Aakkostelua osa, 10

Jiille voisi olla moniakin vaihtoehtoja, mutta:

J = juokseminen

Mulla on viha-rakkaussuhde juoksemiseen. Aloitin sen about 13-vuotiaana, ja sen jälkeen se on ollut läsnä elämässäni enemmän tai vähemmän. Joskus inhoan sitä yli kaiken, tekisin mieluummin mitä tahansa muuta kuin lähtisin lenkille, ja joskus on kausia, jolloin teenkin. Kuitenkin useimmiten se on kuin terapiaa, tapa tyhjentää pää, hälventää ahdistusta, olla vapaa mietteistä ja kaikesta. Missään muualla ja millään muulla tavalla en saa mieltäni yhtä tyhjäksi kuin juostessani. Lenkillä olen vain minä ja tie. En yleensä juurikaan huomioi muita liikkeellä olevia, en kuuntele ääniä enkä tunne kuin jalkani ja hengitykseni rytmin. Paras aika juosta on myöhään illalla, kun saan konkreettisestikin olla yksin. Ja paras olotila juosta on joko ahdistus tai suuttumus, jotka siis voi juosta pois. Olen monta kertaa lähtenyt lenkille vihoissani jollekulle, ja palattuani olen hädin tuskin muistanut, mistä alunperin kiivastuin.

Askelvika vain on ongelma. Tuetut kengät kyllä korjaavat ylipronaatiota, mutteivät tarpeeksi. Taitaa olla edessä reissu askelklinikalle, jossa tekevät mulle ihan mittatilauspohjalliset. Itse asiassa mulla on jo lähetekin sinne. Toinen vaiva on tuo nilkka löysine nivelineen. Se kipeytyy välillä juostessa tai sen jälkeen, ja ortopedin mukaan saattaa olla leikkaus edessä jossain vaiheessa. No, pääasia kuitenkin, ettei juoksemista tarvitse lopettaa.

Maratonin vielä juoksen. Saa kyllä nähdä, koska - se riippuu nilkasta.