Kiviäkin varmaan kiinnostaa, mihin halloweenasuun sitten lopulta päädyin. Ei se mitään, kerron silti. Kiiltävän mustasta muovista valmistettu, punaisin nyörein ja metalliketjuin koristeltu rouhea noidanhattu, jonka velhovuoren hattukaupasta löysin, teki valinnasta lopulta helpon. Asussani yhdistyvät witch ja bitch tavalla, joka saa mahdolliset tulevat lastenlapseni häpeämään vielä vuosienkin päästä... Jos pyydätte nätisti, kamerassani ei ole noitasuodatinta peikkosuodattimen lisäksi, en tule järkiini (ei pelkoa) tai saa julmaa itsekritiikkikohtausta, on kuvaa luvassa bileiden jälkeen.
Luonteeni pentumaiset piirteet saavat minut melkein nolostuttavalla innolla paneutumaan noitamaisiin yksityiskohtiin. Olen mm. hankkinut muovisia hämähäkkejä, sammakoita ja käärmeitä, joiden ainoa tarkoitus on herättää baarimikossa hilpeyttä kaivellessani kassista lompakkoani maksaakseni taikajuomiani. Kanssaihmisten riemuksi minulla on myös kelluva silmämuna, jonka sujautan juomiini. Toivon, että humalatilani pysyy sen verran kohtuullisena, etten niele sitä. Tai no, ainakaan tukehdu siihen.
Yritin myös epätoivoisesti tehdä hopeakimalteisesta, lähinnä haltijattarelle soveltuvasta, taikasauvasta katu-uskottavampaa mallia, joka sopisi edes auttavasti itseään kunnioittavan noidan kätösiin. En missään nimessä haluasi vaikuttaa keijukaiselta soman pikku tähtisauvan kanssa (ikään kuin siitä nyt pelkoa olisi…) joten kustomoin mustalla teipillä itselleni pvc-taikasauvan. Valitettavasti tuunattu sauvani vain näyttää tasan siltä mikä onkin: teippiin kiedotulta lasten lelulta. Toivottavasti asiaa edes hiukan avittaa se, että minulla on myös loitsuja!
Tällä ois niin kuin tarkoitus napata joku pahaa-aavistamaton mies:
”Käytän loitsua,
ja miehen mielen,
sielun viattoman,
elävältä nielen!”
Ja tämä taas on känniääliöiden karkotukseen:
”Kiroan sinut,
loitsua väkevää päällesi syydän,
KATOA - pyydän!”
