Sosiaaliset taidot

Nykyään jää niin paljon aikaa itsellensä, että ajatukset juoksee kaikessa ja koko ajan. En millään saa sitä loppumaan... mutta sitten muistinkin, että sitä vartenhan on blogit ja päiväkirjat.

Hetken hiljaisuus ja rauha siunaantuu ajatusten julkituomisen jälkeen.

Viime aikoina mieltäni on kalvanut ihmissuhteet, ilmaisemisen kiemurat ja sosiaaliset taidot.

Toissa viikonloppuna pidin tuparit ja jälkeenpäin jäi olo, etten kunnolla kerinnyt keskustelemaan kenenkään kanssa. Juoksin jatkuvasti tarjoamassa jollekkin drinksua, avaamassa ovea, esittelemässä yksiötäni jne. Jokaisen kanssa ehdin keskustelemaan sen muutaman minuutin ja heittämään ympäripyöreitä kommentteja.

Minkäs sille voi, kun emännän rooli juhlissa on vaativa.

Muutama viikko takaperin koulussa totesin vanhemmalla luokalla olevan tytön heikoksi osa-alueeksi sosiaaliset taidot, jotka ovat ja tulevat olemaan tärkeitä osteopaattina.
Huikkasin hänelle ruokalassa, että myymäläpäällikköni on hänellä hoidossa ja hän antoi hyvää palautetta kyseiselle tytölle. Tyttö vilkaisi minua kerran, sanoi aha ja palasi kirjansa pariin, sekä heitti jotain vierustoverilleen. Oliko loukkaavaa? Todellakin. Olisi riittänyt pelkkä hymy ja vaikka lausahdus: "Mahtavaa, vie terveiset hänelle". Se ei ole liikaa vaadittua.

Siis kaikki asiakaspalvelu alalla: Harjoitelkaa kommunikointitaitojoanne ja terästäkää sympaattisuutta ja empaattisuutta.

Myöhemmin tällä viikolla, treeneissä, törmäsin kaveriini, jonka kanssa en ole puhunut yli vuoteen. Vaikka olemme nähneet ja olen yrittänyt virittää keskustelua auki ja selvittää asioita niiin ei... ei lausettakaan. Nyt treeneissä oli juuri 6 henkilöä, joista 4 oli miehiä. Tämä kaverini oli toinen naisista lisäkseni, joten automaattisesti valmentajamme laittoi meidät pariksi. Kirosin mielessäni ja andrenaliini alkoi kohisemaan korvissa. Mutta treenin ohessa aloimme taas keskustelemaan ja ei aikaakaan, kun huumori jo lensi. Kävi ilmi, että hänellä oli ollut rankkaa ihmissuhde asioissaan ja siitä johtui ilmeisesti mykkäkoulu. Toisena esiin nousi muutaman ihmisen kanssa välien poikki meneminen hänen kohdallaan, joten mieleeni nousi ainoastaan lisää kysymyksiä. Onko hän taas väleissä kanssani, koska tarvitsee minua?

Anteeksi voin antaa, mutta luottamukseni on kadonnut. Siksi päätinkin, etten osaa ota tuohon draamaan, vaan pysyn etäällä tuomitsematta ketään, silti väleissä.

Koulussa taas törmäsin ilmiöön nimeltään "lasiseinä". Henkilö, jonka kanssa huumori ja keskustelu on muutenkin ollut helppoa, tuntuu syystä tai toisesta äkillisesti nostaneen lasiseinän eteensä ja välttelee katsekontaktia. Tervehtiminen on jäännyt vähemmälle.

Tämä loukkaa minua, sillä en ymmärrä miksi ja mistä syystä hän on näin päättänyt tehdä, ellei suojellakseen itseään, mutta miksi minulta tulisi itsensä suojata? En ole tehnyt mitään väärää.

Näitä asioita pohtiessani olen huomioinnut enemmän myös omaa ulosantiani. Nykyään hymyilen enemmän ja kiitän, sillä tiedän miltä ne tuntuu, kun saa hymyn taikka kiitoksen osakseensa.

Näitä pohtien viikonlopun viettoon....