Aakkostelua

Kun kerran muutkin, niin ehkäpä minäkin. Olen siis törkeä matkija, ja aakkostan elämäni. Eh, se oli liikaa sanottu. En aakkosta elämääni, mutta joitakin keskeisiä juttuja siitä. Tästä lähtee:

A = ahdistus

Olen joskus pohtinut mielenterveysongelmia ja sitä, minkä tyyppisille ihmisille niitä tulee. Uskon että ihan jokainen voi sairastua henkisesti, onhan ihminen tunnetusti psykofyysinen kokonaisuus, mutta varmasti myös ihmisen peruspersoona vaikuttaa siihen, millaisia nuo ongelmat ovat. Eli siis uskon, että periytyvyyden lisäksi ihmiset ovat persoonistaan riippuen taipuvaisia sairastumaan henkisesti eri tavoin. Yhden persoonallisuus voi taipua herkimmin masennukseen, toisen maanis-depressiivisyyteen, kolmannen ahdistushäiriöön. Jos minä sairastuisin henkisesti, kuuluisin taatusti viimeiseksi mainittuun ryhmään.

Tietynlainen taipuvaisuus ahdistukseen on ollut aina läsnä elämässäni. Muistan, että jo joskus kymmenvuotiaana ahdisti, vaikken tuota tunnetta silloin osannutkaan käsitellä senkään vertaa mitä nykyisin. Muistan, että ahdistus ajoi ulos juoksemaan. Sen se tekee yhä. Vieläkään ahdistuksella ei ole varsinaista muotoa, tarkkoja ääriviivoja. Se vain on epämääräinen tunnetila, jonka tietyt tilanteen laukaisevat herkimmin, mutta joka voi syntyä lähes itsestäänkin. Usein ahdistukseeni liittyy kaipuu ja tarve päästä pois, jonnekin kauas. Ja usein ahdistusta ruokkivat erinäiset pakot, vaatimukset ja rutiinit. Ne voivat olla suurempia tai sitten ihan pieniäkin, muiden silmissä mitättömiä. Hullua, mutta en ole esimerkiksi juuri koskaan voinut harrastaa mitään, mikä on vaatinut tiettyyn paikkaan menemisen tiettynä ajankohtana. Aina on alkanut ahdistaa, ennemmin tai myöhemmin, mutta useimmiten ennemmin. En jotensakin kestä sitä, että pitäisi tehdä jotakin johonkin aikaan. Aivan kuin se muka verottaisi itsemääräämisoikeuttani tai vapauttani, hah. Mutta sellaiseen illuusioon se kai liitty.
Myöskin toiset ihmiset aiheuttavat usein ahdistusta - eivät siis vieraat, vaan tutut. Parisuhteissakin olen usein ollut ahdistunut, sinänsä aivan syyttä. Vaatimukset, velvollisuudet ja lupaukset painostavat.

En oikein tiedä, mistä tämä ilmiö johtuu. Toisaalta en usko, että syyn selvittäminen - sikäli että se olisi mahdollistakaan - edes auttaisi mitään. Asia on aina ollut läsnä, vuosikausia, joten kenties se vain on jokin sisälleni ohjelmoitu selittämätön seikka. Ja kyllähän sen kanssa elää voi. Joskus vain tuntuu, että se jollain tavalla erottaa mut muista ihmisistä; sitä kun ei juuri ymmärretä. Miten voitaisiinkaan, kun en ymmärrä itsekään. Sen vähän olen oppinut, että ahdistus on jollain tapaa sidoksissa levottomuuteen, joka myös on ikuinen tunnetila allekirjoittaneella.

Niin, jos minä joskus sekoan (vielä pahemmin kuin mitä tähän asti on päässyt käymään), on diagnoosi taatusti ahdistushäiriö. Kerron sen tässä ja nyt, jotta tohtorit säästyvät turhalta vaivalta. ;)