Blogi

Aamu valkeni taas sateisena. Vesi oli piiskannut koko seinän mittaisia lasioviamme niin rankasti, että lattialla, juuri matkalaukkuni tuntumassa oli iso lätäkkö. Hotellin omistajan koira oli myös jälleen käynyt jättämässä terveiset terassillemme. Loistavuutta! Miten kammottavan paljon kotiinlähtö olisikaan harmittanut, jos aurinko olisi lempeästi hyväillyt, perhoset lennelleet ja linnut musisoineet. Nyt tuntui vain hyvältä vetää kosteat vaatteet päällensä, käydä syömässä viimeiset huonosti paistetut munat ja ahtaa loput tavarat matkalaukkuun.


Matkatavarat olimme taiteilleet niin, että meille yhteensä kertyneet kuusi ylikiloa, oli sijoitettu käsimatkatavaroihin, joita ei onneksemme punnittu. Säästimme noin kolmekymmentä euroa, mutta hartijat ovat hiukka jumissa nyt... Kaikilla ei ollut yhtä hyvää pelisilmää. Yksi saman hotellin pariskunta oli uskonut jonkun tuttunsa mielipidettä siitä, että kolmen viikon lomalla tavaraa saa olla +10 kg, kahteen viikkoon verrattuna. Hyväuskoisuus maksoi hänelle satakolmekymmentä euroa. Tosiasiassa kilolisäys tulee vasta neljän viikon maassaolon jälkeen, mikä lukee myös matkalipussa...


Neljäntoista tunnin lento, tunti matkalaukkujen odottamista, kolmisen tuntia unta lentokenttähotelli Pilotissa, ihan liian ahnas aamiainen seisovassa pöydässä ja nyt tien päällä matkalla kohti Kuopiota, pikkuisen Lahden pohjoispuolella. Thaimaa oli, kuten yksi ruotsalaismies, jonka kanssa Patongilla jossain pikkubaarissa juttelimme, loistavasti kiteytti: enemmän ja vähemmän kuin odotti. Ihana reissu! Olemme haikeita, väsyneitä ja onnellisia.


Matkapäiväkirja kiittää, niiaa ja lopettaa tähän.

Meillä on huoneemme terassilla automaattinen sademittari. Jos ilmankosteus on korkea, hotellin mainoskyltin ilmastointiteipillä kokoon kyhätyt johtoliitokset rätisevät ja sirittävät. Ja jos sataa ne lyövät myös kipinöitä. Tänään on sekä rätissyt että kipinöinyt ahkerasti. Miehen uhkaus: viimeisenä päivänä mennään rannalle, vaikka sataisi äkäisiä mummoja puukko hampaissa ja helmat korvissa, jäi toteuttamatta.


Sen sijaan koeponnistettiin matkalaukut, ja todettiin, että kaikki mahtuu kyllä sisään, mutta painaa liikaa. Käsimatkatavaroita ei onneksi yleensä punnita, jos hymyillen kykenee ne kantamaan, eikä näytä, että se kymmenen kiloa, sen viiden luvallisen sijasta, saa olkapäät laulamaan hoosiannaa ja thaimaalaista karaokea yhtäaikaa. Sen varaan ainakin laskemme.


Pesetimme eilen osan pyykeistä. Nyt emme millään raskisi avata ja purkaa sitä siististi muovitettua ja laskostettua vaatepakettia, joka olisi niin vaivatonta sellaisenaan sujauttaa matkalaukkuun, vaikka ne ovat ainoat puhtaat ja kuivat vaatekappaleet koko talossa. Tai no, ainakin koko meidän sviitissämme. Veimme pesuun neljä kiloa pyykkiä, ja saimme takaisin kolme ja kaksisataa. Kyse tuskin on pyykkärin innosta varastaa pikkuhousujani, vaan ylimääräisen kosteuden ja hiekan poistumisesta.


Viimeisen lomapäivän kunniaksi kävin maalauttamassa kynteni. Valkoinen kukkaköynnös punaisella pohjalla. Ne eivät ole varmaan koskaan ennen ole olleet näin hienot. Koska tuoretta kynsilakkaa ei voinut mitenkään vaarantaa esim. pukemalla kenkiä omiin jalkoihinsa, kantamalla käsilaukkuaan, raapimalla palanutta nenäänsä tms. hoiti Jani kaiken edellä mainitun puolestani. Tämä herätti kateuden sekaista hilpeyttä henkilökunnassa.

Eilinen Thai-hieronta oli miehelle melkoinen pettymys. Edellispäivänä taitavasti hieronut nainen, olikin yhtäkkiä vain keskinkertainen, ja häipyi kesken hieronnan vessaan. Sieltä tultuaan hän paljasti syynkin; oli ollut niin hiljainen ja sateinen päivä, että oli päättänyt aikansa kuluksi ruveta juopottelemaan. Ilmankos se olikin erittäin puhelias. Känninen hieroja kehtasi vielä lähtiessämme sanoa, että tulkaa huomenna aiemmin ennen kuin hän rupeaa kaatamaan kuppia!


Olen koko matkan ajan natissut, ettei Thai-ruoka ole olleenkaan niin tulista kuin luulin. Muutamia aika hotteja annoksia on kyllä vastaan tullut, muttei lähellekään kipurajaani. Eilen asiaan tuli muutos; ostettiin tutusta rantakojusta kanavartaita, joissa on myös palanen chiliä ja pieni luumutomaatti. Samaa tavaraa jota ollaan syöty iltapalaksi monta kertaa ennenkin. Tällä kertaa chili oli kuitenkin niin tulinen, että me molemmat haukoimme henkeä, valuimme hikeä ja räkää. Huulemme turposivat ja polte oli hirmuinen vielä kymmenien minuuttien päästäkin. Vesihän siihen ei auta, mitään maitotuotteita tai riisiä, jotka asiaan saattavat hiukan helpotusta tuoda, ei ollut käsillä. En pistä sellaista suuhuni enää ikinä!


Yöllä myrskysi niin kovaa, että aloin huolestuneena kysellä, ovatko hirmumyrskyt täällä kovin tavallisia. Hotellin omistajan koira ravasti läpi terassien vesilätäköissä kurvaillen. Heitin, että se varmaan vääntää vielä tortut tuonne. Aamulla saimme sitten huomata, että omaan selviä selvännäkijän lahjoja...


Ennen aamua oli kuitenkin luvassa vielä ylimääräinen yllätys, joskus aamuviiden aikaan. mies nousi tikkana ylös ja alkoi villisti tuulettaa. Katsoi vielä minua hiukan närkästyneen kysyvänä, että enkö minä aio osallistua riemuun, kaatui takaisin makuulle ja jatkoi tyytyväisenä nukkumista. Sen unen minäkin olisin totisesti halunnut nähdä!


Kuljetus Phi Phi -saarten retkelle oli taas villiä touhua. Neljä Hiace-pikkubussia intoutui ajamaan kilpaa keskenään. Välillä jo mieskin laittoi kädet silmille, että tuosta välistä ei kyllä mahdu. Yllätykseksemme bussimme ajoikin ilman mitään selitystä sairaalaan pihaan. Aloimme jo huolestua, että näinkö joudumme vastentahtoisiksi munuaisenluovuttajiksi ja elinkaupan uhriksi koko sakki. Ihan normaali asiakasnouto se sitten olikin, vaikka paikkaa jouduttiin muuttamaan kolmeen kertaan, ennen kuin löytyivät. Ilmeisesti kuski ei vain erottanut hotellia ja sairaalaa toisistaan...


Olimme ainoat suomalaiset noin viidensadan hengen laivalla. Suurin osa muista oli kiinalaisia tai japanilaisia. Voi sitä valokuvaamisen määrää! Yksi kuvaa kymmenelle kameralle, kun joukko pönöttää jossain laivan pöydässä, vaikka vieressä eksoottisia saarian ja upeita maisemia. Ajoimme ohi mm. Maya Bayn, ja näimme "The Beach"n. Näytti turistiveneruuhkineen vähän erilaiselta kuin leffassa... Sitten ankkuroiduimme lähelle Monkey Beachia ja saimme allemme kanootin, joka oikeasti olikin kumiveneen sijasta veikeä punainen kovamuovipötkylä, jossa oli vain pieni syvennys pyllylle ja jaloille. Ja saimme molemmat jopa omat melat! Ylpeänä voin kertoa, että olemme ilmeisesti synnynnäisiä melojia, loistavien yhteistyötaitojen kera, sillä eskimokäännökset jäivät tyystin väliin. Matkakin tosin oli sen verran lyhyt, että sen olisi voinut kätevästi uidakin, kuten muutama muu pelastusliivit päällä tekikin...


Magaki-apinat olivat suloisia, mutta ovelia pikku pirulaisia ja melkoisen pelottaviakin. Ne ovat ihmisiiin tottuneita, mutta eivät missään nimessä kesyjä. Omaisuuttaan sai vahtia herpaantumatta. Mela meinasin lähteä jo heti alussa apinalauman mukaan, ja ne selvästi vain vaanivat tilaisuutta napata snorkkelimme, pelastusliivimme sekä rahamme ja kameramme (jotka olivat siinä eilen ostetussa, erittäin käteväksi havaitussa vesitiiviissä kumisäkissä). Jos huomio olisi herpaantunut hetkeksikään, olisivat varmaan kantaneet miehissä kanootinkin tiehensä. Lisäksi niitä oli melkein pakko heitellä kaloille tarkoitetuilla leipäpaloilla, jotta eivät olisi käyneet liian tuttavalliseksi. Joku turisti saikin apinan jalkansa kimppuun rimpuilemaan ja yksi näytti hampaita miehelle, kun tämä ei antanut varastaa melaamme. Ja pakko myöntää, että itse hypin vähän väliä niitä pakoon veteen. Kun teimme lähtöä takaisin laivalle, koetti vielä viimeinen rottanaama napata leipäpussin kädestäni!


Snorklaus meinasi alkaa vähän nolosti, sillä tuhosin ensimmäisen lainasnorkkelin katkaisemalla sen hihnan sitä kiristäessäni. Mies väittää silloista ilmettäni retken kohokohdaksi... Mies meni sitten ihan pokkana väittämään, että tämä oli jo rikki ja sain uuden tilalle. Itse snorklaus tuntui alussa melkein kestämättömän ahdistavalta, mutta kun päääsin yli siitä "happi loppuu ihan just ja kalat syövät minut" -tunteestani, olinkin sitten aivan myyty. Satoja raidallisia kaloja joka puolella ympärillä, melkein kiinni nenässä ja alla hienot korallit. Kalat tulivat syömään leipää rohkeasti kädestä, sormiakin näykkien. Oli aivan ihanaa! Ja imaisinkin putken täyteen vettä vain kerran, kun joku neropatti nykäisi minua yllättäen varpaasta, ja luulin jo hetken olevani jonkun isomman kalan ruokalistalla.


Kotimatkalla unohdin taas varovaisuuden auringon kanssa. Muutaman sateisemman päivän jälkeen en vain malttanut siirtyä yläkannelta minnekään, minkä seurauksena minulla on nyt palaneet käsivarret, jälleen päänahka, rintojen väli sekä kainalot (kiitos uusien, eri mallisten bikinien), ja mikä miehen mielestä on tietysti ratkiriemukasta:nenä! Kun aurinkolasitkin ovat vielä jättäneet omat valkoiset merkkinsä, voitte kuvitella minkälaiselta kummituseläimeltä näytän. Noh, itseäänhän näistä vain saa syyttää, mutta ette sitten naura minulle Suomessa!


Illalliselta palatessa jaoimme tuktukin samassa hotellissa asuvan eläkeläispariskunnan kanssa. Siitä laskeutuessa oli kaikenlaista sähläystä, kun kaksi tukevaa, huonojalkaista ja hidasliikkeistä yrittää kömpiä varovasti alas ostostensa kanssa. Nainen siinä tuskailee puolisolleen, että molemmilla on kädet täynnä pusseja, kumpi nyt kaivaa rahat. Johon mies: "Otetaan juoksutaksi!" Onneksi kulta jäi kyydistä hiukan aiemmin, kaupan kohdalla, se ei millään olisi kyennyt panttaamaan nauruaan viidenteen kerrokseen.

Tänään on satanut enemmän tai vähemmän koko päivän. Aamupäivän tihkusateessa otimme kuitenkin optimistisesti tuktukin ja lähdimme käymään Kathun vesiputouksella. Tai oikeamminkin purolla. Epäilemättä se on ihan vaikuttavan näköinen sadekaudella, mutta nyt se oli oikeasti vain nätti pikku puronen viidakossa. Oli kieltämättä vähän höynäytetty olo, kun sitkeästi hikisinä kiipesimme 130 metrin korkeuteen jyrkkiä portaita ja polkuja pitkin odottaen näkevämme jotain hienoa ja viimein jouduimme myöntämään, että tultiin sitten koko pitkä matka ihan vain mitättömän puron takia, perkules.


Paikka ei kuitenkaan ollut mikään turistirysä, edes pääsymaksua ei peritty (se se vasta olisi vituttanutkin) ja keskellä metsää kävely korkokengissä keskellä viidakon ääniä, siritystä, sirkutusta, ja Janin tömistelyä(käärmeidenpelottelumielessä) oli kyllä ihan kokemus sinänsä. Puhumattakaan tuktuk-kyydistä, jonka hurja vauhti mutkaisilla, jyrkillä teillä, oli hiuksia nostattava elämys sekin.


Huomiseksi varaattin paikalliselta matkanjärjestäjältä päivän retki merellä. Käydään Phi Phi saarilla lähiympäristöineen, päästään snorklaamaan, syöttämään apinoita ja melomaan kanootilla (yhä kumivene) ihan itse.


Mies osti jo valmiiksi vedenkestävän kumisäkin, johon saadaan turvaan rahat, kamerat yms. Voi olla, että paikalliset nauravat itsensä kipeäksi, kun näkevät meidän valmistautuneen jonkun kymmenen metrin melontaan kuin pahimpaankin merenkäyntiin.


Pohdittiin myös, että kumpi on kapteeni ja kumpi meloo. Jos minä melon, tahattomien eskimokäännöksien vaara on huomattava. Jos taas minä kapteenin ominaisuudessa huolehdin paattimme navigoinnista, päädytään todennäköisesti jollekin lähisaarelle, ainakin jos siellä on yhtään houkuttelevan näköisiä myyntikojuja. Ja jos mies meloo, ne eskimokäännökset ovat tahallisia...


Ajattelin myös kokeilla ensimmäisen kerran elämässäni snorklausta. Koska uintitaitoni eivät ole kovin vakuuttavat ja pohjassa saattaa olla myrkyllisiä koralleja, merisiilejä ja muuta sellaista jonka päälle ei ole suotavaa astua, aion varmuuden vuoksi hoitaa homman pelastusliivit yllä. Mies herkuttelee jo etukäteen ajatuksella siitä, miten liivit kerta toisensa jälkeen kääntävät minut selälleen, ja miten tarvitaan parikin paikallista pitämään minua mahallaan, jotta näen muutakin kuin palan taivasta...

Juuri nyt sataa niin märästi, ettei ulos voi mennä homehtumatta, huone kun on jo ennestäänkin täynnä kosteita vaatteita. Vietetään siis aikaa hotellilla, minä kirjoitan matkapäiväkirjaa ja kulta laulaa thaimaalaista karaokea. Kuulostaa muuten pirun kamalalta!

Joka aamu hotellin aamupalalla istuessamme paikalle ilmestyy kuin nakutettuna sama kellertävä kulkukoira kerjäämään pekoninjämiämme. Olemme ristineet sen Roskikseksi. Sille on kätevä syöttää kaikki läskikappaleet ym. ylimääräiset jämät. Eipä tule kokille paha mieli siitä, ettei vieläkään osaa paistaa pekonia kyllin rapeaksi.

Otettiin tänään Thai-hieronnat. Käsiensä lisäksi hierojat käyttivät monipuolisesti kyynärpäitään, polviaan ja jalkapohjiaan. Meitä rutisteltiin, venytettiin, paineltiin, väänneltiin meitä asentoihin joihin emme olisi uskoneet ikinä taipuvamme ja päällämme käveltiin! Tunne oli monesti epämiellyttävä ja välillä jopa kivulias, mutta rentouttavaa ja tehokasta se on. Koko kroppa rutisee ja naksuu, jumiutumat aukenevat ja veri alkaa kiertää. Laskeskelin, että parin viikon lomasta ehditään käyttää hierontoihin puolisen vuorokautta. Hintaa lystille tulee kuutisen kymppiä. Sillä hinnalla ei taida saada Suomessa edes tunnin hierontaa...

Mies väittää, että jos minut laskisi irti Patongin keskustaan, ei olemattoman suuntavaistoni takia voisi ikinä tietää mistä minut parin tunnin päästä löytää. Poukkoilen ostoskojulta toiselle,enkä juuri koskaan ole selvillä suunnista. Olisi kuulemma kiintoisaa kiinnittää minuun GPS-paikannin ja seurata miten kierrän ympyrää.

Mieskin on keksinyt uuden harrastuksen; valuuttapongauksen. Hän on valmis kävelemään vaikka kilometrin ellei parikin saadakseen 0,2 bathia paremman kurssin. Tekeehän se sentään jo noin 25 senttiä. Saahan sillä viittäkymppiä vaihdettaessa jo 1/4 pulloa Chang-olutta...

Siinä Bangla Roadin (paikallisen huvielämän keskus) valuutanvaihtokojulta toiselle säntäillessämme laskimme huviksemme Ping Pong-shown sisäänheittäjät. Noin 350 metrin kadunpätkälle niitä mahtui 24, ja useimmat niistä myös kävivät "ilmaista" esitystään meille tyrkyttämässä. Melkein joka baarin edessä on myös 1-5 kyltinpitelijää. Eikö niillä ole ruuveja, nippusiteitä, teippiä? Edes lankaa!

Hinasin kullan väkipakolla baariin, jossa etummaisella pöydällä tanssi ilmiselvä ladyboy. Vastustelu loppui kuin seinään, kun mies huomasi kaukana baarin takaosassa toisen pöydällisen tanssivia tyttöjä. Hämmennyksen määrä olikin sitten melkoinen, kun hän lopulta tajusi heidänkin olevan miehiä. "Pimut" olivat kyllä sen verran vakuuttavia pakkauksia, upeat kropat ja täydelliset meikit, että kuka tahansa olisi mennyt lankaan. Häkellyttävää tajuta, että miehet ovat kauniimpia naisia kuin naiset itse.

Pidettiin shoppailupäivä. miestä piti tosin vähän väliä lahjoa oluella, jotta sen sai siirtymään paikasta toiseen ilman silmänmuljautteluja. Tuliaiset on nyt ostettu ja itsellekin vaikka mitä kivaa. Täydellisten bikinien metsästys tosin jatkuu yhä. Alan olla tosin hiukan huolissani paitsi matkalaukun painosta myös siitä miten kaikki sinne tarkoitetut tavarat alkuunkaan mahtuvat sen sisäpuolle. Se, että joudun pukemaan lennolle päälleni kolme vaatekertaa, ripustamaan rantapyyhkeen kaulaani ja parit sandaalit miehen korviin alkaa vitsin sijasta tuntua varsin todelliselta skenaariolta.


Illalla palkitsin kultaa urheasta shoppailukestävyydestä tyttöbaarivierailulla. Viidestä seitsemään vähäpukeista alaikäisen näköistä tyttöä ketkutti itseään vaisun näköisesti pöydillä, eivätkä edes älynneet käyttää hyväksi sitä tankoa! Seksikkäämpää tanssia näkee missä tahansa kuopiolaisbaarissa, Antura (Kuopion kälyisin räkälä) mukaan lukien. Kummasti vaan miestä ei haitannut kyseisen paikan kalliimpi olut ollenkaan, vaikka ruokapaikatkin pitää valita sen mukaan missä saa halvinta kaljaa...


Täällä oli kuulemma maanjäristyskin. Ei tunnettu mitään, mutta olen vakuuttunut siitä, että iltainen muksahdukseni johtuikin siitä, eikä muutamasta oluesta ja korkeista koroistani, kuten mies väittää. Asfaltti-ihottumaa toisessa polvessa, toinen muuten vain kipeä ja pikkuvarvas saattaa menettää kyntensä. Hukkaan meni pedikyyri sen varpaan kohdalta...


Minulla on uusi harrastus. Kullan palaneista hartioista irtoaa nahka isoina ihanina hiutaleina, joiden irti rapsuttelu on tosi addiktoivaa puuhaa. Apinamaisen näköistä touhua, mutta tuntuu kuulemma niin hyvältä, että kulta vitsailee polttavansa itsensä auringossa ihan kokonaan saadakseen lisää rapsuttelua. Itselläni kesii nahka päästä. Näyttää ihan hilseeltä. Tosi kivaa...

Kuvitelman oli, että täällä kosteat vaatteet, kuten rantapyyhkeet ja uima-asut kuivuvat auringonlämmössä hetkessä. PAH! Trooppisen kosteuden ja sadekuurojen ansiosta bikinini haisivat tänä aamuna märältä likaiselta koiralta. Yh...


Kulta pongailee rannalla tissejä. Ei siinä mitään, tokihan katsoa saa, itse asiassa olen saanut paljon hupia siitä, että ilmoitan sille aina milloin alaston nisäpari marssii ohitse. Mitä rupsahtaneempi ja kurttuisempi ilmestys sitä hauskempaa minusta on seurata miehen innostuneen ilmeen muuttumista tyrmistyksen kautta epätoivoiseksi ja lasittuvan sitten kokonaan.


Kokovartalohieronnassa mustelmani aiheuttivat hierojatytöissä suurta hilpeyttä. Kyselivät minulta, mihin olen itseni satuttanut, mutta eihän minulla ollut aavistustakaan, sillä saan mustelmia melkein siitä, kun joku puhaltaa vähän kovempaa kohti. Seuraava epäilyksenalainen olikin sitten rakkaani, jota niiden aiheuttajaksi epäiltiin. Naurunpurskahdukset seurasivat jokaisen uuden mustelman löytymistä, pääsivät laskuissaan seitsemään...

Aamun rantatuolin vuokraus alkoi hupaisasti. Olimme rannalla tosi hyvissä ajoissa, joten saatiin valita parasta päältä; eli tuolit ihan eturivistä. Hillpeydeksemme rantapoika hääti tuolin alta meiltä huomaamatta jääneen suuren koiran, joka oli kaivanut itselleen vilvoittelukuopan sen alle varjoon.


Nousuvesi tuli yllättävän ylös asti ja eturivin paikkamme paljasti pian nurjan puolensa. Meri valtasi nopeasti koko pesämme. Puolet ajasta meni peleastellessa kenkiä, pyyhkeitä, oluita ja aurinkorasvapulloja veden vallasta, ja loppuaika kaivaessa vajoavaa pöytää ja rantatuoleja ylös hiekasta. Ruskettuu sitä siinäkin.


Tilasin ensimmäisen kerran kookosmehun, eli kokonaisen kookospähkinän, josta silpaistiin vain hattu pois ja lyötiin pilli tilalle. On kuulemma tosi terveellistä ja puhdasta, täynnä vitamiineja ja hivenaineita. Valitettavasti litku maistui melko mielenkiintoiselta. Miten sen nyt nätisti ilmaisisi...noh, luultavasti useimmat naiset tunnistaisivat aromin kyllä...


Illalla otin sekä manikyyrin että pedikyyrin, hintaa perusteelliselle reilun tunnin urakalle kertyi yhteensä alle kymmenen euroa. Kulta oli samaan aikaan viereisessä huoneessa kokovartaloöljyhieronnan. En tiedä millä se teki vaikutuksen, mutta saatiin hierojatytöltä lahjaksi pieni sydäntyyny, minulle ja "aviomiehelleni". En oikein tiedä mitä tuosta pitäisi ajatella, mutta taidan jatkossa pysytellä viereisellä petillä kuten aiemminkin...


Illan ruokapaikassa saatiin pöytäseuraksi suloinen, vähän siiamilaisen näköinen kissa. Siinä se istui meitä tuijotellen, kunnes tajusimme tuon hienovaraisen painostuksen kerjäämiseksi. Ihme kyllä sille kelpasivat pizzan kantapalatkin (oli nimittäin pakko pitää yhden aterian tauko thai-ruoasta, ja sen pizzan jälkeen niitä taas osaa arvostaakin...)

Rantapäivä lässähti melkein alkuunsa kaatosateen yllätettyä. Pakenimme kenkäkauppaan. En ollut kauhean harmissani asiasta... Tuli myös testattua ensimmäinen ns. "muovituolipaikka", joista kuulemma saa kaikkein parasta thai-ruokaa. Ruoka olikin kyllä hyvää, kun ei välittänyt siitä, että takana lemusi kalatiski ja vieressä uiskenteli ja viiksiään heilutteli hummeriperhe. Kulta tuli testanneeksi paikan vessankin, ja palasi sieltä tosi kalpean ja järkyttyneen näköisenä. Oli kuulemma ehkä kamalin vessa missä oli ikinä käynyt; vahvasti ammoniakilta haiseva ja lattioiltaan lainehtiva. Ja jos mies on järkyttynyt, minä en edes halua nähdä sitä vessaa, saati siellä asioida.


Ruoan jälkeen minuun iski armoton hikka. Uskon vakaasti lasin väärältä puolelta juomisen (silleen pää alaspäin) auttavan siihen, ja sen halusin myös epäuskoiselle miehelle todistaa. Limpparit ja oluet eivät pullon tai tölkin rakenteesta johtuen tulleet kysymykseenkään, joten uhkarohkeasti otin kaupan automaatista jotain eksoottista juomaa pahvimukiin. En tiedä mitä se oli, mutta pahalle haisi, näytti porkkanavelliltä ja maistui etäisesti vihreän teen, jonkun hedelmän ja taululiidun risteytykseltä. Ainut vain, että hikka hävisi kuin taikaiskusta itsestään heti kun sain litkun maksettua! "Mehu" jäi juomatta.


Bangla Roadilla eksyimme katsomaan Ping Pong Show:n. (Herkkisten ja tiukkapipojen kannattaa lopettaa lukeminen tässä vaiheessa. Kolmeenkymmeneen miniesitykseen mahtui perinteisen paljaan pinnan ja tanssinketkutuksen lisäksi mm. savuketta genitaaleillaan polttava nainen, partakoneen terien, narun ja parsinneulojen vetämistä kätevästä "säilytystilasta" haarojen välistä ja pingispallojen synnyttämistä. Meidät jopa yllytyshullutettiin avustamaan parissa esityksessä. Mistään sen rohkeammasta ei ollut kyse kuin ilmapallon pitelemisestä, kun nainen ampui niitä puhki tikoilla sieltä itsestään. Kullan pallo ei puhjennut kuin vasta kolmannella yrityksellä, alkoi kuulemma jännittää tuleeko seuraava tikka keskelle otsaa.


Melkein hauskinta oli kyllä seurata muiden asiakkaiden ilmeitä heidän a) lukiessaan drinkkilistan sikahintoja b) tajutessaan minkälaiseen esitykseen olivat eksyneet. Moni nainen siinä kiskoi miestään hampaat irvessä ja naama norsunnutturalla pikaisesti kohti ovea...


Illan päätteeksi perinteeksi muodostuneessa katukeittiökanavarrasjonossa nähtiin rantakivikossa ainakin seitsemän rottaa (osa vauvoja!) ja iso torakka. Parempi saldo se on kuin eilisellä safarilla!

Tänään käytiin Siam Safarin viidakkosafarilla Khao Sokin kansallispuistossa melomassa elefantilla ja ratsastamassa kanootilla (kumivene se kyllä oli, mutta kutsuivat sitä itse kanootiksi, ja hienommaltahan se kieltämättä kuulostaakin). Koko safarin aikana nähtiin yksi lisko (bussin ikkunasta, hotellin edessä) kaksi sammakkoa ja kaksi lehmää! Minun pettymyksekseni ja miehen riemuksi ei nähty edes pienen pientä käärmettä, upeita perhosia, sudenkorentoja ja suuri hämähäkki kylläkin. Maisemat olivat kyllä huikeat!

Linja-autokuskimme kuvitteli ajavansa ison turistibussin sijaan formula-autoa. Niin pientä väliä ei ollut, ettei se olisi luikahtanut ohitse, vastaantulijoista välittämättä. Miehen mukaan mahtavaa suorittamista. Minua pelotti.

Norsun kyyti oli vinhaa, vaikka meidän norsussamme olikin selvästi jonkinlainen jousitusvika, sen verran möykkyistä meno oli. Sademetsässä kun oltiin, ripsautti kuin malliksi pari pisaraa vettäkin. Norsunkouluttaja ojensi meille oitis sateenvarjon. Vähän siinä oli elitistinen olo, norsun selässä, keskellä viidakkoa, suuren vihreän sateenvarjon alla...

Mies väittää, että tippasin norsunkuljettajaamme viidenkymmen bathin setelin sijaan viisisatasella, ja uhkasi takavarikoida rahani. Itse en ole asiasta yhtä vakuuttunut, ja jos näin kävi, en oikeastaan edes halua sitä tietää.

Norsuvaellukselta palattuani olin sen verran vaikuttunut ja kokemuksesta huumaantunut, että meinasin syöttää tyystin väärän norsun. Joku sai taas naurunaihetta... Norsu kuolasi paidalleni -en pese sitä ehkä ikinä.

Miehen huippukohta koko reissulla tuntui olevan se, että sai tulomatkalla otettua tosi hyviä kuivia "paikallisen Destian" tienrakennuskalustosta. Myönsi se sitten lopulta, että oli se ihan kivaa siellä paikanpäälläkin.

Onneksi mies ei pidä omaa matkapäiväkirjaa, sillä päivän mokailuistani ja möläytyksistäni saisi pidemmänkin kirjan. Vaikka kyllä se jonkinlaisen listan teki, jotta muistaa kertoa kavereilleen ne kaikki... On kuulemma hyvä, että on tällainen "tahattoman huumorin" -paketti mukana. Vielä pitäisi uskaltaa lähteä syömään ja hierontaan, mitenkähän siinäkin mahtaa käydä...