Listasin tuossa aiemmin tämän päivän hyviä asioita ja tunsin itseni aika iloiseksi. No, ei niin paljon hyvää ettei jotain pahaakin. Nyt on onneton olo.
S:llä on tosiaan synttärit tänään ja se oli äsken käymässä täällä. Sai sairaalasta neljän tunnin vapaan josta oli toki mielissään. Hyvinhän se vierailu meni, ei siinä mitään. Selvää kehitystä on taas tapahtunut sitten vapun; S ei ollut enää ollenkaan niin levoton ja hajanainen. Sen sijaan se oli avoimen masentunut. Ja vaikka tiedän että tavallaan on vain hyvä kun se nyt vihdoinkin päästää ulos ne negatiivisetkin tunteensa, en osaa olla olematta surullinen. Surullinen siksi, kun tiedän että sillä on tosi paha olo melkein koko ajan.
Kun toisesta tuntuu ettei millään ole mitään merkitystä, lohduttavat sanat ovat melko vähissä. Tokihan sitä voisi kiistää tuon väitteen ja etsiä merkitystä vaikka mistä, mutta lopulta se on ihan turhaa. Ei masentunutta ihmistä voi saada omilla idealistisilla puheillaan piristymään. Ja kuitenkin on pakko yrittää. Ja pettyä. Ja yrittää. Ja pettyä.
Siis mä tiedän ettei tilanne ole toivoton. Tiedän senkin että koko ajan ollaan menossa parempaan suuntaan. Mutta kun ei sen tiedostaminen nyt vain auta mitään. Tuntuu niin käsittämättömän pahalta katsoa toista, rakasta ja läheistä ihmistä, ja kohdata sen katse joka on kaikkea muuta kuin iloinen. Kun se yrittää väkinäisesti hymyillä, kun se makaa silmät kiinni peiton alla yrittäen nukahtaa ja unohtaa, kun se on niin ylitsevuotavan surumielinen...se vaan tuntuu pahalta, jo ihan fyysisestikin.
Tuntuu oikeastaan vähän siltä kuin olisi jakautunut kahtia. Toinen puoli suree ja itkee, toinen on toiveikas ja luottavainen. Toinen kärsii, toinen tietää. Toinen tuntee pakokauhua, toinen uskoo että vaikeakin masennus on hoidettavissa. Ja on se. Mä en ole koskaan kuullut yhdestäkään masentuneesta joka ei olisi toipunut sairaudestaan apua saadessaan. Siis tottakai masentuneet joskus tekevät itsetuhoisia tekoja, mutta tässä ei ole pelkoa siitä. Ja siksi mä olen luottavainen, joskin myös surullinen.
7 kommenttia
Anonyymi
11.5.2007 20:12
Jaksamista!
Vastaa kommenttiin
Satu
11.5.2007 20:13
Juu, kiitos.
Vastaa kommenttiin
Satu
11.5.2007 20:23
Me halataan nykyään paljon :) Kiitos mini.
Vastaa kommenttiin
Caelestis
11.5.2007 21:33
*voimahali*
Hyvä kuitenkin, että S sentään sai vähän muutakin kuin sairaalan seinät nähdäkseen -- ja varmasti myös loppujen lopuksi hyvä kokemus koko perheelle. Että vaikka asiat ovatkin vielä suuren parannuksen tarpeessa, ne eivät ole mitenkään mahdottomasti tai lopullisesti parantumattomissa.
Viikonloppua :)
-c-
Vastaa kommenttiin
Satu
11.5.2007 22:25
Niin, kyllähän se tuo lohtua tilanteeseen. Ja tietysti toipumisen puolesta puhuu sekin että S saa noita vapaita, ja vielä noin pitkiä. Pari viikkoa sitten tilanne oli ihan toinen. Kivaa viikonloppua sinnekin :)
Vastaa kommenttiin
Satu
12.5.2007 00:23
Kiitti.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 11:26
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin