Sen mitä taakseen jättää...

Lauantai aamu meni kahvitteluissa, kun mummini, tätini ja mummini sisko tulivat kyläilemään ja katsastamaan huonekaluja.

Nyt voin sanoa, että MYYTY!

Helpompi tavara-vapaampi elämä edessä idän syövereissä.
--------

Tytöt tulivat kanssa herkuttelemaan ja tuijottelemaan leffaa. Aikamoinen taidepläjäys oli ja sain kuin sainkin tytöt innostumaan muuttamisesta!

Vietiin sitten reilusti rojua uuteen asumistooni.

Mahtava fiilis oli siinä purkaa ja laittaa ystävien kesken samalla juoruillen mitä mieleen tuli ja heittäen hervotonta huumoria.

Sitten tapaus kahdet miesten kengät+sirot naiselliset pikkumyy kengät. Siis kuka helvatta asuu naapuri huoneessani, eikä avaa ovea edes kun siihen koputetaan?!

Katsos raukka paran avain oli edelleen lukossa ja ajattelin ilmoittaa ystävällisesti, että jos olisi sattunut huomaamaan moista mutta ei niin ei...

Hei oikeasti. ei vaan voinnut kävellä sisään, kun kuka tietää mikä näky olisi edessä ollut?!

Ha haa..

*viheltelyä ja silmien pyörittelyä*
---------

Pakko vain purkaa ja purnuttaa:

Itä herätti muistoja.

Muutama vuosi takaperin kun olin eronnut ex kihlatustani ja tapailin siihen aikaan ihan ok:n oloista kaveria tapahtui kummia.

Ex-kihlattuni lähetteli ruusuja ja sehän sai silloisen nykyiseni raivon partaalle. Uhitteli tapolla etc. Sairaat piirteet tulivat esille ja silloista asuntoanikin hajoteltiin ja kundi muuttui totaali psykopaatiksi mustasukkaiseksi hirviöksi.

Kun lopulta erosin tuosta kundista tipautti ex-kihlattuni tuntojensa tuloksen (Nipun täyteen kirjoitettuja sivuja) postiluukustani. Lukemani sai minut itkemään.

En muista paljoa tuosta hetkestä. Muistan vain istuneeni polvillani lattialla selaillen ympärilleni lennelleitä sivuja silmät kyynelistä sokeutuneena.

Noissa papereissa oli enemmän sanoja kuin mitä ex-kihlattuni käytti koko yhdessä olomme aikana ja tuosta tapauksesta muutaman kuukauden jälkeenhän yritimme uudestaan.

Paha kyllä: Suoritin paperipäivänä tunteitteni rituaalimurhan.

Välineet: Kattila, kaikki kuvat meistä yhdessä, kaikki nuo paperit, kirjoitukseni päiväkirjastani ja stidi boksi.

Ilta oli kaunis kaikessa kesän komeudessaan ja aurinko vajosi punaiseen hehkuun. Parvekkeella pikkuisessa kattilassani roihusi tuli, kuten silmissäni ja lukitsin tunteeni lukkojen taakse ja kadotin avaimen yhdessä yössä.

Kuten arvata saattaa, ei uudesta yrityksestä tullut mitään, koska en kyennyt häntä päästämään lähellä kuten ketään muutakaan joihin tapauksen jälkeen olen törmännyt.

Uskon, että jotain on tapahtunut. Sillä en todellakaan ole muistanut noita papereita, sitä kattilaa ja sen psykopaatin eagointia ex-kihlattuuni viime vuosina.

Nyt muistoni purkautuvat esille.

Olenko vihdoinkin alkanut käsittelemään asioita vai päässyt monen tekijän yli?

No kuka tietää?! Joka tapauksessa tästä vuodesta tulee mielenkiintoinen!

--------

BTW: Mr. Hunks on eksynyt jälleen mieleeni.

Kyllä. Minulla on jotain pientä juttua maailman sydämmellisemmän kundin kanssa, jonka hymy sulattaa ikijäänkin, mutta samaa kipinää ei löydy kuin mr. Hunksin kanssa, jonka elämäntilanne on sitten mitä eksoottisin etc.

Aina kun tätä sydämmelistä kaveri miettii nousee hymy huulille, mutta kun Mr. hunksia miettii niin voi jumalauta kun sydän pamppailee, on pakko vetää henkeä ja maailma hämärtyy hetkeksi.

Sattumalta häneen varmasti törmään joskus varsinkin tulevalla asuinalueellani tai aina niin rakkaassa Bakersissa...

Ei sitä voi muuta kuin kirota tuuriansa miesten suhteen: Sitten kun kipinää ja sitä jotakin löytyy: "Kriisistä kriisin kuljen komein askelin...".
Voi Jsus!

Pystyn hyvin samaistumaan Passion hedelmän rooliin seuraavassa pätkässä:
http://www.youtube.com/watch?v=axMVJpd3pY0&feature=related