Ilta itkuinen

Turhaan jänskäsin. Hyvin se meni. Aamu alkoi ihan kivasti yhden viime viikkoisen haastateltavan kiittely- ja kehumispuhelulla. Sekin jo rentoutti. Ja muutenkin sujui. Toivottavasti sujuu myös jatkossa.

Eli töistä tullessa oli ihan hyvä mieli. Siksipä ihmettelen, minne se oikein katosi? Oli suunnitelmissa siivota, oli suunnitelmissa laittaa ruokaa, oli suunnitelmissa urheilla. En tehnyt mitään noista. Enkä edes lukenut, jota myös suunnittelin. Sen sijaan olen vähän cityillyt, vähän kaivellut työideoita, vähän itkeskellyt ja vähän nu(o)kkunut. Ihan todella vedin tunnin verran sikeitä, vaikken koskaan nuku päikkäreitä ja vaikkei viime yö ollut mitenkään poikkeavan lyhyt edes. Ja silti väsyttää yhä vieläkin. Ja paleltaa. Ja itkustaa.

Huoh. Poden vähän huonoa omatuntoa kun en saanut mitään aikaiseksi. Ihan kuin tätä päivää ei olisi ollutkaan sen jälkeen kun kotiuduin. Mutta toisaalta, kai sitä pitää joskus olla armollinen itselleen. Jos väsyttää, paleltaa ja itkettää, on kai ihan okei vetäytyä piiloon peiton alle. Kunhan ei tule tavaksi, ja sitä pelkoa ei omalla kohdallani kyllä ole. Tänään vain en jaksanut repiä itsestäni yhtään mitään. Huomenna kaiketi parempi päivä.

Voisi palata peiton alle. Yötä.