Berliinissä pidettiin huhtikuun jälkipuoliskolla kuusi elokuvafestivaalia, joista yksi oli Camp Film Festival. Sen yhteydessä järjestettiin kolmipäiväinen Camp/Anti-Camp; A Queer Guide to Everyday Life -festivaali. Siellä luennoi alan kuuluisimpia camp/queer-tutkijoita kuten Heather Love, Gavin Butt (mikä sukunimi!),Douglas Crimp ja elokuvaohjaaja Bruce LaBruce ja esiintyi mm. Vaginal Davis, Narcissister ja The Volluptuous Horror of Karen Black.
Queer-tutkijat ovat jotenkin samantapaisia kuin feminismitutkijat. Kumpikaan jengi ei tule koskaan lopettamaan tutkimuksiaan tapahtuipa todellisuudessa mitä hyvänsä. Queer-teoreetikot uurastivat ensin vuosikymmeniä todistaakseen, että queer-ihmiset (homot, lesbot jne.) ovat ihan kunnon kansalaisia siinä missä "heteronormatiiviset" heterotkin, ja sitten, joskus 2000-luvun ensi vuosina, he yhtäkkiä pelästyivät, että he ovat kiillottaneet queer-ihmisiä niin paljon, että heitä ei enää erota heteroista, ja siitä pitäen he ovat taas ryhtyneet teoretisoimaan, että queer-ihmiset ovatkin ihan erilaisia, parempia, hullumpia jne.
Camp/Anti-Camp -festivaali järjestettiin eräässä rakennuksessa, ja makasin siellä pehmustetuilla tyynyillä kolme päivää ja iltaa pitkälle yöhön.
Camp-festivaalin ruokapöytä.
Camp/Anti-Camp -festivaalin ensimmäisen esiintyjän paikka oli annettu Andy Warholin Factoryn käsittääkseni ainoalle elossaolevalle Supertähdelle Holly Woodlawnille. En olisi ikimaailmassa voinut kuvitella näkeväni häntä elävänä.
Holly Woodlawn työnnettiin sisään esiintymislavalle rullilla varustetulla valkoisella sohvalla. Sen jälkeen hän piti ainakin puolentoista tunnin ironisen talkshown. Holly lauloi vain kaksi laulua, joista toisen Berliinin lähettiläänne Walter onnistui eturivin tyynyillä maaten kuvaamaan.
Holly Woodlawn sai huikeat suosionosoitukset berliiniläiseltä yleisöltä. Kun esitys oli päättynyt ja tilaisuuden järjestäjät kokoontuivat Hollyn sohvan ympärille miettimään, miten he saisivat tähden rullatuksi ulos lavalta, hyppäsin esiintymislavaa reunustavan kaktusrivistön ylitse lavalle ja heittäydyin polvilleni sohvan viereen Holly Woodlawnin jalkojen juureen toisessa kädessä vihko ja toisessa kynä ja huudahdin: "Could you give me your autograph, Holly, PLEASE!"
Kuvassa Holly Woodlawn kirjoittaa vihkooni omistuskirjoitustaan. Sitten hän painoi sivulle punaisen suudelmansa. Shit! I was in heaven!
By the way, olin ainoa joka sai hänen nimmarinsa. Seuraavana päivänä Camp-festarin pääjärjestäjä Marc Siegel tuli juttelemaan kanssani. Hän viittasi lavalle loikkaamiseeni ja Hollyn jalkojen juureen heittäytymiseen: "I loved to see that action." Se oli hänestä niin campia.
Tässä nähtäväksenne Holly Woodlawnin laulu suurista vanhan ajan tähdistä ja tähdeksi tulemisesta haaveilevasta ihmisestä. Antakaa, jos teillä on aikaa, laulun sanojen vaikuttaa mieleenne.