Oi jos oisin toisenlainen...

Ahdistaa jotenkin, vähän kaikki. Olin eilen kuolla yksinäisyyteen mutta selvisin siitä jotenkin, ja nyt jo onneksi vähän helpottaa. Silti olen melko sekaisin enkä käsitä joitakin juttuja, mutta kai niiden sitten vain täytyy antaa olla. Tavallaan turha ahdistua asioista joita ei ymmärrä ja joille ei voi mitään, mutta vaikea sitä vastaankin on taistella. No, menen tässä illan aikana vielä salille; josko treeni vähän helpottaisi olotilaa. Ja tiedän mä kyllä osittain mistä tämä johtuu, ja lopulta koko juttu on aika tyypillistä mulle. Kunpa vaan kykenisin suhtautumaan vähän järkevämmin ja rauhallisemmin. Mutta tunteet vie - minkä sille mahtaa.

Viime yö oli aivan hirveä. Nukahdin ehkä kahden maissa, ja heräsin puoli viideltä saamatta enää unta vaikka kuinka yritin. Oli sitten pakko tarttua kirjaan kun ei siitä nukkumisesta tullut yhtään mitään tosiaankaan, ja tiesin tilanteen vain pahenevan jos väkisin yritän. No, luin pari tuntia kunnes nukahdin uudelleen, ja heräsin taas kahden tunnin kuluttua. Sitten en enää kyennytkään nukkumaan. Eli siis saldoksi tuli neljä ja puoli tuntia hyvin huonolaatuista ja katkeilevaa unta. Nice. En silti ole ollut kovin väsynyt tänään, paitsi äsken sitten iski melkoinen väsymys. En kuitenkaan antanut itseni nukahtaa, sillä jos sen tekisin, en ehkä pääsisi enää lähtemään salille. Ja sinne todellakin haluan mennä. Kenties salitreenin jälkeen kävelen vielä ulkona pitkään ja rauhallisesti, sekin voi auttaa tähän kaikkeen.

Joskus vain toivoisin olevani hiukan vähemmän tunteva ja ajatteleva yksilö. On välillä vähän vaikeaa, kun ei ymmärrä itsekään omia mietteitään ja tuntemuksiaan. Ja kun ne vielä ovat niin monimutkaisia ja massiivisia, käsittämättömiä möykkyjä.