Pimeinä tunteina...

...tulee mietittyä kaikenlaista. Viime aikojen tapahtumia ja aikasempiakin, tuleviakin. Ihmisiä, joita on kohdannut ohimennen tai jotka on omassa elämässä pysyvästi. Juuri äskettäin oivalsin että sama, vastenmielinen ja kammottava piirre löytyy niin yhdestä läheisimmästä ihmisestä kuin eräästä, johon sattumalta ja omaksi epäonnekseni törmäsin.

Itsekkyys ja välinpitämättömyys. Siinä yhdistelmä, jota on vaikea sietää. Ja juuri tämän olen joutunut löytämään kahdesta ihmisestä viime viikkojen aikana. Toinen olisi aivan yhdentekevä - ja ihmisenä onkin - ellei hänen itsekkyytensä ja välinpitämättömyytensä kohdistuisi juuri muhun erittäin ikävällä tavalla. Pahinta on, että hän on aika hyvä johtamaan ihmisiä harhaan. On muka välittävä, huolehtiva - paskat. Itsekeskeinen vastenmielisyyden ruumiillistuma hän on. Paha vain että itse menin lankaan.

Toinen on liian läheinen ollakseen yhdentekevä. Ja hänen välinpitämättömyytensä kohdistuu niin moneen ihmiseen. Pahimmalta se ei edes tunnu omalla kohdalla. Eilen viimeksi kävi kovasti sääliksi rakasta ihmistä, jota kohtaan hän toimi taas kerran itsekkäästi ja kylmästi. Olen vihjannut hänen käytöksestään, sanonut suoraankin. Ei auta. "Toimin parhaalla mahdollisella tavalla". Kenen kannalta? Itsesi ehkä.

Ensimmäisen tapauksen haluaisin vain unohtaa. En tunne mitään muuta kuin syvää halveksuntaa häntä kohtaan. Hänen kohdallaan ei ole toivoakaan "herätyksestä" tai muutoksesta. Menetetty tapaus - eikä edes itse tajua sitä.

Jälkimmäisen tahtoisin korjata. Liian läheinen hylätä ja mahdoton unohtaa, koska kuuluu perheeseen. Toivon että jonain päivänä hän herää itsensä keskeltä ja huomaa mitä on tehnyt. Toivon myös että se tapahtuu ajoissa ja ennen katkeruutta.