K = kirjoittaminen
Ei varmaan tarvitse kovin pitkästi perustella? Sanotaan nyt kuitenkin, että lapsesta asti tämä ilmaisutapa on ollut hyvin lähellä sydäntäni, ellei jopa suorastaan kiinni siinä. Koulussa rakastin äidinkieltä ainekirjoituksen takia, ja kirjoitin paljon myös vapaa-aikana sinne kuuluisaan pöytälaatikkoon. Eka hiukan julkisempi kirjoitusrupeama oli kahdeksannella luokalla, kun osallistuin Karjala-aiheeseen kirjoituskilpailuun, ja myös voitin sen. :) Pari vuotta myöhemmin pääsin toimittamaan Turun Sanomien nuorten sivuja, ja siitä tämä lehtiura lähti. Toimittajaksi olen halunnut niin kauan kuin muistan, mutta on kirjoittaminen toki paljon muutakin. Vaikea - ellei mahdoton - olisi kuvitella itselleni ammattia, joka olisi pääpiirteissään jotain muuta kuin kirjoittamista.
Olen hyvin verbaalinen ihminen, ja kuten profiilissanikin kerron, sanat ovat hyvin, hyvin merkityksellisiä minulle. Luen paljon, puhun paljon, kirjoitan paljon. En osaa piirtää, maalata, neuloa, kutoa, enkä tehdä muutakaan taidetta käsilläni, mutta kirjoittamalla saan luovan puoleni esiin. Sillä luovaahan se on, ja siten kai myös minä jossain mielessä olen luova, vaikka eilisessä blogimerkinnässäni epätoivoissani muuta epäilinkin. :)
En tulisi toimeen ilman kirjoittamista. On ihan hirveän hyvä tunne, kun saa muodostettua sanoista jotakin sujuvaa, kuvaavaa ja kaunista. Aion vielä kirjoittaa sen kirjan.
5 kommenttia
Satu
2.2.2008 01:12
Se on toimittaja, sen tiedän jo. Tai ehkä toimittaja-kirjailija. :)
Mutta kiitos kaunis kehuistasi - se toinen cityläinen hoitakoon kirjoitustaitoni ja luovuuteni dissaamisen. :D Hyvä tietää, että tuleva kirjani luetaan siis ainakin kerran. Tai jos ei jakseta lukea, niin ostetaan ainakin. ;)
Vastaa kommenttiin
Satu
2.2.2008 01:22
:)
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
2.2.2008 18:28
Mä haluan myös tilata sen kirjan! Taitaa tosin tulla suorituspaineita kun tilaajia kertyy jo ennenkuin kirja on edes nähnyt päivänvaloa:) Toi Karjala-aihe on tuttu juttu mullekkin, kun muistan sen olleen aiheena silloin joskus kun olin yläasteella, elikkäs -90-luvun vaihteessa. Olin aika kriittinen Karjalaa kohtaan. Opettajani ei oikein tykännyt siitä kritiikistä, koska oli samoihin aikoihin tehnyt tohtorin väitöskirjansa samasta aiheesta. Totesi vaan, että on siellä myös hyviäkin puolia. Ei silti sain aineesta jotain 9½. Sekin oikeastaan kuvaa aika paljon hänen suhtautumistaan asiaan. Eli oli sillä tavalla suvaitsevainen, että ymmärsi myös päinvastaisia mielipiteitä. Oikeastaan tuo ainekirjoitus oli sellainen asia jonka valossa ensimmäistä kertaa ymmärsin kuinka erilaisia ovat ihmisten arvostusperiaatteet. Seiskalla oli äidinkielessä opettaja, joka antoi aineistani numeroita välillä 6½-7½. Sitten opettaja vaihtui ja uuden opettajan aikana numerot olivat aina luokkaa 9-10. Siinä vaiheessa ymmärsi, että vaikka joku ei arvostaisikaan tuotoksiasi, niin aina löytyy kuitenkin joku toinen, joka voi nähdä niissä jotain hyvää.
Meillä oli ala-asteella parin vuoden välein pankin sponsoroimia kirjoituskilpailuita. Voitin kerran sellaisen aiheella Meidän kissat. Palkinnoksi tuli 50mk, joka annettiin pankkikirjan ja oman tilin muodossa. Siistiä! :)
Vastaa kommenttiin
Satu
2.2.2008 18:34
Meidän kissat - hurmaavaa. :) Mä sain Karjala-kilpailusta jopa 500mk, se oli iso raha 14-vuotiaalle. =) Tosin 50mk on melkeinpä yhtä iso ala-asteikäiselle.
Se on totta, että ihmiset arvostavat tekstejä eri tavoin. Tosin kyllä siinä joka tapauksessa täytyy olla pohja kunnossa, eli kielioppi ja tekstin sujuvuus.
Suorituspaineet tosiaan kasvavat, mutta toisaalta on hyvä tietää, ettei ihan nollayleisölle lähde kirjoittamaan. :P
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 11:06
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin