Selviytymistarina

Päätin mennä ruokkimaan kanit jotka majailevat nyt ulkona. Oli jo hämärää mutta lämmintä ja sateista. Täydelliset olosuhteet sammakoille siis. Kylmä hiki nousi otsalleni ja pulssikin kohosi jo pelkästä ajatuksesta mutta tiesin että kanit pitää ruokkia. Niinpä uhmasin sammakkofobiaani ja laitoin rohkeasti kengät jalkaan. Ensimmäinen läheltä piti -tilanne tapahtui jo ulkoportailla. Alimmalla portaalla näkyi olevan jokin ruskea möykky jonka yli loikatessani tunnistin viattomaksi kävyksi. Hyvä.

Pihalla noita möykkyjä näkyi enemmänkin enkä voinut millään tietää kaikkien niiden todellista luonnetta. Niinpä piti vähän tömistellä jalkoja jotta mahdolliset sammakot ymmärtäväisivät kaikota näköpiiristä. No, niitä ei näkynyt. Edessä oli kuitenkin vielä pieni nurmiosuus ja sehän on tietysti kaikkein petollisinta aluetta. Välttäen katsomasta maahan loikkasin ruohikon yli ja pääsin kuin pääsinkin kanikopin ovelle laskemaan ruokakupin paikoilleen. Paluu sisälle tapahtui metrin loikkauksilla taivaalle katsellen. Mutta yhtään sammakkoa en tosiaankaan joutunut kohtaamaan. Lälläslää!

Edessä on pitkä kesä josta pitäisi selvitä ilman sammakkohavaintoja. Viime kesänä en suureksi onnekseni nähnyt yhtäkään, mutta miten mahtaa käydä tänä vuonna. Juhannuksena olen menossa pitkästä aikaa mökkeilemään ja kyllä täytyy myöntää että sammakoiden vuoksi tuo reissu ihan vähän epäilyttää. No, en ajattele sitä nyt koska jalkoja kihelmöi jo muutenkin - eikä todellakaan hyvällä tavalla.