Vuoristorata sen olla pitää!

Mieliala vaihdellut totaali ekstaattisesta voiton hurmoksesta epätoivoiseen kaiken myynneeseen nyyhkytykseen.

Laskuja, laskuja, maksuja, kuluja, lisää laskuja.... *huokaus*

Harkitsin jopa strippariksi ryhtymistä. Tämän ajatuksen ilmestyessä ajatuksiini, vilkaisin peiliini ja näin ylpeyden pilkahduksen verkkokalvoiltani.

En. Minähän en strippaa! Minulla on jo 3 työpaikkaa plus opiskelut päälle. Pakko vain jaksaa ja haalia lisää vuoroja. Ei ole muuta mahdollisuutta!

En alennu normi ghetto elämän tuloksiin: Strippaus, aineet, huoraaminen, alkoholisoituminen, yksinhuoltajuus, paska työpaikka, joka viikkoiset snägärijono tappelut, hakkaava alkoholisoitunut aviomies, tietämättömyys/yleinen välinpitämättömyys maailman asioista, tiedosta, itsensä kehittämisestä jne.

Ei. Se ei ole minua varten!

Eli ruokahan on siis yliarvostettua.

Viikonloput sitten duunissa, niin kyllä tämä tästä....

----------

Asiaa ei auta isäni pitkälle viety ylpeys.

Sanontahan on, että se kellä onni on, se onnen kätkeköön.

Sanokaa minua taikauskoiseksi, mutta todella uskon, että liiallinen lippujen liehuttelu koituu turmioksi. Logiikkakin sitä selittää: Kateus on ihmismielen tehokkain myrkky.

Pahinta kaikessa on se, että isäni kaikessa rakkaudessaan ja ylpeydessään on alkanut liehuttelemaan minun saavutuksillani. Päätti sitten kiskaista minutkin omaan kuiluunsa.

Kaikella on leveiltävä: Omilla saavutuksillaan, sillä mitä omistaa, kuinka paljon rahaa on, miten lapsilla menee, mitä opsikellaan ja mihin kohta menee vaihtoon jne.

Itseäni moinen oksettaa.

Totuus on, että isäni kyllä auttaa.

Koulukirjat pääosin + muut koulukulut.

Muusta on sitten turha mainitakkaan. Kyllä hän silloin tällöin muutaman kympin heittää, mutta hänen hehkutuksestaan voi kuvitella, että hän kustantaa kaiken. Paskat!

En turhaa opiskeluni ohella pidä 3 työpaikkaa...

Voi. Kyllä minä rakastan vanhempiani sydämmeni kyllyydestä mutta..muttah...Miksi hehkuttaa?

Itse olen oppinut, että ne jotka todella osaavat, omaavat, kykenevät jotakin/johonkin pitävät suunsa supussa.

Toki on näitäkin, jotka huutavat taidoistaan/omaisuudestaan joka ilmansuuntaan mutta onko kyse silloin oman egon paikkailusta/kasvattamisesta?
-----

Voi miksi?! MIKSI en taaskaan voittanut lotossa?! Miksi kaiken eteen on vain taisteltava?! Miksi mitään en tule koskaan saamaan edes vähän helpommalla?!

*huokaus*
-----------

Yksi kulujen puolittamiskeino olisi muuttaa HOASn soluun asumaan. Kypsymättömien "olen kotoa juuri pois muuttanut" ja "pappa betala" ihmisten joukkoon. Jee jee...

Ehkä vain pelkään pahinta?

Eihän kypsyyden mitta ole ikä, omaisuus, asumismuoto jne. vaan jotain ihan muuta!

----------

Pirteimmistä aiheista:

Läpäisin kuin läpäisinkin sen suuren tentin. OSCE! Ha ha haaa!!!
*voiton tanssia yksiössä ympäri ämpäri rillit nenällä keikkuen*
Ja voih. Ei se numero vaan itse fakta, että sen läpäisin!

Tein taas vanhanaikaiset ja paniikissa pänttäsin edellisenä iltana ja tietysti hoidin muitakin asioita kyseisenä päivänä. Koulua ja tietysti tuttu kaipasi hoitoa olkapäähänsä jne. Tulos: Pänttäystä 3 h kunnes nukahdin toiminnallisen anatomian papereideni päälle.

Eihän kyse ole koskaan niistä numeroista vaan tieto/taidollisesta valmiudesta. Kuten olenkin maininnut, niin lukihäröisenä on minun vaikea muistaa kaikkia exacteja nimiä ellen pänttää niitä pitkäkestoiseen muistiini, mutta tiedän kyllä tuon asian ominaisuudet/liikkeet/toiminnan jne.

Useimmat unohtavat heti, mitä ovat lukeneet, mutta minun pänttäämiseni päätyy muistiin ja syvälle sinne.

Alkoi hieman hihityttämään kun opettajamme tunnin jälkeen vei meidät katsomaan kokeiden tuloksia ja puhui jo etukäteen: "En kyllä ymmärrä, miksi nämä numeroitiin, mutta näin kuitenkin tehtiin ja numeroa ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Kaikkihan kuitenkin läpäisi..."

Tuona hetkenä alitajuntani huusi, että ykkösen sait! But who cares?

Läpi pääsin ja saan ottaa potilaita virallisesti vastaan koulumme klinikalla.

Sitä paitsi vuoden ensimmäisen tekniikka kurssin jälkeen olin ainut joka oli saannut lannerangan manipulaation läpi. HAH!

Aluksi meni aikaa palpoimisen hakemiseen ja parini vääntelyyn, kunnes löysin taas rytmin ja tyylin. Viimeisellä tunnilla otin hengityksen vielä mukaan ja palpoin kropallanikin joustoa missä olisi oikea sauma ja "NAKS!". Me molemmat kirkaisimme ja kyselinkin oliko parini kunnossa ja melkein jo huusin opettajaamme paikalle katsomaan onko jotain mennyt rikki.

Säikähdimme molemmat tuota tilannetta ja jälkeenpäin hihittelimmekin kirkaisuillemme.

Ilmeisesti avasin jonkinlaisen pitkäaikaisen lukon, sillä lannerangan nikamat olivat selkeästi symmetrisemmin asettuneet jälkipalpoinnin perusteella.

Voi sitä riemun määrää! Tämä tyttö sai manipulaation vähällä voimalla, rytmillä ja hengityksellä koko kropallansa läpi!
-----

Viikonloppu meni töissä ollessa ja täysin selvinpäin.

Taas naurattaa, sillä melkein soitin jo konttorille isoille pomoillekkin asti, miksi sunnuntai vuorojani on typistetty, kun uudet listat sain käteeni. 3 sunnuntaita neljästä ja lauantaitakin runsaasti. Lisäksi pyyntö, että jos tiedän pääseväni aikaisemmin duuniin joinakin arki-iltoina niin tänne vaan!

Kyllä tämä tästä!
-----

Olin jälleen katsomassa mummiani ja kahvittelemassa. Totta kai asiaan kuului verhojen vaihtoa ja yleistä apuilua.

Vaikka välillä on raskasta auttaa mummianikin kaiken muun ohella on se sen arvoista!
-----

Treffit lauantaina.

Tuo suloinen sydämmellinen kundi oli jälleen luonani ja vuokrasimme leffan. Kundi parka oli jälleen väsynyt ja tuntui hukanneen keskittymiskyvyn luonani totaalisesti leffan osalta.

Hali ja rutisteli ja lopulta rentoutui niin paljon, että nukahteli sohvalle. Positiivista, että pystyy rentoutumaan kunnolla seurassani.

Suukottelua eikä seksiä.

Hitaammin edistyminen on parempi tämän kanssa.

Jotenkin loistava kyky kundilla koskettaa ja katsoa silmiin.

MUTTA (aina on joku mutta... argh olen nirso!!):

Kundilla ei tunnu olevan sellaista kunnianhimoa mitään kohtaan mitä itse omaan opiskeluitteni jne. suhteen.

Työ on vain työtä, vapaa aika menee kavereiden seurassa ja viikonloput bilettäessä. Omia hyvin vahvoja mielipiteitä ei ollut, emmekä päässeet vielä intohimoisen väittelyn syövereihin.

Lisäksi tunsin taas itseni piilonörtiksi/hikeksi kaikkine kirjoineni ja faktatietoineni ja filosofisine pähkäilyitteni. Kun pakkasin treenilaukkuani sunnuntaina, kiskaisin ensin parit kirjat ulos sieltä (farmakologia kliinisestä vinkkelistä ja kehon rakenne, toiminta ja huolto-opus) ja kundi pyöritti naurahtaen silmiään.

Kuitenkin kundi omaa avoimen mielen ehdotuksieni suhteen mm. teatterissa käymisestä, stand up-keikasta jne.

Rakastaisi vaikka hulluna tekniikkaa tai työkaluja! Fudista tai autoja! JOTAIN!!

Jonkinlainen kunnianhimoinen suunnitelma tai intohimon kohde!

Kuitenkin sunnuntaina hän lähti mielellään seurakseni Valtterille etsimään löytöjä ja mahtava reissuhan se oli.

Löysin 8 eurolla 2 paitaa, 2 minihametta, 2 housut! HA!

Jossain vaiheessa eräs kirpputorin myyjistä yritti kaupitella minulle ja jannulle jonkinlaiseja pelejä sanomalla "Lapsien kanssa hauskaa näillä jne" jolloin vaivautuneena hihkaisin vain, juuh ei ehkä ihan vielä..

Jätin suunnittelemani salille menon väliin ja tulin kotiin pähkäilemään elämää. Hyvä etten salille mennyt. Nukuin sitten sen 3h ja heräsin paljon illemmalla. Ha haa..

Eksyin pähkäilemään luonnettani ja sitä olenko vain liian vaikea. Ehkä minun pitäisi hyväksyä asiat sellaisenna kuin ne tulevat ja napata itselleni sydämmellinen, mukava ja tavallinen mies. Perustaa perhe ja hankkia kultainen noutaja. Tavallista elämää..

Sitten masennuin ja läpsäisin itseäni poskelle, jonka jälkeen aloin selailemaan ulkomaiden työpaikkailmoituksia ja lopulta Englannin ilmoituksia myyjien/liikunnanohjaajien paikoista. Tietysti samalla tarkistin vuokrattavien kalustettujen huoneiden keskivuokraa ja tein laskelmia.

Sorry, mutta ei kiitos. Kohtaloni odottaa muualla.

Pari vuotta vielä, pari vuotta vielä..... niin valmistun, mutta välissä vaihtoon!

Vähän aikaa vielä, vähän aikaa vielä...

BTW: Perheeni heittää tässäkin kapuloita rattaisiin.

Isäni pelkää menettävänsä minut ja silti elvistelee vaihtoaikeillani jne. Mummini jatkuvasti muistuttaa minua nöyryydestä ja korostaa tavallista suomalaista arkea, kun ei sitä tiedä mitä voi sattua.

Sentään äitini ja siskoni ovat puolellani.

Minähän en stna Suomeen jää! Suomi on maa jossa miehet eivät osaa pussata eivätkä puhua ja jokainen haluaa elää sitä tavasllista elämää ja mielipiteitäkään ei ilmaista.

Ketään ei kiinnosta mitkään maailman asiat.

Harvat omaavat intohimon kokonaisvaltaiseen itsensä kehittämiseen: Jos olet urheilija=bimbo, jos nörtti=fysiikka rapakunnossa, eikä sosiaalista älyä.

Helpompi täällä on olla se hiljainen tavallinen bimbo kuin mielipiteitänsä huutaen esittävä yltiö positiivinen pohdiskeleva punapää, joka tuntee olonsa kotoisammaksi kansainvälisissä piireissä/tapahtumissa/baareissa jne.

Lontoossa on sentään hiukan enemmän ihmisiä/kulttuureja/maailmankatsomuksia ja mielipiteitä kuin pääkaupunkiseudulla...

Pari vuotta vielä, pari vuotta vielä..... niin valmistun, mutta välissä vaihtoon!
*hokee mantraansa*
Vähän aikaa vielä, vähän aikaa vielä... OOooOoooooMmmmm...