Maailman ihanin poika

Ai niin. Meillä kävi tänään töissä aivan uskomattoman ihana mies, tai oikeastaan poika. Niin järjettömän söpö ettei mitään rajaa. Sitä olisi vain tehnyt mieli rutistella ja suukotella ja tuijotella päiväkausia. Kaikki työpaikan naiset olivat ihan villeinä ja seurasivat sitä huoneesta toiseen. Niin, se oli sellainen seitsemän viikon ikäinen beaglen pentu. :) Ihan uskomaton, ihan kuin maailman suloisin lelukoira, paitsi että se oli elävä. Oonhan mä ennenkin pentuja nähnyt, mutta en niin ihanaista. Se oli niin pieni, sellainen vaaleanruskean ja valkoisen kirjava, luppakorvainen ja isotassuinen ja sen silmät näyttivät vähän väsyneiltä koko ajan. Se juoksi ihan innolla huoneesta toiseen, yritti purra, syödä huonekasveja ja leikkiä oman pelikuvansa kanssa. Oi, olisin halunnut piilottaa sen laukkuuni ja viedä kotiin. Harmi vaan, että se oli yhden entisen työntekijän koiruus.

Mulla on muutenkin viime viikkoina ollut aikamoinen koirakuume, eikä tämän Alvar-herran tapaaminen ainakaan yhtään helpottanut sitä, päinvastoin. Valitin kuumettani O:lle ja se sanoi, että mullahan on nuo jänikset, pupuset, jotka eivät varmaankaan tulisi toimeen koiran kanssa. Äh, realismi on tylsää. Sitäpaitsi kyllä ne varmaan sopeutuisivat. *Uskottelee itselleen* :)
No juu, täytyy kyllä sen verran peilata näitä haaveita todellisuuteen että on sanottava, että koiran hankkiminen saa vielä odottaa. Nyt sen estävät yksinkertaisesti tilan sekä ajan puute. Täytynee siis toistaiseksi vain tyytyä ihailemaan ja rapsuttelemaan muiden koiria...