Rajatapaus

Sitä taas löytää uusi JÄNNIÄ asioita omasta kropastaan ja kehittää varsin herkullista luulosairautta osakseen.

Tänään, pitkästä aikaa, pääsin tankoilemaan ja mielessäni näinkin sievän kuvan kevyesti tangolla pyörivästä gerubista, mutta totuus taisi muistutta enemmän merinorsua liukastetulla tangolla.

Sehän ei kuitenkaan tämän tytön liikunnasta saamia kikcsejä laske!

Opettaja oli mitä mainion kundi. kyllä: KUNDI! Antoi ihan uuden aspektin tankoiluun Kiinastahan tanko acrobatia lähtee ja hän on kuin kala vedessä tangolla.

Aluksi huomasin hänen toiveet osaltani (olenhan muutaman kerran jo käynnyt) ja kyllä minusta muotojani huomioimatta näkee, että harrastan liikuntaa.

Alku tunti menikin moitteettomasti.

Siinä vaiheessa kun piti heittää jalkansa tangolle ja roikkua tangolla pää alaspäin: Irtisanoiduin suosiolla tehtävästä ja tein kevyempiä yrityksiä.

Hormanaalisen kierron vaikutukset lihasten yhteistoimintaankin tuli todettua: Menkat alkamassa lähipäivinä ja kohtu ilmoittelee itsestään-> alueen lihaksisto-> sisäinen poikittainen vatsalihas-> koko helvatan toiminnallinen lihasten koreografia viturallaan= Jänniä slipsahduksia ja "nyt pakko luovuttaa"- fiiliksiä.

Vasen olkanivel ja lonkkakin suorittivat hieman suurempaa liikettä harjoittelun aikana. Monia "Klomps"-tuntemuksia.

Onnekseni ja epäonnekseni olin vetänyt tiistaina kunnon treenit, niin polvet, lonkat, ranteet ja kyynärnivelet olivat suht stabiilit lihasjumituksen ansiota.

Epäonnekseni puhti loppui vain aika pian.

*Kirjoittaa pieneen mustaan kirjaansa: "Älä tee lihaskuntotreeniä tankotanssia edeltävänä päivänä."*

Ilmapiiri on aina mahtavan rento tunneilla ja nyt taas naureskelin muutaman lähelläni olevn tytön kanssa ja väänsimme loistavaa vitsiä.

Muutamat tytöt tunnilla olivat niin taitavia, että viskelivät itseänsä ympäriinsä:

Toiminnallista anatomiaa: Jos olet kropaltasi hieman poikamaisen keijukaismainen niin et välttämättä tarvitse niin paljon lihaksistoa itsesi nostamiseen ja jos olet treenannut rauhallisempia lajeja niin lihastyön kaanoni saattaa olla hieman paremmassa yhteistyössä kuin esimerkiksi kirjoittajan "Etupotku, sivupotku, kyykkyyn, takapotku, kierrepotku!...", "Lyö ensin ja puhu sitten", sekä "Shake that ass"- liikkeisiin tottunut kroppa.

Olen itse asiassa aina ollut hieman katkeran kateellinen noille siroille tyttösille.

Toki olenhan minäkin tavallani pieni, mutta harteita, lantiota, lihaksia, muotoja löytyy.... ja kyllähän yksi personaali treeneri sanoikin, että minun kaltaisen tytön tarvitsee vain vilkaista salille ja "PADAM"!. Treenatut lihakset ovat syntyneet.. Tai mitä se kertoo, että pienenä juoksin aina poikien leikeissä ja voitin rakkaan isoveljenikin painissa?... Siis ennen 10-ikävuotta.

Mutta oikein kauniita, taitavia ja ketteriä tyttöjä olivat nuo onnistujat tuolla tunnilla!

--------

Tulin sitten kotiin supistusten saattelemana ja väsyksissä/tokkurassa. Vähän ruokaa ja päikkäreille, jotka sitten venyivätkin siihen klo 22.00. HA! Siksi rustailenkin nyt ajatuksiani kaikkien luettavaksi.

-----------

Sitten aioista, jotka syövät tälä hetkellä mieltäni:

Siis luokkalaiseni ovat mitä mahtavampaa porukkaa. Tietoa, taitoa ja erillaisia taustoja muillekkin jakaa, mutta.....

Innokkuutta/halukkuutta/tahtoa mihinkään yhteiseen toimintaan ei ole!

Se nähtiin jo kansainvälisyys viikolla. Osa otti sen lomana!

Ja auta armias kun menin tiistaina ja avasin suuni:

"Kai olette ilmottautuneet risteilylle?"
"Ketkä lähtevät tutoroimaan uusia opiskelijoita syksyllä?"

Luokassa kuuluvien innostusten äänien keskellä olisi varmasti kuullut neulankin tipahtamisen.

Ensin valitetaan, että on niin paljon tekemistä ja se vie aikaa, sekä onhan siinä duunia.. yksi innokkaana ehdottikin, että hänen mielestään minä olen loistava tutoriksi, johon totesin, että olenkin ottamassa hommaa kontolleni, mutta apu olisi tarpeen. Tähän taas todettiin ettei siinä nyt niiiin paljoa hommaa ole etten minä pärjäisi.

Siis voi luoja! *hakkaa päätänsä seinää vasten*

Ensin huudetaan, että on liikaa duunia ja sitten, että niin vähän hommaa että yksi pärjää mainiosti.

Lupautuivat olemaan hiukan kuvioissa mukana ja "epävirallisina" tutoreina.

Voin jo todellakin ennustaa, mitä ensi syksynä tapahtuu tuon "mukana" olemisen suhteen...

Viimeistään lukukauden palautteessa aion nostaa esille oman mielipiteeni mukana olemisesta ja antaa suoraa kritiikkiä koko luokalle.

No mutta samaa tapahtui dissektionkin aikana. Porukka hermoilee, että anna muidenkin kokeilla hieman töksähtäen sen sijaan, että osaisivat aktiivisesti ottaa oman reviirinsä. Aina pitää olla kumartelemassa ja kyselemässä, sekä varmistamassa, että kai nyt kaikki on saanneet osansa ja kai nyt kaikki tiedätte...

Tuoda se ruoka valmiiksi pureskeltuna! Sitähän osa porukasta odottaa oppitunneistakin!! Mikä on kehittävämpää kuin ottaa myös itse selville, opetella ajattemaan itsenäisesti ja oikeasti olla aktiivinen?

AAARGH! Hermot menee!

Hieman vain ahdistaa ja stressaa ensi syksy sen osalta, jos en minä ole paikalla vaan Englannissa niin kuka tutoroi? Kuka järjestää yhteisiä illan viettoja? Vai meneekö koko homma plörinäksi ja pidetäänkin vain pelkkiä tylsiä lukupiirejä käsi teekupin ympärillä pikkusormi pystyssä?

Näin täällä meillä.

Mutta edelleen on vain todettava: Kaikkien kanssa tulen toimeen, yhteinen sävel on löytynyt, ihania ihmisiä... mutta aktiivisuutta ja omatoimisuutta kiitos!

--------

Sitten hieman pohdintaa palpoimisesta. Elikkä tunnustelusta/käsillä "kuuntelusta"..

Hieman vieraantunut olo tullut omasta luokasta sen suhteen. Tuntuu ettei omista fiiliksistä ja palpoinneista haluta puhua, koska koko asiaa ei ymmärretä täysin tai ei haluta epäonnistumisen pelossa edes kommentoida.

Itse mielelläni vertailisin kokemuksia ja käyttäisin muiden kokemuksia peilinä jne. Ehkä oppisin paremmin ymmärtämään mitä tunnen.

Ainahan noita anatomian kirjoja selailee ja pyrkii aina hahmottamaan missä mennään, mutta tunteminen sinänsä on uniikki kokemus jokaiselle yksilölle.

Epäsuorissa tekniikoissa palpoiminen korostuu ja useimmissa tekniikoissa olenkin päässyt sen itse "tuntemisen/kuulemisen" makuun. Jopa suorissakin tekniikoissa muutamaa tapausta palpoidessa havaitsi selkeän eron, että mikä tekniikka toimisi parhaiten tilanteessa. "naksautusta" vaativa nivel on täysin eri tuntuinen, kuin lihasaktivaatiolla jne. hoidettava nivel.

Näin jälkeenpäin voin todeta päähän kohdistuvien tekniikoiden aika joskus ajautuneeni palpoimaan syvemmältä lähelle aivonestekammioita kun olisi pitänyt pysytellä luissa.... Ha haa. Selkeä ero: "Juokseva vesi" ja "hidas sykähdys".

No mutta näitä asioita edelleen ihmetellen pyrin sitten herättämään luokassa keskustelua asiasta, sekä pidän tiukasti jo valmistuviin/valmistuneisiin, jotta voin vertailla tuntemuksia.

Ei tässä muuten mitään, mutta esim. yhden potilaan kohdalla tänään. Nilkan nivelten/jalkapohjan palpointia. Kaksi totee, ettei havaittavaa poikkeavuutta ole ja itse totesin cuneiforme medialen hieman olevan "valahtanut" ja loppujouston oikeassa nilkassa olevan alanivelessä hieman jähmeämpi.

Mutta vain hieman.

2 vs. 1= Demokratia voittaa.

Ainahan on kuitenkin muistettava se mahdollisuus, että olen luulosairas. Tunnen omiani? Ehken olekkaan täällä ja koko reality onkin silkkaa yhtä unta?

Joka tapauksessa olen sen verran kusipää, ettei muiden mielipiteet minua liikuta. Siksi jatkan palpoimisen tutkimusmatkaa ja luotan tasan tarkkaan siihen mitä tunnen. Kuitenkin mielessä pitäen seuraavat kymysykset: Mitä palpoi, miten se voi liikkua, miltä mahdollisesti tuntuu ja voiko se tosiaan olla näin?

*menee jääkapille ja päättää tyhjentää tekemänsä marjarahkakipon ja syödä pari toastia palan painikkeeksi*