Dagen efter

Nähtävästi sitä yhä vieläkin tarvitsee silloin tällöin muistutuksen siitä, millaista on olla aivan uskomattomassa humalassa, ja miksi totaalituubaa pyrkii tavallisesti välttämään. Olin eilen parin tutun venäläistyylisillä yhteissynttäreillä, eikä siellä kyllä ollut pulaa sen enempää ruuasta kuin juomastakaan. Molempia suorastaan pakotettiin nauttimaan valtavat määrät, etenkin juomaa. Tuli kiskottua viiniä, boolia sekä fisusnapseja ja sitten olinkin yllättäen melkoisessa jurrissa. Oonhan mä aina osannut juhlia, mutta eilinen meni kyllä aivan yli ja lopulta sitten torkuin baarin pöydässä. Muistikin katosi jonnekin sinne kolmannen ja neljännen fisun välille, joskin sekavia välähdyksiä palautuu mieleen. Kuten tämä pieni keskustelu tequilan nauttimisen yhteydessä:

Kaveri: "Nuolaise kättäs niin kaadan suolaa siihen."
Minä: "Ei siinä oo suolaa."
K: "Niin niin, mutta nuole sitä niin suola tarttuu paremmin."
M: "Mut ei siinä oo suolaa. Mä nuolen vasta sit kun on."
K: "Ei mutta nuole sitä nyt niin suola tarttuu siihen ja sit nuolet uudestaan."
M: "Ei mun kädessä oo suolaa."

Ja muistan vielä ajatelleeni, että onpa kaveri tyhmä kun se ei käsitä tota juttua. :D

Nyt ahdistaa. Kävin katsomassa Sovitus-leffan, ja se oli kyllä pirun hyvä mutta myös pirun melankolinen, kerrassaan lohduton. Vaikka siinä oli ihanaakin ihanampi James McAvoy, veti se silti mielen matalaksi. Juoni, kerronta, näyttelijäsuoritukset ja oikeastaan koko toteutus olivat kuitenkin loistavat. Sunnuntaiahdistusta tuo oli kyllä omiaan kasvattamaan.
Tuo ahdistus on muutenkin tänään aivan jättimäinen. Normaalisti sunnuntaiahdistuksen kourissa toivoo, että olisi joku jonka kanssa olla, mutta nyt se on niin paha etten pysty edes olemaan kenenkään kanssa! Siksipä peruin tapaamisen O:n kanssa. Toivottavasti se ei pahoittanut mieltään.

Keskiviikkona on yhden baarin nelivuotissynttärit, sain sinne avecillisen kutsun ja olen siis menossa. Ja lauantaina pidän ne tuparit. Jostain syystä ajatus tulevasta viikosta ei tällä hetkellä liiemmin innosta...