Taas kerran..

Ajattelin vaihtaa ammattia.

Taas sairaana, joten ammatti sairastaja? (No mutta toisaalta, niin vähän tänä vuonna sairastellut, että turhaan valitan. Kitos gluteiinittoman ja mahdollisimman vähän jalostetun ruuan.)

Jos joku todella tuntee minut, tietää, minkälaista kärsimystä kurkkukipu tuottaa. Ei niinkään se kipu, vaan vaiti oleminen. Myös paikallaan oleminen tuottaa ongelmia. Uskomattoman paljon sitä oli haalinut taas hommaa itsellensä koko viikoksi. Sellainen tekstarirumba oli eilen...

No nautin nyt paikallaan olemisesta ja hiljaisuudesta... Mahdollisesti mietiskelen, luen ja luen ja nukun... ja nukun ja luen ja huokaus!!

Tuijoteltuani sisustusohjelmia monta tuntia on minun pakko vaan sanoa, että jumalauta ihmiset! Käyttäkää värejä! Niitä oikeita värejä!!! Joka paikassa, valkoista, beigeä ja ruskeaa, sekä harmaata... ehkä ripaus mustaa?

Sitten kun joskus valmistun tohtoriksi etc. (Eli kun olen lähempänä 50 vuotis päivääni..) ostan talon ja remontoin sen kunnolla. Sen voin luvata, että edes keittiö ei jää värittömäksi! Vaikutteita Meksikosta, Intiasta ja Thaimaasta.

Ihmisten yleisin sairaus on näkymättömyys, liian pitkälle viety wannabe nöyryys ja kateus niitä kohtaan, jotka uskaltavat tehdä ja olla mitä haluavat, vaikka näistä poikkeavista tapauksista juorutaan niin vaan vatusti.

Siis lyhyesti sanottuna massaan sulautuminen. Ei saa olla omia mielipiteitä. Ei saa näkyä turhan paljon etc.

Ainakin yhdessä asiassa olen vahva. Luonne ja vahvat mielipiteet. Ne ovat jotain, mitä minulta ei voi koskaan viedä. Tehköön muut mitä haluavat, minä keskityn ihan vain omassa sonnassani vellomiseen. *vino hymy ,ryyppy kahvimukista*.

Tänään taas hämmennyin näköalastani. Itä-Pasila. Lähiö keskustan vieresssä. Ihmiset, kuin muissakin lähiöissä ongelmineen ja kivestä veistettyine kasvoineen. Mutta ympäristössä, tässä betoni helvetissä on silti jotain todella kaunista. Asun kukkulan päällä, kerrostalossa, toiseksi ylimmässä kerroksessa. Näköala on upea. Sään muutokset ja auringon nousut ovat uskomattomia.

Niitä katsellessa unohtaa olevansa kipeä, surullinen, vattuuntunut jne.

Joka päivä on yhtä iloa, kun tietää mistä sitä etsii.

Tänään saan vahvistuksen mahdollisesta angiinasta(jonka kuitenkin pelkään olevan kurkkupaise...) ja teen koulun rästitehtäviä. Anatomiaa, fysiologiaa ja vielä vähän anatomiaa.

Harmi, että ilta töissäkin jää väliin. Työ on vain mahtavaa vaihtelua opiskeluun.

Mutta ensin jumittamaan ruudun ääreen.