Ahdistus iskee öisin

Mä olen taas omilla yöllisillä sekasortoisilla tunnetiloillani onnistunut sotkemaan asiat ihan kunnolla. Mikä siinä on, että vaikka tietää asioiden näyttävän yöaikaan tuhannesti synkemmiltä kuin muutoin, niin se tunnetila saa kuitenkin valtaansa niin pahasti että asioille on pakko tehdä jotain juuri siinä hetkessä? Aamuun odottaminen tuntuu tuskalliselta ja mahdottomalta, ja kun aamu sitten koittaa, asiat näyttävät jo paljon valoisammilta. Paha vain, että siinä kohtaa sitä on usein jo niin sanotusti pyöräyttänyt kiven liikkeelle eikä se enää ole pysäytettävissä. Niin mulle nyt kävi. Taas.

Menin keskiyöllä sänkyyn mutten saanut unta, ja sitten aloinkin tahtomattani ajatella jos jonkinlaisia asioita. Eikä mennyt kauaakaan kun jo olin melko ahdistuneessa tilassa etenkin yhden tietyn asian tiimoilta. No siinä kohtaa piti sitten kyllä hyvästellä unet ihan täysin, sillä vähäisinkin iltaväsymys oli kadonnut. Makasin vain ja tuijotin ulos ikkunasta ja mietin. Ja mietin ja mietin ja mietin, ihan liikaa ja ihan liian pitkään. Jossain kohtaa sytytin lampun ja koitin lukea hetken, jonka jälkeen yritin uudelleen nukahtaa - onnistumatta. Mä en vain enää päässyt eroon noista ajatuksistani ja niiden aiheuttamasta ahdistuksesta.

Paras idea, jonka ihminen voi tuossa tilassa saada, on lähettää pitkä tekstiviesti henkilölle, joka kyllä liittyy tuohon kyseiseen ahdistukseen mutta joka ei todellakaan ansaitsisi kuulla siitä kahdelta yöllä. No, en mä koskaan ole itseäni erityisen järjeväksi väittänytkään. Ja niin vain lähti viesti yön pimeyteen. Helpottiko se oloani? No ei. Valvoin vielä kolmeen pyöritellen näitä samoja asioita mielessäni ja ahdistuen lisää.

Aamulla tuntui hullulta ajatella tuota yöllistä pakokauhuani. Ja toki harmitti se, etten taaskaan ollut voinut antaa asian olla ja odottaa aamuun ennen toimenpiteitä. Vaikka nyt ei enää samalta tunnukaan, niin en mä silti täysin halua mitätöidä sitä miltä musta yöllä tuntui. Vaikka se tunne kasvoikin aivan ylisuureksi, niin ei se tyhjästä syntynyt. Mä olen senkin virheen monesti tehnyt, että olen pistänyt kummalliset tuntemukseni esimerkiksi juuri yöllisen sekopäisyyteni piikkiin ja antanut niiden sitten olla. Mutta kun ei se ihan niin toimi. Kyllä noilla tunteilla jokin perä on enkä mä täysin voi sulkea silmiäni niiltä. Täytyy kuunnella itseään. Sitäpä juuri.