan yön luoman valon ja varjoja, jokaisella huonekalulla. Olin taas yksin ja tokaisin mummilleni (?), etten pitänyt tästä yläkerroksesta, sillä täällä oli joku.

Jälleen näitä omituisia unia...

Eilen treeneissä huomasin jällee mielenkiintoisen piirteen ystävissäni ja itsessäni.Ainoa tuntui vaivaavan joku koko treenien ajan, aina siitä kun treffattiin, siihen kun lähdettiin.

Itseasiassa samalla tavalla kuin miehiä vaivaa joku. Tyhjää naurua, asiasta toiseen hyppimistä, skrodempaa äijäilyä teoistaan, asioiden välttelyä... u know what I mean?

Treenien lopuksi sitten ilmeisesti purkautui Ainon fiilis, kun yksi kundi potkaisi Ainon palautusjuoman kumoon ja osa levisi tatamille. Aino ilmoitti kundille ensin, ettei se mitään, myöhemmin jälkeenpäin tokaisi meille, ettei ainakaan lähtisi sitä puhdistamaan, sillä eihän se ollut Ainon vika. Mietin mielessäni mitä väliä sillä oli kuka oikeastaan sen pyyhkisi. Valkku Ari tuli myöhemmin paikalle jo kysäisi kenen juomat on kaatuneet. Sanoin, että Ainon juomat potkaistiin kumoon, johon Ari sitten vastasi Ainolle, että hae paperia ja pyyhi tuo poes.

Muutaman minuutin jälkee huomasin Ainon singahtaneen pukkareihin, pakkasin kamat ja menin perään vilkaisten ensin Caroa ja Ellua olkapäitä kohauttaen.

Alhaalla Aino tuntui jotenkin etäisemmältä. Siinä kamoja vaihtaessa Caro ja Ellukin sinkautuivat paikalle ja Ellu tokaisi Ainolta mikä tuli. Aino vastasi vaan, että vituttaa. Kotimatkallakin Aino oli hyvin hiljainen.

Mieleeni nousi kysymys oliko kyseessä jälki murkkuikäinen veto vaiko tosiaan se, että asioiden vaivatessa pienikin asia muuttuu katastrofiksi?

Itse veikkaan jälkimmäistä, sillä tyynempää ihmistä kuin Aino läppineen ei ole ja muutama viikko takaisinpäin alkoi Aino jälleen asumaan itsekseen. Se jos joku on aina suuri muutos elämässä.

Dääm.. taitaa menkat olla alkamassa viikon, puolentoista sisällä. Finnejä tuppaa ilmestymään nuppiin taas ja suklaata tekee mieli koko ajan...

*aamuaskareiden pariin*