Blogi

Ajattelin tehdä perjantain kunniaksi parviaiset. Jos kerran on niin hurjan kätevää siirtää intiimi parisuhdekommunikaationsa blogeihin, niin pakkohan sitä on itsekin ainakin kokeilla. Onhan se varmasti näin kännyköiden aikakautena kovin innovatiivinen ja kätevä ratkaisu. Tietysti sitä voisi hankkia myös banderollia vetävän lentokoneen...

Koska rakkaussuhteemme ei perustu jatkuvalle draamalle ja konfliktien hakemiselle, eikä kaapissani ole kolistelevia luurankoja sen enempää kuin rohkeita alastonkuviakaan, voi viestinnän sosiaalipornollinen arvo kyllä jäädä melko vaatimattomaksi.

Tämä on sulle oma mussumöhköliinini!

Pistätkö värilliset pyykit koneeseen, ohjelmalle puuvilla 40. Paitsi se yksi violetti paitani, se saattaa päästää väriä ja kannattaa pestä erikseen. Minä laitan ne sitten kuivumaan illalla, töiden jälkeen.

Jos käyt kaupassa, tuo minulle samalla vanulappuja. Niitä mitä käytän meikkien poistoon, tiedät kyllä. Löytyvät ainakin Prismassa kemppariosastolta, jostain pumpulien ja vanupuikkojen lähimaastosta.

Jääkaapissa on eilisen Napolinpadan tähteet. Syö ne ennen kuin lähdet töihin. Ja pistä eilinen eväsrasia tiskiin, se haisee kuitenkin ihan vehkeeltä.

Terveisin oma pörrimörriäisesi

Ongelmaksi tässä kommunikointitavassa muodostunee se, ettei rakkaallani ole omaa blogia, jonka kautta hän voisi vastata minulle. Toisaalta, vaikeneminenhan on myöntymisen merkki, mikä avaa tietysti aivan uusia mahdollisuuksia...

Ps. Muuta mun luo. Mennään kihloihin. Tehdään vauva.

Varoitus: Tämä blogimerkintä on ihan sisäpiiriläppä, oman mussukan kiusoittelemisen väline, osoitus huonosta tilannetajustani yms. Lukijaystävällisistä syistä koetan kuitenkin avata sitä myös muille blogiini eksyneille. Tahdonhan pitää kaikki kaksi lukijaani tyytyväisenä.

Yleensä rakkaani suhtautuu varsin urheasti naureskellen blogini päätähdeksi joutumiseensa. Olen kuitenkin pistänyt merkille yhden vaikutuksen, joka kirjoituksillani väistämättä häneen on; ne voimistavat kulloinkin käsiteltävissä olevaa käyttäytymistä. Jos vaikka kehun hänen piereskelynsä voluumia ja vaikuttavuutta, tekee hän parhaansa mykistääkseni minut yhä upeammilla kaasupäästöjen äänitehosteilla.

Esimerkiksi viimeisimmän, nukkumistapojansa käsittelevän blogimerkintäni jälkeen meno sängyn puolella on muuttunut yhä villimmäksi (hyi teitä, en tarkoittanut sitä SILLÄ tavalla). ”Tyynynkorvike” -blogin julkistamisen jälkeisinä öinä mies on kuin yllytettynä kahmonut haltuunsa kaikki tyynyt, peitot ja lakanatkin yhä jäätävämmällä päättäväisyydellä. Niskani on kipeä, sillä jouduin nukkumaan yhden yön täysin tyynyttä, kun mies päätti sen olevan ainoa oikea peitto ja vohki sen yhä uudelleen vain asetellakseen nätisti rintansa päälle. Emme myöskään nuku nykyään kuin lusikat, vain kuten haarukat -piikit suloisesti sekaisin. Aamulla herätessä pitää suorittaa arvonta, mikä jaloista kuuluu kellekin. Minun ovat yleensä ne, jotka eivät puutumiseltaan reagoi nipistyksiin. (Sivumennen sanoen, pelottaa jo valmiiksi, että mihin sfääreihin TÄMÄ blogimerkintä kullan unitapoja vahvistaakaan. Ensi yönä se varastaa varmaan patjatkin!)

Tästä sain kuitenkin kuningasidean, että voisin tätä kautta vahvistaa myös muita, toivottuja käyttäytymismalleja, sen sijaan että turvautuisin normaaleihin vaikutuskeinoihini: kinuamiseen, itkupotkuraivareihin ja ”pidätän hengitystäni kunnes muutun siniseksi”-uhkailuihin. Eli seuraavat, yltiöoptimismin vallassa kirjoitetut jutut eivät sitten pidä alkuunkaan paikkaansa, mutta niiden ehdottomasti pitäisi pitää! Tuskin se näin helppoa on, mutta aina kannattaa yrittää...

Kultani haluaa niin palavasti muuttaa kanssani yhteen, ettei malttaisi millään odottaa, että olen itse siihen valmis. Hän koettaakin vaivihkaa toteuttaa muuttoaikeitaan huomaamattani. Herkkäuskoinen voisi luulla, että pyykkipussin luokseni kantamisen motiivina on vain halu saada puhtaita vaatteita ilman omaa vaivannäköä, mutta oikeasti hän haluaa muuttaa luokseni vaikkapa sitten vaatekappale kerrallaan. On vain ajan kysymys milloin hän siirtyy huonekaluihin.

Armaani rakastaa jalkojeni hieromista. Hän ei millään malta pitää käsiään erossa jalkateristäni, eikä anna pikkuseikkojen, kuten sukkanöyhdän tai ”taas kengät jalassa koko päivänä”-aromin häiritä jalkojeni palvomista. Yleensä nautin tästä toki kovasti, mutta esimerkiksi vessassa sitä kaipaisi joskus omaa rauhaa. (Jospa rutka liioittelu takaisi edes jonkinlaisia lopputuloksia.)

Kultani kärsii pahalaatuisesta vauvakuumeesta. Siinä missä joku toinen mies marketissa suuntaa autotarvikehyllyille vahapurnukoita tutkimaan, säntää mieheni vauvanvaateosastolle pikkuisia vaaleanpunaisia potkupukuja hypistelemään. Potilaan tila huonontuu kuukausi kuukaudelta ja hän koettaa sinnikkäällä jääräpäisyydellä tartuttaa kuumettaan minuunkin. On ajoittain jopa noloa, kun hän kaupassa hinaa minua katsomaan jonkun muun asiakkaan ostoskärryissä nukkuvaa vastasyntynyttä vauvaa.

Rakkaani aikoo selvästikin kosia minua päivänä minä hyvänsä. (Kyllähän sinä kultaseni osasit jo odottaa, että tämäkin on täällä..,)

”Ota tyyny kainaloon ja kuvittele, että se olen minä”, kehotti rakkaani, kun kerroin hänelle miten perinpohjaisen mälsää ja luonnonjärjestyksen vastaista on käydä nukkumaan ilman häntä. ”Niin, yleensähän sinä otat minut kainaloon, ja kuvittelet minun olevan tyyny”, vastasin. Sillä niin se meillä menee.

Siinä missä joku toinen myttää tyynyn jalkojensa väliin tueksi ja selän asentoa korjaamaan, linttaa rakkaani sinne minut. Reisi lantioni päälle, käsivarsi rintakehää painamaan, tiukka nojaus ylleni. Paljonko noin kahdeksankymmentä kiloa painavan miehen koipi painaa? Jotain viisikymmentä? Siltä se ainakin tuntuu.

Pidän läheisyydestä ja halauksista, eikä minulle ole mikään ongelma nukkua tiukassakaan otteessa, mutta jossain vaiheessa sitä vaan alkaa puutua, hiota tai haluaa muuten vain kääntää kylkeä. Napakasta karhunhalauksesta ei niin vain lähdetäkään, sillä nukkuva mies suhtautuu pakoyrityksiini samoin kuin suhtautuisi karkuun pyristelevään tyynyyn. Takaisin sieltä, sinulta ei kysytä! Muokkaa, möyhentää ja työntää päättäväisesti takaisin karvaprässiensä väliin.

Minulla on silloin kaksi vaihtoehtoa. Joko tehdä vaihtokaupat ja tarjota tilalleni jotakin muuta tyynyä, vaikka minua kismittääkin nähdä rakkaani halaavan toista, tai sitten vain koettaa suhtautua asiaan zeniläisellä tyyneydellä ja tyytyä osaani. Loppujen lopuksi tyynyn kohtalo onkin litystyä.

Kaiken lisäksi olen kuulemma melko kurja tyyny. Päässäni kasvaa runsaasti pitkiä kutittavia karvoja, olen toisinaan liian kuuma ja kiemurtelenkin aivan liikaa. Moisesta aliarvioimisesta johtuen olen alkanut suhtautua muihin tyynyihin yhä kasvavalla epäluulolla. Mitä sellaista niillä on, mitä minulta puuttuu? Pitääkö hän enemmän jostain toisesta tyynystä kuin minusta?

Rakkaani myös suhtautuu muihin tyynyihin varsin omistushaluisesti. Jos erehdyn käymään yöllä vessassa saan palatessani huomata, että mies on villiintynyt kaikesta siitä vapaasta tyynyriistasta ja kahmonut allensa paitsi kaikki sänkymme tyynyt myös tuplaleveän peiton. Rötköttää mahallaan korkean tyynyvuoren päällä mustasukkaisena kuin mikäkin haareminvartija, vahtimassa, ettei minulle vain jää yhtään.

Siinä sitten koetan unisena ja palelevana raivata tieltäni kaikki muut tyynyt (ne lutkat!), ja kömpiä kohti lämmintä syliä ja kainaloa ja halausta, sillä kaikesta huolimatta vietän mieluiten yöni kaikista maailman paikoista juuri siinä tiukassa syleilyssä. Mies murisee minulle, kun koetan kiskoa senhetkistä suosikkityynyä hänen käsistään vaihtaakseni vaivihkaa paikkaa sen kanssa.

Tyyny hymyilee minulle omahyväisenä.

Pelivälineet:
Henkilö, jolla on tosi paha yskä.
Henkilö, joka on menossa aamuvuoroon.
Parisänky ja vaihtoehtoinen nukkumapaikka, kuten sohva.

Pelin tarkoitus:
Kuten normaalissakin hipassa tai piilosilla olossa, eli päästä pelikumppania karkuun tai piiloon. Peliin luo aivan oman tokkuraisen tunnelmansa ja hitaan temponsa se, että molemmat pelaajista ovat omien pelivuorojensa välissä sikeässä unessa.

Pelin kulku:
Pelaajat käyvät nukkumaan. Yskäinen osapuoli alkaa yskiä ja aamuvuoroon menevä osapuoli vakuutella, ettei yskiminen lainkaan valvota häntä. Yskijä odottaa, että aamuvuoroon menijä ehtii nukahtaa ja siirtyy sitten salaa nukkumaan vaihtoehtoiselle nukkumapaikalle, esim. olohuoneen sohvalle.

Aamuvuorolainen havahtuu jossain vaiheessa unestaan huomaamaan, että yskijä on hävinnyt vuoteesta. Seuraa etsintä. Kun aamuvuoroon lähtijä löytää yskijän nukkumasta piilostaan, herättää hän tämän ja komentaa takaisin sänkyyn nukkumaan. Koska yskijä luulee aamuvuorolaisen olevan jo töihinlähtöpuuhissa, tottelee hän mukisematta.

Kierros alkaa alusta. Leikkiä voidaan halutessa toistaa useita pelivuoroja yön aikana, kunnes antibiootit alkavat purra, aamuvuorot loppuvat tai toinen pelaajista kyllästyy ja piilottaa sohvan.

Olen kahden kodin loukussa -tosin vähän eri mielessä kuin tuo ilmaisu perinteisesti käsitetään. Ollaan muruseni kanssa oltu autuaasti yhdessä pian vuosi, minkä luonnollinen jatkumo olisi mielestäni yhteen muuttaminen. Varsinkin, kun ollaan nykyiselläänkin ainakin kolme neljäsosaa ajasta jompikumpi toisen luona, toisen kodin möhöttäessä hyljättynä tyhjillään. Olenkin ruvennut kevyesti lobbaamaan asian puolesta kullalleni (joka tosin väittää, etten juuri muusta nykyään puhukaan).

Valitettavasti rakkaallani on hieman kannastani poikkeava käsitys asian kiireellisyydestä, ja ehkä sen järkevyydestä ylipäätäänkin. Hän harrastaakin ilmiselvää viivytyssotaa reagoimalla puheenaiheeseen kypsän miehekkäästi esimerkiksi työntämällä hiuksiani sieraimiini. Erään asiaa koskevan, melko tunnepitoisen keskustelun aikana, hän hätäpäissään päästi suustaan: ”Mut asutaanhan me jo yhdessä, minä sinun luonasi ja sinä minun luonani”. Hetken ajatusta mutusteltuani päädyin loogiseen johtopäätökseen: meillä onkin sitten kaksi kotia! Ihanan moderni ja innovatiivinen ajatus! Ei asutakaan erillään, vaan yhdessä, kahdessa täysin erityyppisessä asunnossa. Mikä määrä neliöitä sisustettavakseni!

Turha lie sanoakaan, että mies alkoi tässä vaiheessa vaahtoamistani näyttää lievästi pahoinvoivalta. Asiaa ei parantanut ollenkaan se, että ensi töikseni siivosin hänen alushousulaatikkonsa ja viskasin roskiin kaikki mielestäni epäkurantit yksilöt, joita tietenkin olisi hänen mielestään ihan hyvin voinut vielä käyttää. Omakin intoni laantui pikkuhiljaa tajuttuani, että a) minun oletetaan pesevän molempien kotien ikkunat b) lyön yhä pääni kaapin oveen öisille vessareissuille mennessäni, kun en puoliunessa heti tiedosta silloista olinpaikkaani c) lempirintsikkani ovat edelleen aina väärässä kodissa.

Pelin tarkoitus: Pelata aikaa sopivan vastauksen miettimiseen, lyödä vakava asia leikiksi, väistää hankala kysymys, saada toinen unohtamaan kiusallinen puheenaihe tai vain saada hänet turhaumaan niin paljon, ettei viitsi enää jatkaa aiheesta. Peli on oivallinen myös epämieluisien kotitöiden, anoppivierailujen tms. välttelyyn.

Pelivälineet: Hämäys, kierto ja väistö.

Pelin kulku: Toinen pelaajista esittää hankalan kysymyksen, johon vastapeluri ei osaa tai halua vastata. On aika vetää tilanteeseen sopiva harhautuskortti esiin. Seuraavaksi täysin kuvitteellisia esimerkkejä erilaisista pelitilanteista, joilla ei tietenkään ole mitään tekemistä oman parisuhteeni kanssa.

Esimerkki 1:

Pelaaja1: Eikö meidän olisi jo aika muuttaa yhteen?
Pelaaja2: Jfjnbdjgbjkasbkfbskabgaagaa!

Esiin on vedetty dysfasiakortti.

Esimerkki 2:

Pelaaja1: Kulta, voisitko putsata vessan tukkeutuneen viemärin?
Pelaaja2: Mitä?
P1: Putsaisitko sen vessan viemärin, se ei vedä enää ollenkaan.
P2: Mitä, en kuullut vieläkään?
P1: PUTSAA VIEMÄRI!
P2: Puhu kovempaa, en mä kuule.

Esiin on vedetty kuurouskortti.

Esimerkki 3:

Pelaaja1: Olenko minä mielestäsi lihonut?
Pelaaja2: Ei mitään mitä ei viiden vuoden rankalla treenillä saisi kuntoon. Etköhän sä kesään 2030 mennessä ole suurinpiirtein bikinikunnossa.

Esiin on vedetty överikortti.

Pisteenlasku: Onnistunut hämäys tuo hämääjälle yhden pisteen. Kaksi pistettä saa, jos keksii peliin aivan uuden kortin. Jos taas toinen pelaaja tajuaa tulleensa hämätyksi, saa hän yhden pisteen. Toisen pisteen hän voi ansaita arvaamalla oikein peliin vedetyn kortin nimen. Sovitun pistemäärän ensimmäisenä saavuttanut, tai sovitun ajanjakson päästä voitolla oleva, pelaaja saa lunastaa hävinneeltä osapuolelta sopivaksi katsotun, yhteisesti sovitun palkinnon, esim. kokovartalohieronnan.

Esimerkki 4:

Pelaaja1: Tehdäänkö vauva?
Pelaaja2: Hei, tuli muuten just mieleen, että telkusta tulee illalla tosi kiehtova dokumentti lahottajasienistä. Tiesitkö, että...
P1: Haa, jätkä veti esiin puheenaiheenvaihtokortin!

Kaksi pistettä pelaajalle 1.

Esimerkki 5:

Pelaaja1: Äiti muuten toivoi, että mentäisiin sinne käymään viikonloppuna.
Pelaaja2: Mikä tuo on?
P1: ?
P2: Tuo tuossa, keskellä sun naamaa.
P1: Mitä siinä nyt muka on?
P2: Tommonen hassu uloke, onko se kiinni siinä? Anna kun mä kokeilen
P1: Se on nenä, senkin hölmö! Sullakin on sellainen.

Esiin on onnistuneesti vedetty huumorikortti. Yksi piste pelaajalle 2.

Myös useamman kortin kombinaatiot saman ottelun aikana ovat luvallisia.

Esimerkki 6:

Pelaaja1: Muruseni, tankkasitko sinä auton, niin kuin oli puhetta?
Pelaaja2: Älä aina huuda minulle!
P1: Enhän minä huutanut, kysyin vain.
P2: Minulla on PMS
P1: Okei okei kulta, ota ihan rauhallisesti... Haluatko, että tuon sinulle vaikka suklaata?

Onnistunut yhdistelmä marttyyri- ja hormonikorteista.

Muita mahdollisia kortteja lyhyine kuvauksineen:

”En mä muista...”= Dementiakortti
”Vastaus on Kanada”, ”Vastaus on 42” yms.= ”Puutaheinää”-kortti
”En kyllä nyt yhtään ymmärrä mistä sinä puhut...”= Idioottikortti
”Katellaan”, ”Odotas, joku koputtaa...”,”Hei, mulla on just nyt vähän kiire” ymv.= Viivytyskortti
”Mun pitää mennä just nyt vessaan”= Pakokortti
”Tuntuuko sinusta sitten siltä?”, ”Mitä mieltä sinä olet asiasta?”= Vastakysymyskortti
”Riippuu siitä, mitä vessanpöntönkuuraukseen tarkalleen ottaen mielestäsi kuuluu...”= Pilkunviilauskortti
”Tavallaankylläehkäei”= Moniselitteisyyskortti
”Mitä sä haluaisit että mä vastaisin tähän?”= Tunnustelukortti
"Mikä minihamenainen, missä? En minä vaan nähnyt!"= Sokeuskortti
"Ethän sinäkään koskaan..."= Syyllistämiskortti
*nukahtaa kahdessa sekunnissa*= Narkolepsiakortti
*hymmnynmmunmin* (vastauksesta ei saa selvää ilman toistopyyntöä)= Muminakortti

En ole niitä ihmisiä jotka väittävät pientä jännityspäänsärkyä migreeniksi, strassikoruja timanteiksi, kuohuviiniä samppanjaksi, tai... ihastusta rakkaudeksi. Niinpä on syytä ottaa ihan tosissaan, kun kerron elämääni viimeinkin saapuneen miehen, joka onnistui kerrassaan tehokkaasti muuttamaan minut samanlaiseksi, tai jopa pahemmaksi, pehmoisia lässyttäväksi vanupääksi, kuin kaikki muutkin vastarakastuneet.

Vaikka eletäänkin vielä niitä vaaleanpunaisten linssien sävyttämiä aikoja, jolloin toisella on vielä hohtava sädekehä, on silti aika noloa paljastaa miten pahasti pilalle olenkaan mennyt. Melkein kaksi vuotta sitten kirjoitin blogissani* mm. näin:

”Kyynistynköhän mä ihan pilalle? Tuntuu, että tuttavapiiri on äklövaaleanpunaisia öllöromanttisia rakkaussuhteita pullollaan. Päät täynnä rakkauskemikaalien liuottamaa aivolimaa. Kaikilla kevättä rinnoissa vaikka on jo marraskuu, perhosia vatsassa ja titityy. Ja sitten minä, joka hamuaa henkistä suolapurkkiaan jo siinä vaiheessa, kun tuttu kertoo puhelimessa makaavansa uuden rakastettunsa sohvalla toisen valmistaessa heille molemmille ruokaa.”

Pakko myöntää, että taisin tuossa taannoin itsekin soittaa parhaalle ystävälleni vain leuhkiakseni sillä, että kultani oli laittanut minulle yllätykseksi ruokaa palatessani väsyneenä töistä. Ja vieläpä nauttineeni täysillä ystävättären ilmiselvästä kateudesta. Eikä siinä vielä kaikki. Saatan aivan tyytyväisenä, sisäisen feministini kiltisti vaietessa, myös kantaa kaljaa sohvalla lojuvalle miehelle. Sitä ei tosin kerrota ystävättärille.

Minulla oli muitakin kärkkäitä mielipiteitä:
”Alkavat puhuakin monikkokieltä, mokomat! ”Ei meillä mitään ole, tullaan oikein mielellään.” Arghh, kehtaa siinä sitten sanoa, että oikeastaan kutsu koski vain toista teistä…”

Me-kieli on ihanaa, mutta te-kieli se vasta korvia hiveleekin. Se, että meidät niputetaan automaattisesti pariksi. Olen yhä yhtä mielissäni ja lapsellisen innoissani joka kerta, kun joku esittää kutsun tai kysymyksen monikossa: ”Tulkaa käymään...”, ”Mitä te meinaatte tehdä viikonloppuna?” jne. Minut olisi helppo saada suhtautumaan myötämielisesti vaikka mihin pääni menoksi punottuun suunnitelmaan, vain kysymällä oikein: ”Haluatteko te tulla kahdestaan kantamaan naapurin pianon viidenteen kerrokseen ahtaita kierreportaita pitkin baari-illan jälkeisenä aamuna klo 7:00?” Juu, ilman muuta!

”He alkavat myös toimia oman persoonallisuutensa vastaisesti. Ikuinen penkkiurheilunvastustaja kertoo silmät säihkyen haluavansa ehdottomasti nähdä ammattinyrkkeilyn keskisarjan MM-ottelun uusinnan telkkarista, eikä sen takia voikaan lähteä kanssani elokuviin.”

No arvatkaapa kahdesti kuka katseli kesällä jalkapallon mm-kisojen kaikki mahdolliset pelit... Yleensä kyllä kullan sylissä sohvalla maaten, läheisyydestä nauttien, mutta loppujen lopuksi tulin vajonneeksi jo niinkin alas, että katsoin pronssiottelun ihan yksin, ja aivan vapaaehtoisesti!

”Ja kaikki mitä oma pupunen tekee on automaattisesti söpöä ja lutusta, riippumatta siitä miten paljon kyseinen toiminta on aiemmin ärsyttänyt. On pikkuisen vaikea pitää pokkaa, kun toinen vakuuttaa maanisella innolla, ettei se kuorsaaminen oikeastaan yhtään haittaa. Että itse asiassa se on aika suloista. Tietäen, että viimeistään puolen vuoden päästä sama nainen on valmis tunkemaan miehen suuhun hikisen sukan tukehtumisvaarasta huolimatta, saadakseen nukkua heräämättä edes yhden yön.”

Hän ei juurikaan kuorsaa. Mutta pakko myöntää, että olen useita kertoja herännyt komeasti kajahtavaan pieruun, joka tärähtää reittäni vasten... Minusta se on suloista. Tarvitseeko sanoa muuta?

Ja jos rakkaus pistää pääni sekaisin, niin ikävä sen vasta tekeekin. Väittävät ystäväni. Minun mielestäni he kyllä liioittelevat. Sillä sitähän ei tietenkään lasketa, että käskin parhaan ystävättäreni ajaa pois kulmakarvansa hänen halutessaan vaihteeksi jutella omista ulkonäköongelmistaan minun ainaisten ikäväsurkuttelujeni sijasta...

Eikä minua edes suuremmin hävetä myöntää, että olen viime päivät nukkunut rakkaani käytettyä t-paitaa ikävissäni halaten. Siis minä, joka vielä vähän aikaa sitten olin sitä mieltä, että vastarakastuneet tulisi lähettää autiolle saarelle, ja päästää pois vasta kun ovat tulleet järkiinsä! Minä, joka pidin rakastumista vain fenyyliamiinimyrkytyksen aiheuttamana vakavana sekavuustilana!
Mutta kun se tuoksuu toffeelle...