Mun tinasta ei ota sitten mitään selvää. Jossei se nyt sitten esitä sitä käytettyä suodatinpussia joka tänä aamuna hajosi lattialle. Vaikka tulevasta kai noiden pitäisi kertoa, eikä menneestä. Voihan tietysti olla, että kahvinporot leviävät keittiön lattialle huomenaamunakin, mutta on se vaan aika huolestuttavaa, jos se on vuoden 2008 merkittävin tapahtuma…
Uudenvuodentoivotukset kaikille! Olkoon tämän vuoden parhaimmat hetket ensi vuoden pahimpia!
Olen lähdössä viimeisille joululahjaostoksille. Tiedättehän; tungosta jossa pääsee kaksi askelta eteen ja yhden taakse, halvan hajuveden löyhkää, töniviä kyynärpäitä, paniikkisykerö vatsanpohjassa, hävinneitä hansikkaita, äitinsä kadottaneita lapsia, epätoivon lujasti kuristava ote kurkunpäässä, pitkin selkärankaa valuvia hikipisaroita, hiertäviä kenkiä, mauttomia joululauluja, puolituttuja jotka tulevat imelästi hymyillen toivottamaan hyvää joulua, kilometrin mittaisia jonoja, töykeitä kassaneitejä, harkitsemattomia ja ihan liian kalliita ostoksia, rollaattoreilla kulkuteitä tukkivia mummeleita, sääret mustelmille hakkaavia muovipusseja…sitä joulutunnelmaa parhaimmillaan! *hyperventilointia*. Jos en palaa hengissä tai järjissäni (tai no...) niin HYVÄSTI!
Näin Prismassa mielenkiintoisen miehen. Minua kiinnostavia miehiä on ylipäätään olemassa aika vähänlaisesti ja nekin vähät ovat yleensä joko varattuja, muuten moniongelmaisia tai sitten sellaisia joita minä en voisi vähempää kiinnostaa. Joten jokainen edes jonkin verran tenhoava tapaus pitää katsoa huolella loppuun asti. No, äsken käveli vastaan sitten sellainen, jonka kanssa heti ensimmäinen katse sieppasi munasarjoissa asti.
Harmi vain, että kohtaamistilanne olisi voinut olla vähän vähemmän koominen. Olin nimittäin juuri julkituomassa pettymystäni Prisman huonosta piparkakkumuottivalikoimasta (!) ottamalla kasvoilleni pahimman möksähtämisilmeeni. Vähän samantyylisen kuin tuossa kuvassa: http://www.city.fi/kuvagalleria/image.php?id=1003167 ,mutta PALJON, PALJON karrikoidumman. Törrötin siis alahuultani pitkälle eteenpäin loukkaantuneen näköisesti, käänsin päätäni ja siinä se mies oli, aivan edessäni! Ja minä näytin apinalta!
Tilanne oli vähän samanlainen kuin tulisit yllätetyksi yleisen vessan muka lukitusta kopista housut kintuissa. Tai kuin kävelisit pari tuntia kaupungilla ja viimein sattuisit vilkaisemaan peiliin ja tajuaisit unohtaneesi laittaa ripsiväriä toiseen silmään. Tai kuin huutaisit baarissa jonkun korvaan, että PANETTAA ja musiikki loppuisi juuri silloin ja olisi yhtäkkiä niin kovin hiljaista ja kaikki kääntyisivät katsomaan sinua huvittuneena… Koettu kaikki…
Kasvankohan minä koskaan aikuiseksi? Opinkohan jonain päivänä käyttäytymään fiksusti, hillitysti ja korrektisti? Ja haluankohan minä edes sellaista miestä joka haluaa naisensa käyttäytyvän fiksusti, hillitysti ja korrektisti…?
Arvasin muuten heti, ettei Vanhanen Susaniaan missään Ikeassa tavannut. Kaupat vain eivät ole luonteva paikka tehdä tuttavuutta. Se töröhuuli-ilmettäni todistanut mies nimittäin tuntui lopun kauppareissun ajan osuvan vastaani joka hemmetin hyllynvälissä merkitsevästi hymyillen ja syvälle silmiin katsoen, mutta sadun loppu kuuluu silti: ”He menivät molemmat omille kassoilleen, maksoivat ostoksensa ja katosivat ihmisvilinään…”
Noh, todennäköisesti se mies vain virnuili, että tuossa se vähämielisesti ilveillyt nainen TAAS on, seuraakohan se minua… (enkä muuten seurannut, yritin vältellä!)
Tiedän ettei minun pitäisi enää tässä iässä uskoa sinuun. Uskon kuitenkin yhä myös kunnon miehiin, tosirakkauteen ja hammaskeijuihin.
Tänä vuonna en toivo kuin yhtä asiaa. Nimittäin runsain mitoin jakamatonta huomiota komeilta, huumorintajuisilta, viiksettömiltä, itseäni pidemmiltä, minun minuna hyväksyviltä, puhdastukkaisilta, antisetämäisiltä, sellasilta joiden selkäkarvoja ei voi letittää, yllytyshulluilta, edes kerran viikossa suihkussa käyviltä, korkeintaan kohtuullisesti juovilta, vähänäppyläisiltä, edes välttävästi oikeinkirjoituksen hallitsevilta, mukavan (tai edesmenneen) äidin omaavilta, epäpulleilta, väkivallattomilta, homofobiattomilta, sisäsiisteiltä ja ehdottoman kaikennielevän palavasti minuun ihastuneilta miehiltä.
T:Anastasia
PS Jos ei muuta, niin lähetä tänne edes yksi hyvinvarusteltu tonttu!
…smiä
(no nyt kuin sain huomionne voimmekin mennä itse aiheeseen)
Olipa outo kokemus olla taannoin pikkuveljeni seurana huonekalukaupassa hänen hankkiessaan itselleen uusia kalusteita. Myyjäneitonen ilmeisesti tulkitsi meidät automaattisesti pariskunnaksi (asia mistä toipumiseen tarvitaan luultavasti tanakka annos terapiaa), ja tahtoi välttämättä suunnata suurimman osan myyntitehostaan juuri minuun. Veli esitti aktiivisesti kysymyksiä minun seisoksiessa vierellä tyystin ajatuksiini vaipuneena, mitään näkyvää mielenkiintoa ilmaisematta, ja silti myyjätär halusi sinnikkäästi kertoa juuri minulle sohvan ominaisuuksista ja eri kangasvaihtoehdoista. Aivan kuin olisi aivan väistämätöntä, että nainen kaapin paikan lisäksi päättää myös sen värin, koon ja mallin.
Tavallaan se oli piristävääkin, sillä muinaisina aviovuosinani törmäsin ilmiön kääntöpuoleen aivan liian usein. Mitä isompi, teknisempi tai kalliimpi vempain, sitä sinnikkäämmin myyjät haluavat asioida mieshenkilön kanssa. Aivan kuin miehen genitaalit takaisivat asiantuntemuksen alalla kuin alalla.
Autokaupat ovat pahimpia. Perinteisesti mies on siellä kuningas, vaikkei hänellä olisi edes ajokorttia. Riittää kunhan omistaa Y-kromosomin ja osaa potkia renkaita vakuuttavan näköisenä. Auton värin lisäksi naista voi kiinnostaa korkeintaan aurinkolipan meikkipeilin koko. Pakko varmaan autoa vaihtaessa vuokrata mukaan joku mies esittämään asiantuntijaa (tai vähintään jättää meikkaamatta ja työntää etutaskuun sukka), jottei tulisi aivan kusetetuksi.
Pyykinpesukonetta ostaessa tilanne tuntui jo surkuhupaisalta. Setämäisen alentuvasti minuun suhtautunut miesmyyjä halusi nimittäin itsepintaisesti myydä koneen nimenomaan ex-miehelleni. Nohevana hän lateli teknisiä yksityiskohtia miehelle. Kuin millekin salaliittolaiselle. Minä sen sijaan olisin voinut yhtä hyvin olla näkymätön. Olisi kaiketi vaatinut aivan yli-inhimillisiä telepatialahjoja päätellä kumpi meistä pyykinpesukonetta enemmän käytti. Se joka kyseli linkousnopeuksien perään vai se joka salaa yritti hivuttautua kohti audio-osastoa…
Mitäpä siinä muuta saattoi tehdä, kuin herttaisesti hymyillen kysyä, että onkohan tätä pesukonetta saatavilla minkään muun värisenä? Vaikka vaaleanpunaisena?
