Suhteilusta ja suhteettomuudesta

Erilaisiin ihmissuhdekeskusteluihin kirjoittaessani aloin miettiä suhde-elämääni ja sitä, paljonko ylipäätään olen ollut aivan yksin, ilman minkäänlaisia virityksiä suuntaan taikka toiseen. Nopean laskelman kautta saavutettu lopputulos hämmästytti itseänikin: moneen vuoteen en juuri ollenkaan! Toki asiaan vaikuttaa vahvasti pitkä suhteeni ihmiseen, jonka kanssa hengailin lähes neljä ja puoli vuotta. Kuitenkin eron jälkeenkään (joka tapahtui vuosi ja neljä kuukautta sitten) en juurikaan ole ollut ilman erilaisia viritelmiä - ennen kuin nyt siis.

Ensimmäinen varsinainen ja oikea poikaystävä mulla oli lukioiässä. Alettiin seurustella sinä syksynä kun olin 15-vuotias ja erottiin seuraavan kevään lopuilla. Pari viikkoa eron jälkeen törmäsin mieheen, jota ensin epäsäännöllisen säännöllisesti tapailin vuoden verran ja jonka kanssa sitten lyöttäydyin yhteen kolmeksi ja puoleksi vuodeksi. Erosimme vajaa puolitoista vuotta sitten, syyskuussa 2006. Noin viikko eron jälkeen tapasin uuden miehen, jonka kanssa tuli hengailtua kolmisen kuukautta. Ei me seurusteltu, eikä pelissä muutoinkaan ollut kovinkaan paljon ns. henkistä puolta; ennemminkin oli kyse fyysisestä suhteesta. Nähtiin kun nähtiin ja...no, arvaatte varmaan. Jossain vaiheessa koko juttu sitten ikään kuin kuivui kasaan itsestään.

Tuon tapauksen jälkeen ehdin olla yksin pari kuukautta, sitten oli lyhyt juttu taas uuden miehen kanssa. Ei siis pelkkä yhden yön tarina - niitä en edes laske tähän, sillä eipä niissä suhteilusta ole kyse. Tapasin tätä miestä muutaman kerran, kunnes laitoin jutulle stopin, sillä en ollutkaan tarpeeksi kiinnostunut hänestä. Meni reilu kuukausi ja törmäsin taas yhteen mieheen. Hänen kanssaan tuli parin kuukauden ajan viriteltyä ihan suhdettakin, joka sitten kuitenkin päättyi samasta syystä kuin tuo edeltäväkin. Sen jälkeen ei taas mennyt kauaakaan, kun jo tapailin uutta miestä puolentoista kuukauden ajan - ja sitten aika pian vielä yhtä parin kuukauden ajan. Ensimmäinen juttu osoittautui turhan kaverilliseksi, toiseen en sitten kyennytkään pidemmän päälle ihastumaan niin paljon kuin aluksi kuvittelin. Ennen pitkää alkoi ahdistaa, joten laitoin homman jäihin.

Viimeisimmän viritelmän kariutumisesta on nyt kolme kuukautta, ja sitten teini-iän se todellakin on pisin aika ilman mitään juttuja. Ja siis jutuiksi käsitän nyt seurustelut sekä tapailut, jotka ovat kestäneet paria deittiä kauemmin. Huh - en tajunnutkaan, miten vähän olen ollut ilman mitään sellaista. On jo aikakin viihtyä yksin vähän pidempään...
Mutta miksi erinäisiä virityksiä sitten on ollut noin paljon? Olenko läheisyysriippuvainen, enkö osaa olla yksin? Ei, kyse ei ole ollenkaan siitä. En ole koskaan etsinyt mitään enkä oma-aloitteisesti hakeutunut ihmisten seuraan siinä kuuluisassa mielessä. Asiat vain ovat tapahtuneet. Olen sattuman kautta törmännyt johonkuhun jonka olen havainnut mielenkiintoiseksi tyypiksi, ja tunteen oltua molemminpuoleinen on siitä seurannut eriasteisia tapailuja. Niiden putkiutuminen tällä tavalla toinen toisensa perään on ollut myöskin pelkkää sattumaa. Ja toisaalta, koska useimmat jutuista ovat olleet melko lyhyitä, ei sen suurempaa kiintymystä ole päässyt syntymään ja näin on siis ollut helppo heittää mielestään edellinen tyyppi uuden osuessa kohdalle.

En ole koskaan ajatellut, etten osaisi tai haluaisi olla yksin ja että aina pitäisi olla `joku`. En seurustele enkä tapaile seurustelun tai tapailun itsensä takia, vaan ainoastaan sen kyseisen ihmisen vuoksi. Niitä potentiaalisena pitämiäni ihmisiä nyt vain ehti ilmaantua melkoinen joukko lyhyen ajan sisällä. No, lähitulevaisuus on toisenlainen. Kuten aiemmin kirjoitin, haluan olla yksin nyt. Haluan keskittyä itseeni, ottaa aikaa ja tilaa itselleni, minulle. Tapailut on tapailtu vähäksi aikaa - kolmen kuukauden sapattivapaa suhteilusta tulee venymään vastakin.

Edit: Irtosuhteilua voipi tulla tapahtumaan, satunnaisesti. En ole kova moisten harrastaja, mutta joskus paineiden purkaminen on paikallaan. :P