Henkimaailman asioita

Lukihärö on siitä mainio asia, ettei aina edes itse tuli huomattua mitä kirjoittaa.

Tunteiden palaessa ja kiihkon vyöryttäessä ajatuksia mieleen on vaikeaa keskittyä viilaamaan pilkkua, joka sanan jälkeen.

Pahoitteluni niille, jotka valitettavasti/onnekkaasti pääsevät tekstejäni lukemaan.
--------

On se kumma kuinka jokin pieni asia voi saada ihmisen pakkomielteiseksi.

Etsin sitä ainakin viidstä kaupasta ennen kuin sen löysin. Uhmasin tuulta ja myrskyä saadakseni tavoittelemani asian.

Kyllä. Kyse on kristalli huuhteluaineesta!!!

*kansa nousee seisomaan ja päästää ilmoille valtavan BRAVO-huutojen säestämän tapusten symfonian*

Nyt onnellinen kristalli huuhteluaineen omistajana, voin todeta pyykkini olevan todella pehmeää ja tuoksuvan ihanalle!

------

Tänä iltana kävi vanhanaikaisesti.

Jostain kumman syystä olen ollut väsynyt ja syömiseni ollut mieltä puistattavaa.

Ihoni kiiltelee kaikessa kauneudessaan ja jostain ihmeen syystä joulu turvotukseni ei ole vielläkään laskeutunut vaan korostunut!

Tunteeni kävivät vuoristorataa päivällä.Tulipunainen vihastus paistoi kasvoiltani junassa ja kotiin päästyä valtasi kroppani yletön tärinä ja huuliltani pakeni itkun ensi voihkaisu.

Koko päiväisen väsymyksen lisäksi, silmäni väsyivät, puhuminen ja keskittyminen muuttuivat vaikeammaksi ja liike haparoivaksi. Tervetuloa kevyt asteinen migreeni!

Lisää soppaan koko kropan yletön tuntoaistimus ja etuvarustukseni kasvu C:stä D:hen.

Aivan...Rakastamani PMSt saapuvat kehiin. Progesteronin tuotanto alkaa jylläämään estradiolinn rinnalla ohittan sen pian ja laittaa kroppani jälleen sekaisin syyttäen minua JÄLLEEN siitä, etten saata uutta elämää maailmaan. Oman kroppani tapa vittuilla minulle. Kirjaimellinen läimäisy kohdulle ensin ovulaation kohdalla: "Tee se nyt!!!" ja uudestaan kierron alkaessa alusta. "BITCH!" Huuto tuntuu varsinaiselta alaselän vihlaisulta kroppani kiristelellessä/löystyttäessä varsin mobiilia kudostani entisestään.

Olen nainen isoilla kirjaimilla. Tai siis kroppani omaa varsin naiselliset piirteet ja mieleni joskus miehisenkin huumorintajun, loogisuuden jne.

Ei ihan helppo coktail

Olen tullut tulokseen, että lähiperheelläni tulee olemaan varsin yllätyksiä täynnä oleva elämä.

Ensinnäkin tuleva mieheni useamman kerran saattaa ihmetellä reagointejani:

1. Yhtenä hetkenä nauraa räkäkän mitä sovinistisemmalle vitsille ja seuraavana huudan "SIKA!" ja läimäisen kaveria poskelle popsien mielipuolisesti suklaata.

2. Mieheni valmistama romanttinen ilta päättyy mielenkiintoisesti minun katsoessa samppanja pulloa, kynttiläpaljoutta ja ruusun terälehtiä kulmakarva koholla, Barry Whiten soidessa taustalla ja todetessani ääneen: "Kyllä sä kulta olisit muutenkin saannu...".

3. Sohvaperuna urheilun katsomis illat muuttuvat jos minun kannattamani joukkue sattuu pelaamaan. Luvassa totta kai sidukkaa, perus safkat ja tietysti kylään tulee ystäväni jonka kanssa matsia katsoessa puimme viimeaikaisia tapahtumia, sekä sidukan läikkyessä kirkumisen säestyksellä minne sattuu ManUn tehdessä maaleja.

4. Mies kokee kauhunhetkiä, jos niinkin onnellinen asia pääsee tapahtumaan kuin lapsi: Raskauden aikana saattaa mies yllättää minut särkemästä paikkoja puisella pesarilla, nyyhkyttämässä hysteerisesti romanttisen leffan aikana ja kerjäämästä haleja ja hellyyden osoituksia 24/7, ja jos en niitä saa kyselen, etteikö mies rakastakkaan enään tai otan herneen nenääni ja huudan "SIKA!". Synnytyksen hetkellä synnytyssalissa raivoan ympäröiville henkilöille ja vetäisen kunnon vasurin kohti minua lähimpiä kasvoja. Sillä lailla..

5. Lapset paljastavat kotiopetusta koulussa: "....mutkun äiskä sano, ettei se oo niin justiinsa ja opettaja ei tiedä mitään..."

6. Puuduttavan tylsät ja konservatiiviset sukujuhlat päätyvät lähikapakkaan minun tanssiessa pöydällä ja laulaessa karaokea shottien vetämisen välissä.

7. Pikkujoulujen jälkeisenä aamuna soitan kotiin ja yksi lapsista sattuu vastaamaan:
"Hei kulta! Viittitkö sanoa isille, että äiti päätyi nyt jotenkin Brasiliaan työmatkalle ja tulee viikon kuluttua kotiin...Juuh. Pelattiin taas totuutta ja tehtävää ja oli pakko nousta siihen ensimmäiseen lähtevään koneeseen... totta kai kulta tuon tuliaisia... ai niin! Pakkasessa on sitten niitä ruoka bokseja jotka voi lämmittää.... ai ne syötiin jo viime joulun alla...(STNA)... no tota sähän osaat jo lukea... hyvä. Ota se keittokirja, kynä ja paperia....ÄLÄ PYYDÄ ISIÄ PUHELIMEEN!... !! Joo soitan taas myöhemmin.... Pusuja paljon ja haleja!!"

8. Lisättävä on, että tietysti hiipparoin myös hiekkalaatikolla lasten seurana tiukka hame päällä ja piikkarit jalassa täydessä tällingissä, sekä turhamaisena koko ikäni lasken ajottain kaloreja, juoksen lenkillä lastenvaunujen kanssa ja käytän vauvaakin lihaskuntoa tehdessä painona. "Nyt kuntoillaan taas mamman kanssa!"

9. Tekniikan ja sisustuksen taisto on ainaista:

"Kulta, sun lelut häiritsee pahasti tän huoneen harmoniaa ja feng shuita ja eiks nää kukat sopis tosi ihanasti ton telkun päälle... jooh...."

"Tuu kulta vaihtamaan nää verhot, kun mä en millään yllä ja noikin tos toisessa ikkunassa on pahasti rutussa.... Kuulet sä hei?! Ei hitto pelaatsä taas??!!" Tämän lausahduksen jälkeen ottaa amatsoni taas vallan mielestäni ja muutamassa hassussa minuutissa vaihdan verhot ja mulkoilenkin ukkoa kulmieni alta omahyväisesti koko loppupäivän: "Et saa koko viikkona!" Tietysti pyörrän sanani jo ensimmäisenä iltana...

Ei oo helppoo ei.

--------------

Näin jälleen mielenkiintoisia unia.

Viime yönä sekkailin maalaiskylissä ja pikku paikkakunnilla bussilla, jolla yritin päästä työpaikalleni yhteen liikkeeseen tuuraamaan. Yhden keran jo menen liikkeen ohi, mutta tarkoituksenani oli käydä ensin jossain ilmeisesti tärkeässäkin paikassa. Tuntien kiitäessä syöksyn vastakkaiseen suuntaan kulkevaan bussiin. Jään pois. Huomaan, että ympäröivät liikkeet ovat sulkeutumassa. Vastaan tuleva nainen toteaa, että lauantaisin liikkeet sulkeutuvat aiemmin ja pakokauhun vallassa ryntään liikettä kohti, jossa odottavat pomoni ja liikkeen optikko. Pomoni alkaa sopertamaan, etten tekemättömistä tunneista saa palkkaa ja totean, että se on ihan ymmärrettävää. (Onneksi liike kuitenkin on vielä sen 4h auki...). Sitten pomoni yrittää vielä saada sairastodistukseni mitättömäksi viime päivistä ja sanoo, ettei osa-aikaiset mitään palkkaa yleensä saa, vaikka todistus löytyykin. Minähän tulistun ja nostatan metakan ja keskustelu päättyykin siihen, että koska olen ollut yli viisi vuotta alalla, tehdään kohdallani poikkeus.

Kuva vaihtuu sairaala miljööseen, jonne saavun tapani mukaan juosten ja vetäen valkoista takkia päälleni. Olen ilmeisesti kivasti ajoissa, sillä kello näyttää kymmentä yli yhdeksää (Visio kymmentä yli kolmesta silmien edessä) ja vastassa onkin muutama sairaanhoitaja.

Yksi näyttää huolestuneelta ja kuiskaa, että potilaan lonkka on murtunut. Otan paperit käsiini ja jaahas todettuani avaan huoneen oven.

Huone on tyhjä ja sälekaihtimien varjostama. Potilas makaa valittaen lattialla keinutellen itseään tuskallinen ilme kasvoillaan.

Huudahdan potilaalle ääneen: "Vai että lonkka murtunut?". Potilas nyökkäilee, valittaa ja heiluttelee itseään vielä rajummin edestakaisin.

Katselin liikettä hetken aikaa, tutkin potilasta ja lausahdankin, ettei kyllä nyt lonkan murtuma voi olla kyseessä, koska liike on niin tasaista ja suurta. Jos se olisi murtunut ei potilas paljoakaan liikkuisi.

Tämä muuttaa potilaan äänen korkeammaksi ja valituksen, sekä hymyn säestyksellä hän sanookin kyseessä olevan rintalihaksen. Ai ai ai, kun tekee kipeää.

Katson potilasta hetken kulmakarva koholla ja pienen valituksen säestämän keskustelun jälkeen lopulta lähden huoneesta todeten, ettei rouva nyt kipulääkettä saa ilman kipua ja onkos rouva nyt vain koukussa aineisiin.

Tämän samaisen tekstin sairaanhoitajalle lausumisen jälkeen harteitani taputetaan ja minua onnitellaan:

"Onneksi olkoon kandi PIIP! Läpäisitte ensimmäisen klinikka testin 8/10 pojolla! HYVÄ!

Myös "potilas" ilmestyy kuvioihin ja onnittelee minua.

Kummallisia unia...