Jo hyvin aikaisessa vaiheessa suhdettamme kävi selväksi, että jos tässä joskus naimisiin asti päädytään, tapahtuu avioituminen maistraatissa ja luultavasti kovin vähäisillä juhlallisuuksilla. Kumpikaan ei kuulu kirkkoon, molempien vanhemmat ovat eronneet, lähisuvussa on alkoholisteja ja muita kummajaisuuksia, joita saisi kuitenkin hävetä, ja ennen kaikkea haluamme hedonistisesti ennemmin mennä kunnon häämatkalle kuin syöttää ja juottaa isoa joukkoa sukulaisia ja ystäviä. (Sori vaan rakkaat, elämä on valintoja.)
Maistraatissa voisi toki piipahtaa farkut jalassa ruokatunnillakin, mutta mielestäni elämässä ei pidä jättää käyttämättä hyviä syitä tälläytyä nätiksi. Jos ei muuten, niin hyvien valokuvien takia. Perinteiset häämekot ovat kuitenkin mielestäni ehdoton nounou maistraatin ollessa kyseessä. Farkkujen ja kermakakku-unelmien välissä on kuitenkin runsaasti vapaata riistaa, joka on herättänyt saalistusvaistoni. Ahkerana kirpputorikiertelijänä on huomioni yhä enevässä määrin kiinnittynyt puoli-ilmaisiin potentiaalisiin maistraattihepeniin.
Ensimmäinen minua puhutellut mahdollinen maistraattimekko oli lyhyt kotelomekko, lilan ja hopean kirjava, ihanan erikoisella leikkauksella varustettu. Se oli toki puoli numeroa liian pieni minulle, mutta äkkiäkös sitä kilon tai pari pudottaa. Ja tokihan sitä voisi käyttää vaikka kaverin häissä, jos mokomat ehtisivät ennen minua. Ei tarvinnut paljon miettiä, kun mekko lähti mukaani. Ihan kaiken varalta vain. Tulevalle, pahaa-aavistamattomalle sulholle esittelin sen ihan vain juhlamekkona, kun "ainahan niille silloin tällöin on jotain käyttöä". Tästä on nyt vuosi.
Seuraavaksi mukaani tarrautui se kullanvärinen kellohelmainen, jossa on pieniä paljetteja helmassa. Sain tosi halvalla. Eikä tarvinnut ratkoa kuin yksi sauma. Sitten eteen tuli ihana pitkä punainen satiinihame toppeineen. Siitä tulee ihan kiva, kun ompelen sen satiinisen koristeruusun kiinni paremmin. Puhumattakaan siitä tyylikkäästä mustasta, jossa on hopeanvärisiä kirjailuja. Ja niin edelleen. Yhä uudet ja uudet mekot kuiskivat minulle. Mieli vaihtuu aina uuden entistä paremman vaihtoehdon tullessa eteen. Juhlahepeneitä alkaa olla loppuelämän tarpeiksi.
Mies ei tiedä vieläkään, miten hyvin olen varautunut. Kihloissa olemme olleet nyt vähän reilun kuukauden. Hääpäivästä ei edelleenkään ole ollut mitään puhetta. Onkohan meille tarpeettomien maistraattimekkojen hamstraajille mitään tukiryhmää tarjolla. Anonyymit avioitumisasuholistit?