Aakkostelua, osa 9

Ii ei ole Irlanti eikä edes Italia, vaikka kummastakin paljon tykkäänkin.

I = itsenäisyys

Olen hyvin itsenäinen, joskus ehkä liiankin. Ja itsenäisyys merkitsee mulle paljon, joskus ehkä liikaakin. En ole ollut tällainen aina, tietenkään, enkä edes ihan hirveän montaa vuotta. Lähimenneisyydessä tapahtunut henkinen kypsyminen kuitenkin teki musta itsenäisemmän kuin mitä ehkä edes odotin. Olen todella herkkä sille, millä tavalla joku muu käsittelee elämääni. Kavahdan kaikkea, minkä koen liialliseksi asioihini puuttumiseksi, oli se hyväntahtoista tai ei. Ja koen niin melkoisen herkästi.

Asioissa on usein kaksi puolta, ja niin on tässäkin. Aina ei ole hyväksi olla niin itsenäinen. Toisinaan kuitenkin se on parasta, mitä voi olla. Elämässäni on ollut asioita - isoja asioita, isoja ratkaisuja - joiden jälkeen moni on tullut sanomaan, etteivät itse ehkä olisi uskaltaneet tehdä kuten minä tein, päättää kuten minä päätin. Että olen ollut rohkea, kun olen toiminut vain ja ainoastaan sen perusteella, miltä on tuntunut, kuuntelematta lukuisia neuvoja olla tekemättä niin tai ainakin harkitsemaan tarkoin. Silti joskus voisi olla järkevää toimia vähän vähemmän itse ja yksin. Lopputulosta se tuskin muuttaisi, mutta prosessi saattaisi olla armollisempi minuakin kohtaan. No, harvemmin olen järkevä.

Tästä voisi kirjoittaa paljon enemmänkin, mutten nyt millään jaksa.