Avautumista olettamuksista

Paljon se antaa mutta paljon se myös ottaa. On taas pakko sanoa pari sanaa siitä, miten ihmiset täällä iki-ihanassa cityssä usein toimivat.

Mä en tajua sitä, että kun kirjoitan jonkin blogimerkinnän tai sanon jotain muuta jossain muualla täällä, niin jotkut ihmiset ovat heti tietävinään tarkalleen mistä puhun, miksi puhun niin, miten se liittyy elämääni ja millainen ihminen olen. Enkä nyt missään nimessä tarkoita sitä etteikö kirjoituksiani saisi kommentoida ja etteikö omia näkemyksiään saisi tuoda julki; se on toki ihan sallittua ja jopa suotavaakin. Mä vain en käsitä sitä että johtopäätöksiä vedetään niin järjettömän kiihkeästi ja suoraviivaisesti, kun fakta kuitenkin on se, että minkään yksittäisen tai useammankaan kirjoitukseni pohjalta kukaan täällä ei voi tietää musta yhtään mitään.

Kukaan ei voi tietää, miksi joitakin asioita elämässäni tapahtuu, miksi teen tiettyjä asioita, ja miten ne liittyvät taas laajempiin kokonaisuuksiin. Toistan: ei kukaan. Ainoa ihminen joka jotain voi elämästäni käsittää, on hyvä ystäväni joka näitä juttujani täältä joskus lueskelee, ja hänet olenkin tuntenut 5-vuotiaasta asti. Täällä on toki joitakin ihmisiä joiden kanssa olen ollut enemmän tekemisissä, mutta koska kaiken kaikkiaankin olen ollut cityssä vasta noin kahdeksan kuukauden ajan, enkä läheskään koko sitä aikaa ole ollut tekemisissä yhtään kenenkään täkäläisen kanssa, niin kukaan ei voi siinä ajassa oppia tietämään musta kuin pieniä paloja sieltä täältä. Siksi mä toivoisinkin, edelleen, ettei kukaan edes kuvittelisi tuntevansa mua lopulta yhtään mitenkään.

Virhearviointeja sattuu, ja varmasti jotkut ihmiset ovat kerran erehtyneet luulemaan että tietäisivät jotain, ja mä kyllä ymmärrän sen. Mutta kun on myös niitä tapauksia, jotka kerta toisensa jälkeen vetävät johtopäätöksiään ja ihan oikeasti kuvittelevat tietävänsä jotain siitä, millainen ihminen mä olen. Ja sitten vielä ilmoittavat päätelmiensä lopputulokset mulle. Sitä on vaikea ymmärtää. Mä itse pyrin olemaan hyvin varovainen siinä, mitä oletan kestäkin, koska tiedostan mainiosti sen seikan etten todellakaan tunne täkäläisiä ihmisiä enkä siis voi minkään kirjoituksen perustella kuvitella tietäväni yhtään mitään. Ihmisen elämä ja ihminen itse ovat niin älyttömän laajoja kokonaisuuksia, ja täällä jokaisesta näyttäytyy niin olemattoman pieni kaistale siitä kaikesta, ettei sen kaistaleen perusteella yksinkertaisesti voi luoda minkäänlaisia olettamuksia. Tai no, nähtävästi VOI, mutta ei todellakaan pitäisi.

Ehkä koko asian ei edes pitäisi häiritä mua eikä se nyt mitenkään järjettömästi häiritsekään, lähinnä vain kummastuttaa. Viime aikoina olen taas joutunut tämän ilmiön kanssa tekemisiin erityisen paljon, kun erinäiset henkilöt ovat osoittaneet suurta kiinnostusta sitä kohtaan, miksi tuoreelle ihmissuhteelleni kävi niin kuin kävi. Monesta suunnasta olen kuullut teorioita siitä, miten mä muka pelkään jotain (riskejä kai) enkä siksi uskaltanut antaa tunteilleni valtaa. HAH! Enempää ei voisi metsään mennä. Toivottavasti jotkut joskus oppivat, etteivät todellakaan tiedä minusta, elämästäni, ajatuksistani, tunteistani eivätkä mistään muustakaan yhtään mitään.