Leffa-arvostelu

Kirjoittaminenko luovaa? Tänään ei ole tuntunut siltä. Väkisin vääntämällä sain aikaiseksi jonkinlaisen leffa-arvostelun Irina Palmista, mutta jotenkin kokonaisuus tökkii. Jaan sen kanssanne:

Käsityöläismummo lasta pelastamassa

Kuinka epätoivoisiin tekoihin olisit valmis ryhtymään, jos lapsenlapsesi sairastuisi vakavasti ja hoitokustannukset vaatisivat suurta rahasummaa?
Tätä dilemmaa käsittelee brittiläisen Sam Garbarskin ohjaama draamaelokuva Irina Palm, jossa Maggie-isoäiti (Marianne Faithfull) etsii keinoa rahoittaa kuolemansairaan pojanpoikansa pääsy kalliisiin hoitoihin.
Kun lainaa pankeista ei heru, ryhtyy Maggie viimeisenä oljenkortenaan laitakaupungin seksiluolan käsityöläiseksi ja saavuttaa pian suuren suosion luonnonlahjakkuudellaan.
Elokuvan aihe tuntuu pohtivan tarkoitusta keinojen pyhittäjänä, mutta tematiikka jää hyvin ohueksi tarinan kuvatessa lähinnä vain Maggien - taiteilijanimeltään Irina Palm - likaisia työpäiviä porttolassa. Marianne Faithfullin kenties vähäeleiseksi tarkoitettu tulkinta tuntuu yksipuoliselta skaalalta toistensa kaltaisia, epätoivoa jäljitteleviä ilmeitä.
Kun koko tarinan pohjana on taustalla vaaniva kuolema, luulisi elokuvan paneutuvan hieman syvemmin tähän uhkaan ja sen aiheuttamiin reaktioihin sairaan lapsen lähipiirissä. Kuvauksessa Maggien työstä tunnutaan kuitenkin kokonaan unohtavan siihen johtaneet tekijät, eikä lasta uhkaavan kuoleman aiheuttama järkytys välity kunnolla sen enempää Maggien roolihahmosta kuin lapsen vanhemmistakaan.
Vaatimaton tulkinta ulottuu myös muihin näyttelijöihin, kuten porttolan pomoa esittävään Miki Manojloviciin. Ilmeisesti ainakin Manojlovicille itselleen - ellei myös ohjaajalle - on jäänyt epäselväksi roolihenkilön persoona. Hahmo ei vakuuta sen enempää tappouhkauksia latelevana parittajana kuin Maggieen silmäyksiä luovana herkkiksenäkään. Mustavalkoisuutta sinänsä kannattamatta on todettava, että selkeämpää olisi ollut luoda tästä roolihenkilöstä joko kylmä pahis tai olosuhteiden epätoivoinen uhri. Nyt hahmon persoona on liian ristiriitainen.
Ainoan kiitettävän roolisuorituksen tekee sairasta Olly-poikaa näyttelevä Corey Burke, jonka lapsekasta luonnollisuutta nähdään valkokankaalla aivan liian vähän. Eheämmän kokonaisuuden aikaansaamiseksi Maggien työpäivien kuvauksen olisi tullut käydä tiiviimpää dialogia Ollyn tapauksen kanssa.

Siinäpä se, pientä muokkausta vailla valmiina. Olisi muutakin sanottavaa kyseisestä leffasta, mutta kiitos tarkoin rajatun merkkimäärän, en voi juurikaan tuohon enää lisäillä mitään.