Kahelin kapina

Lavan keskellä on sänky, jossa makaa nainen nostelemassa lantiotaan ja esittelemässä takapuoltaan nelinkontin. Kyseessä on Lucy Kirkwoodin näytelmä "Ensin tuntui tyhjyys kun sydän otettiin pois mutta nyt on kaikki hyvin", joka käsittelee prostituutiota. Kohtauksessa on kuitenkin jotain outoa. Naisella on vaatteet päällä, eikä miestä näy missään. Ulko-ovellakin seisova mies on oikeasti vain varjo.

Luulisi, että sellaisessa sivistyneessä ja "tasa-arvoisessa" yhteiskunnassa kuin Suomi protituutio ei olisi enää niin tabu kuin se on nykypäivänä. Ihmiset kuitenkin jakautuvat mielipiteidensä suhteen siinä, hyväksyvätkö he prostituution. Prostituoidut itse eivät uskalla puhua asiasta suoraan, vaan tulevat haastatteluihin huppu päässä, ja heidän äänensä muutetaan jälkikäteen. Ne, jotka uskaltautuvat puhumaan omalla nimellään ja kasvoillaan, joutuvat loppuelämäkseen leimatuiksi esimerkiksi työmarkkinoilla, vaikka kyseinen tausta ei millään tavalla liittyisi tai vaikuttaisi työsuoritukseen.

Minua raivostuttavat ihmiset, jotka tulevat julkisuuteen puhumaan prostituutiosta, mutta eivät uskalla tehdä sitä omalla naamallaan eli häpeävät itseään. Tällainen toiminta ei vie asiaa yhteiskunnallisesti eteenpäin. Tällä tavoin prostituoitu osoittaa, että on hyväksyttävää tulla kohdelluksi häpeäpilkkuna ja jonkin asteen saastana.

Usein ajatellaan, että prostituutio on vain väliaikainen rahanhankintakeino. Helpon rahan toivossa toimintaa tulee kuitenkin helposti jatkettua varsin pitkään. Tulonsaannin epävarmuus on myös tosiasia - osa tapaamisista peruuntuu, eikä rahoja silloin saa mistään. Jos tällä tavoin yrittää kuitata esimerkiksi velkoja, on asiakkaita oltava paljon ja suunnitelmia on voitava muuttaa lennosta. Et saa olla riippuvainen mistään tai kenestäkään, jotta asiakas on mahdollista ottaa vastaan silloin kun hänelle sopii. Saadakseen paljon asiakkaita on myös oltava valmis tekemään extremeä, kuten eriteleikkejä, väkivaltaa tai ryhmäseksiä, asiakkaat kun useimmiten ovat sellaisia, joiden fantasioihin kuuluu muutakin kuin perinteistä lähetyssaarnaajaa. Ennen prostituution harjoittamisen aloittamista olisikin hyvä pohtia muutama asia. Pystyykö ammatin takana oikeasti seisomaan? Pystyykö asiasta kertomaan omille vanhemmilleen, lapsilleen, kavereilleen? Asenne "eivät mun vanhemmat saa koskaan tietää" on utopistinen, sillä asiat tulevat aina julki jotenkin. Prostituutiosta tulee väkisin osa minuutta, ja niin ison asian piilotteleminen läheisiltä on sellainen taakka, jota on vaikea kestää.

Prostituutio voi olla esimerkiksi vammaiselle ainoa mahdollisuus toteuttaa seksuaalisuuttaan. Ei kuitenkaan voida pitää lähtöoletuksena, että prostituutiota tehdään seksin puutteen vuoksi, silloinkaan, kun ei itse pysty tyydyttämään itseään. Ensisijaisena syynä on lähes aina raha ja toivo elämänlaadun kohenemisesta joko rahan tai läheisyyden muodossa. Lisäksi aivot erittävät seksiä harrastettaessa valtavan määrän serotoniinia riippumatta siitä, kenen kanssa tai miten seksiä harrastaa. Serotoniinin tuomaan hyvänolon tunteeseen voi jäädä koukkuun, mikä jo itsessään saan jatkamaan prostituutiota.

Ihmisille, joilla on hyvä itsetunto, ja jotka saavat jo olemassa olevista ihmissuhteista sen, mitä kokevat tarvitsevansa, prostituutio voi olla ihan samanlainen vaihtoehto kuin mikä tahansa muukin työ. Prostituoiduiksi päätyvät kuitenkin usein ihmiset, joilla on joitakin traumoja lapsuudessaan, usein epäonnistunut isäsuhde. Prostituoitu ehkä kuvittelee ammattiaan harjoittamalla korvaavansa kaipuutaan hyväksyntään, mutta jotkut asiakkaat voivat oppia käyttämään tätä hyödykseen ja saada prostituoidun luulemaan, että he välittävät hänestä. Tällöin prostituoitu tekee mitä tahansa, jotta asiakas olisi onnellinen, vaikka tosiasiassa hän joutuukin leikkikaluksi, jonka leikkijälle ei mikään riitä. Alussa mainittu näytelmä onnistuu kuvaamaan tällaista riippuvuussuhdetta erittäin hyvin.

Jos ympäröivät ihmissuhteet eivät ole kunnossa, voivat prostituutiosta aiheutuvat ristiriitaiset tunteet olla liian vaikeita käsitellä, varsinkaan yksin. Useimmat asiakkaat kun pitävät prostituoitua esineenä, eivät ihmisenä. Ja jos itsetunto on romuna, kuvittelee pian, ettei kelpaakaan mihinkään muuhun. Siksi asiasta avoimesti puhuminen ja läheisten tuki on tärkeää. Jos on edes yksi, jolle asiasta voi puhua, voi jo se auttaa pohtimaan asioita objektiivisemmin ja tarvittaessa pääsemään irti kierteestä, jonka prostituoitu on onnistunut itselleen luomaan. Siksi yleisen asenteen muuttuminen olisi tärkeää. Silloin uskaltaisi ilmoittaa ja hakea apua, jos joutuu raiskatuksi tai muuten hyväksikäytön kohteeksi. Silloin tuntisi olevansa samanlainen ihminen kuin muutkin.

Heljä Hesso

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Kun tietty ajanjakso loppuu, alkaa seuraava. Minua nämä katkokset ahdistavat, jos eivät suorastaan pelota!

Nuoruuteni meni oppikirjamallikkaasti. Kun ala-aste päättyi, siirryin yläasteelle ja niin taas seuraavassa välissä tuttuun lukioon. Kun voimisteluryhmän ikäraja alkoi paukkua, vaihdettiin seuraavaan ikäryhmään eikä kukaan jäänyt katsomaan taakseen. Vielä lukion jälkeenkin jonkinmoista muutosstressiä kärsineenä sain miellyttävän suunnan elämääni töiden merkeissä, joita jatkui seuraavan kolme vuotta. Sitten vintti pimeni, kuului viri-viri-tööt-tööt, kaikki muuttui. Sain uupumus- ja masennusdiagnoosit ja kadotin punaisen langan.

Kuitenkin, sopeuduin uuteen elämääni sairaana: tunnistin ahdistus- ja paniikkikohtaukset; luin mindfulnessia ja mietiskelin; söin lääkkeeni. Siihen turtuu. Ensin turruin tahaltaan, yritin elää tätä uutta elämää. Kohta huomasin turtuneeni huomaamattani, niin, etten enää yrittänytkään muuta. Onneksi elämääni on sattunut paljon hyviä ihmisiä niin viranomaispuolelta kuin perheeni ja extended-familyni merkeissä ja minut sysättiin sairaalakierteestä koulun penkille.

Koulu ahdisti, kaikki oli taas uutta. Piti pysytellä hereillä. Piti olla sosiaalinen. Piti herätä aikaisin. Kauheaa. Ensimmäinen puoli vuotta koulussa oli ihan turhaa. En pysynyt hereillä enkä puhunut kenellekään. Syömiseen liittyvät ongelmat alkoivat painaa mieltä ja käytin ruokatauot mieluummin nukkumiseen luokassa. Mutta kenties opettajani sinnikyydellä tai sitten tällä aikaisemmallakin turtumisella kesän jälkeen koulu alkoi maistua enemmän ja palasin kuin elävien kirjoihin, näin sanoakseni. Mulla oli taas jotain sanottavaa ja itse asiassa ihmisten seura alkoi sekin kiinnostaa!

Sain ensimmäisen kevään “zombeilun” seurauksena pidennetyn koulujakson, eli vielä yhden kevätlukukauden koulua, ja otin sen vastaan kiitollisena. Kun koulu alkoi päättyä olin hermorauniona, mitä tekisin nyt, mutta opettajani ansiosta sain haettua uuteen kouluun, ja sinne pääsinkin!

Uusi koulu oli taas uusi alku. Pelotti, kammotti. Teki mieli palata vanhoihin (huonoihin) tapoihin ja ahdistua ja panikoida. Onneksi koulun henkilökunta otti minut huomaansa ja alkujännitys helpotti vähitellen. Nyt kolme vuotta tämän koulun seinien sisällä on kohta ohi, ja taas uusi aikakausi alkaa.

Se pelottaa!

Toivon, että nykyisen kouluni kevätjuhlan jälkeen voin hurrata opettajille, että matkani opintiellä vielä jatkuu, korkeakoulututkintoon asti. Toivon, että voin sanoa, että työtilanne näyttää hyvältä. Toivon, että voin sanoa, että vietän elämäni kesää elämäni miehen kanssa, kunnes syksyllä aloitan toiminnan “x”. Toivon, että itse uskon, että hyvä on vielä edessäpäin. Uskon vakaasti, että näin on.

-Unilintu-
*Myös kiertotiet ovat matkan tekemistä*

Kävin jokin aika sitten tutustumassa Lyhtyyn. Lyhty ry on voittoatavoittelematon yhdistys, joka tarjoaa palveluita kehitysvammaisille henkilöille. Lyhty järjestää erilaisia pajoja, kuten kulttuuri- , radio- ja mediapajat. Pajat ovat työpaikkoja vammaisille. Lyhdyssä toimii myös Lamppu, joka on kehitysvammaisille nuorille tarkoitettu itsenäiseen elämään ja työelämään valmentava koulutus.

Lyhdyn kautta sain haastatelavakseni Jessican(18) ja Anteron(33). Jessica opiskelee Lampussa ja Antero puolestaan on töissä Lato -työpajassa, jossa hoidetaan puutarhaa ja tehdään ulkotöitä. Sekä Jessica, että Antero olivat tyytyväisiä elämäänsä. Oli melkein hämmentävää jutella heidän kanssansa, koska harva tapaamani ihminen on niin välittömällä tavalla onnellinen.

Vammainen ei ole sairas, eikä vammaton terve. Näitä asioita ei voi verrata toisiinsa. Vammaisuus ei ole mikään sairaus ja suurinosa vammaisista on ihan terveitä. Meillä kaikilla on rajoja, joiden puitteissa joudumme elämään. Yhteiskunta muokkaa ihmistä sellaiseen rooliin, mihin hän parhaiten sopii. Yhteiskunta piirtää viivat, joiden sisällä ihminen joutuu elämään.

Minullakin on rajani, jotka ovat muokkautuneet ympäröivän maailman mukaan. Minä en juurikaan harrasta liikuntaa, koska olen siinä huono. Ala-asteella saatu kutonen tappoi yrittämisen. En saa palloa kiinni, en jaksa juosta, en osaa luistella. Sen sijaan piirsin, ja minua kiitettiin siitä. Niin minä piirsin enemmän ja harrastin liikuntaa vähemmän.

Minun isosetäni maalaa. Hän ei ole hyvä siinä, mutta silti hän maalaa. Hän tekee sen siksi, että hän nauttii siitä. Minä en mene sanomaan hänelle, että hänen perspektiivinsä on ihan hukassa. Tiedän, että tuollaiset kommentit vain tappavat luovuuden. Sellaisiin kommentteihin väistämättä törmää, jos yrittää tehdä jotakin, jota ei osaa. Minulle on sanottu riittävän monta kertaa, että en osaa laulaa. Minä en siis laula. En edes veisaa virsiä kirkossa.

Minä en siis sovi Sibelius akatemiaaan. Sen sijaan minä olen hyvä piirtämään, minun täytyy pyrkiä Taikiin, eli nykyiseen Aalto-yliopistoon. Lyhdyn toiminnassa ei kohdisteta yksilöön samanlaista arvottelua. Ihmiset saavat tehdä asioita, joista pitävät, eikä heidän suoritustaan millään tavalla numeroida tai arvostella.

Melkein kadehdin Lyhdyn asiakkaita. Tuntuu, että heillä on aivan erilainen vapaus olla ja tehdä mitä haluaa ilman oletuksia, kritiikkiä ja normeja. He ovat yhteiskunnan kannalta jo syntyessään menetettyjä tapauksia. Silti Lyhdyn ja Lampun toiminnassa heihin uskotaan. He eivät ole vammaisia. He ovat ihmisiä ja yksilöitä, joille Lyhty antaa mahdollisuuden. Kun kukaan ei painosta suorituksiin, voi toteuttaa itseään ilman rajoja. Anterolla oli bändi ja hän räppäsi. Kysyin häneltä, että tuleeko heistä kuuluisia. Antero hämmentyi, ja ymmärsin, että hän ei ollut juurikaan miettinyt asiaa. Hän teki musiikkia omaksi ilokseen.

Ehkä onni on sitä, että saa olla oma itsensä. Ehkä onni on sitä, että kukaan ei sano, mitä sinun pitäisi olla. Koko Lyhdyn ilmapiiri on kannustava ja positiivinen. Ehkä onni tarttuu asiakkaista henkilökuntaan tai sitten toisinpäin. Ehkä me valtaväestö olemmekin niitä rajoitteisia. Ainakin välittömyydessä meillä on oppimista.

-Riikka Sarvas

Lääkekannabis on lääkinnällisissä tarkoituksissa käytettyä, hamppukasvista saatavaa ainetta. Hamppukasveja on olemassa useita eri lajikkeita, osa niistä on kuitukasveja, joista tehdään muunmuassa kankaita ja köysiä. Hamppukasveista kolme lajia eli Cannabis sativa, Cannabis indica ja Cannabis ruderalis sukuihin kuuluvat kasvit sisältävät eniten kannabinoideja. Kannabiksen hoitava vaikutus perustuukin siinä oleviin kannabinoideihin, joita on löydetty kasvista ainakin 85 kappaletta, sekä terpeeneihin, joita on löydetty kasvista yli 200 kappaletta. Suullinen perimätieto yhdistää kasveihin eri ominaisuuksia. Esimerkiksi indican uskotaan rentouttavan ja rauhoittavan ja sativan piristävän.

Kannabiksen käyttö päihtymistarkoituksessa on Suomen rikoslaissa säädetty rangaistavaksi teoksi. Jos lääkekannabista otetaan esimerkiksi sumutteena suuhun, kannabinoidien määrä veressä pysyy matalana ja niitä on veressä kauemmin. Siksi lääkekannabis vaikuttaa tasaisesti eikä päihdytä. Kun kannabista poltetaan, kannabinoidien pitoisuus nousee nopeasti ja korkeammalle. Sen vuoksi vaikutuskin on voimakkaampi. Se on lääkekannabiksen ja päihteenä käytettävän poltettavan kannabiksen tärkein ero. Lääkekannabiksen käyttö päihteenä on epätodennäköistä, koska lääkekannabiksen päihdyttävät vaikutukset ovat harvinaisia. Kannabis lisättiin Suomen lääkeainelistaan 1. lokakuuta 2008.

Hampun kasvattaminen huumausainekäyttöön, samoin kuin kannabiksen hallussapito, maahantuonti, myynti, levitys ja käyttö on kiellettyä rikoslain 50. luvun 1. §:n mukaan. Huumausaineen käyttörikokseen syyllistyy se, joka laittomasti käyttää taikka omaa käyttöä varten pitää hallussaan tai yrittää hankkia vähäisen määrän huumausainetta. Huumausaineen käyttörikoksesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Hampun viljely on kuitenkin rangaistavaa vain, jos tarkoituksena on ollut aineen käyttö huumausaineena. Lähde: http://ahj-law.fi/index.php?page=huumausainerikokset

Apua monenlaisiin sairauksiin ja oireisiin

Kannabiksen kipua lievittävät vaikutukset on tunnettu jo tuhansia vuosia. Kannabinoidien ja kivun moderni tieteellinen tutkiminen alkoi 1971 Russel Noyes Jr:n tutkimuksesta, jossa huomattiin että useat eri tyyppiset kiputilat ovat hoidettavissa kannabiksen avulla. Alankomaat hyväksyi kannabiksen käytön reseptilääkkeenä ensimmäisenä maailmassa syyskuussa 2003 syöpäkivun, HIV:n ja MS-taudin jäykkyyden hoitoon. Nykyään varsinkin Yhdysvallat, Britannia, Alankomaat, Kanada, Israel ja Australia tekevät lääkekannabistutkimusta. Yhdysvalloissa lääkekannabis on sallittu 22 osavaltiossa.

Kannabista on tutkittu myös korvaushoitomuotona alkoholismiin ja huumeriippuvuuteen. Kannabiksen eduiksi katsottiin käytöstä aiheutuvat vähäisemmät sivuvaikutukset, oireiden parempi hallittavuus ja pienempi vieroitusoirepotentiaali. Vaikka aihe onkin kiistanalainen, joukko lääkäreitä on sitä mieltä, että kannabis voi auttaa masennuksen, kaksisuuntaisen mielialahäiriön, ahdistuksen ja vastaavien sairauksien tai tunnetilojen hoidossa. Kannabiksen vaikuttavien ainesosien vaikutuksia on tutkittu myös skitsofrenian hoidossa.

Mielenterveysongelmissa kannabiksen käytön riskit voivat kuitenkin olla suuria kertoo ylilääkäri Timo Seppälä THL:stä. Seppälän mukaan itse viljelty kannabis eroaa vaikutuksiltaan ja laadultaan vakioiduista lääkekannabisvalmisteista. Siksi se ei sovellu itsehoitolääkkeeksi missään olosuhteissa.Lähde: http://www.iltalehti.fi/terveys/2014101418743850_tr.shtml

Eräässä tutkimuksessa kannabiksen vaikuttavan aineen tetrahydrokannabinolin todettiin vähentävän riskiä sairastua Alzheimerin tautiin sekä hidastavan taudin etenemistä tehokkaammin kuin perinteiset lääkkeet. ADHD-oireisiin lääkekannabis saattaa olla varteenotettava vaihtoehto. Glaukooman eli silmänpainetaudin hoidosta on julkaistu tapausselostuksia, joissa kannabis on laskenut silmänsisäistä painetta, kun muut hoitotoimenpiteet ovat olleet tehottomia.

Espanjalaiset tutkijat totesivat Nature medicine -nimisessä lehdessä, että tetrahydrokannabinoli toimisi keuhko- ja aivosyöpälääkkeenä. Useissa tutkimuksissa on saatu näyttöä kannabinoidien syöpäsoluja tuhoavasta vaikutuksesta ja mahdollisesti normaaleja soluja tervehdyttävästä vaikutuksesta. Kannabidiolin on havaittu laboratorio- ja eläinkokeissa sammuttavan monien syöpälajien etenemisestä vastuussa olevan ID1-geenin.

Lääkekannabis Suomessa

Suomessa on käytössä viisi lääkekannabisvalmistetta. Sativex-kannabislääkevalmiste sai myyntiluvan Suomessa vuonna 2012. Tämä tarkoittaa ettei Sativexille tarvita erityislupaa vaan neurologian erikoislääkärin tai neurologian alan sairaalayksikön lääkärin kirjoittama resepti riittää.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean erityisluvalla voi saada valmisteita, jotka sisältävät kuivattua kannabiskasvin kukintoa. Lupa myönnetään vuodeksi kerrallaan.

Erityisluvan ehdoissa ei rajoiteta aiheita, johon kannabista voi määrätä. Erillaiset reumasairaudet, polyneuropatia, migreeni, nivelkivut, eri syöpiin liityvät kivut sekä monet muut diagnoosit ovat olleet aihe hyväksyttyyn erityislupaan. Lähtökohtana on potilaan hoitovasteen parantaminen.

Erityisluvan edellytykset ovat lyhyesti seuraavat:

– Potilaalla on toteutettu perinteisiä hoitokeinoja, joista ei ole ollut riittävää vastetta. Kun potilasta on yritetty hoitaa erityyppisten kipulääkeiden, rentoutushoitojen, mahdollisen ENMG-sähkö hoitojen jne. avulla eivätkä ne ole tehonneet voidaan siirtyä kannabislääkitykseen. Viimekädessä ratkaisun tästä tekee hoitava lääkäri. Fimean rooli on valvoa yleisen käytännön noudattamista potilaskohtaisen tarpeen mukaan.

– Hoitava lääkäri allekirjoittaessaan hakemuksen luettelee viimeisimmät hoitomuodot ja toteaa niiden vasteen olleen heikko.

– Uusinta reseptiin ja erityislupahakemukseen voi hoitava lääkäri todeta hoidon toimineen toiveiden mukaisesti ja näin suosittaa lääkityksen jatkamista.

Suomessa kannabiksen KELA-korvattavuuden myöntämiseksi on tehty ensimmäinen askel.25.02.2015 Lääkeidenhintalautakunnalle on jätetty hakemus Bedrocan lääkkeen tukkuhinnan vahvistamiseksi. Tämä on ensi askel siihen että KELA voi myöntää 35% peruskorvattavuuden Bedrocanille. Kun päätös tukkuhinnasta saadaan viedään asia välittömästi KELAn käsiteltäväksi.
26.03.2015 Hintalautakunnasta on kerrottu että käsittelyaika on noin 6kk. Lähde: http://laakekannabis.fi/kannabiksen-kela-korvaus/

Asiamies
Lisää lääkekannbiksesta Mielettömän valon radiolähetyksessä Helsingin Lähiradiossa 100,3 MHz 23.2 klo 10-14.

"Läski!"
"Montaks Big Mac- ateriaa söit?"
"Hyi vittu se on ruma!"

Viiltäviä sanoja koulun käytävillä, kaupungilla, postiluukusta ja internetissä. Painoon liittyvä nimittely alkoi enemmänkin siinä yläasteella, jolloin kaikilla muutenkin tuntui olevan jatkuva kriisi omien syömistensä kanssa. Laihdutus ja painon tarkkailu olivat alkaneet joillakin jo ala-asteen lopulla.

Muistelen olleeni ruokaan erityisen viehtynyt jo lapsena. Tottakai lapsilla muutenkin on himo makeaan, mutta itse näin aikuisena tarkastellessani muistikuviani muistan parhaiten ruokaan liittyvät muistot.

Kultakutri ja kolme karhua - puuro. Pieni punahilkka - isoäidille eväskori. Piirsin eläimiä syömässä ja leipomassa. Leikeissä oli usein "ruokaa": lumikasan tummat, jäiset paakut olivat kinkkua ja lumipallot perunoita, kalliolla olevaan kulhomaiseen muodostelmaan jäänyt vesi oli keitto, jonne heitettiin käpyjä makkaroiksi ja sammalta vihanneksiksi.

Lähes kaikkiin lapsuuden ajan kesämuistoihini liittyy ruoka hyvin vahvasti. Veneilyretkiä, joilla oli evästä, ja jonka syömistä lempeillä aalloilla odotin kovasti. Mökille menemistä, ja kahden tunnin matkaa isän kanssa tehdyin kananmuna-meetwurstivoileipineen ja pillimehuineen. Isän palaamista työmatkoilta tuliaisten kanssa. Disney-piirrettyjen katsomista veljen kanssa kaakaota hörppien ja juustolla päällystettyjä voileipäkeksejä mutustellen. Pumpernikkeleitä ja mehua leikkimökissä.

En ollut yläasteella lihava, mutta luulin olevani kun sitä minulle toitotettiin. Olin hyvin koulukiusattu tuolloin, itsetuntoni oli nollassa ja minulle oli kehittymässä keskivaikea masennus. Kun koulupäivät olivat helvettiä, kotiin meneminen oli helpotus, ja viikkorahat kuluivat herkkuihin. Ne eivät sanoneet vastaan ja sokerin kohina suonissa vaiensi kiusaajien henkisen väkivallan aiheuttaman kivun hetkeksi.

Sitten oli sosiaalinen syöminen tunnesyömisen lisäksi. Kun ystävä meni kauppaan ostamaan suklaata, ostin tietysti myös. Oli syntymäpäiväkekkereitä ja ihan vain herkuttelua hengailun ohessa. Ja murrosikäisenä oli tapana vetää irtokarkkilärvit elokuvaa katsellessa.

Ylioppilaaksi valmistuttuani aloin olla erittäin ahdistunut painostani ja sen vaikutuksista terveyteeni. Olin muutamassa vuodessa - myös psyykenlääkkeiden käytön ansiosta - lihonut paljon. Tuntui todella pahalta. Yritin osallistua yhteen laihdutusryhmään, jossa olisi voinut voittaa rahaa jos laihtui eniten (erityisesti tiettyjen tuotteiden avulla), enkä vielä silloin, hyvin masentuneena tajunnut ettei se todellakaan ollut minulle hyväksi. Kaikista karmeinta koko laihdutusryhmässä oli sitä johtava nainen, joka väitti suoraan päin kasvojani, että minulla ei ole mitään muita mahdollisuuksia enää kuin laihdutusleikkaus tai heidän tuotteensa. Olin niin masentunut tuolloin, että uskoin häntä, ja ahdistuin hirveästi.

Vähän myöhemmin pääsin syömishäiriöpoliklinikalle, jossa minulla todettiin ylipainoisten aikuisten ahmimishäiriö eli BED (binge eating disorder). Sain vähän toivoa: en ollutkaan yksin, en ollut laiska tai tyhmä, joksi minua oli haukuttu. Vaikka minulla on keskimääräistä korkeampi älykkyysosamäärä ja monenlaisia kykyjä, koulukiusaamistausta saa minut yhä edelleen epäilemään kyvykkyyttäni ja älyäni. Surullista on se, että ihan tuntemattomat naiset ovat tulleet avautumaan ylipainostani, että en varmaan tiedä mikä on vihannes ja miten liikutaan. He siis ajattelivat minun olevan tyhmä ja huonossa kunnossa, koska olen ylipainoinen.

Kävin syömishäiriöryhmässä ja sain vertaistukea. Koin saaneeni syömishäiriöni vähän paremmin hallintaan. Parhaiten minua auttoi säännöllinen ateriarytmi, sillä vaikka ahmintoja tuli välillä, etenin hiljalleen parempaan suuntaan. Aikaisemmin olin ahminut monta kertaa päivässä.

En ole parantunut ahmimishäiriöstä. Sen kohtaaminen ei poista kaikkia vuosikausien ongelmia tuosta vain. Etenkin masennusaikana tuntuu siltä, että olen vain löllyvä kasa ihraa, jonka yläosaan on upotettu kosteat lehmänsilmät - itsetuntoa se siis koettelee edelleen. Olen lihavampi kuin lukioaikana. Haluaisin saada painoa terveyssyistä alas, vaikka joskus näenkin itseni ihan nättinä. Useimmiten haluan saada painoa alas siksi etten kestä itseäni. Että inhoan itseäni.

Tämä ei ole sitä, että en ole ottanut itseäni niskasta kiinni tai että minulla ei ole itsekuria. Kuinka moni itsekuriton kykenee paastoamaan koko päivän iltaan asti ilman murentakaan, tuosta vain? Ja saa siitä vielä kovat kiksit? Tähän syömishäiriöön ei liity oksentamista tai laksatiiveja, mutta paastoamista voi liittyä, ja siksi tätä kutsutaankin terveyspiireissä usein epätyypilliseksi ahmimishäiriöksi.

Haluan tällä kirjoituksella tuoda esiin sen, kuinka raivostuttavaa on tulla syyllistetyksi siitä, että on lihava nainen. Että olisi jotenkin muka huonompi kuin keskivertonainen tai keskivertopainoindeksinen. Että olisi tyhmempi, saamattomampi ja liikkumaton. Minä liikun päivittäin! Enkä ha-ha-hauskasti "jääkaapin ja tietokonepöydän väliä". Haluan kertoa, millaista on sairastaa ylipainoisten ahmimishäiriötä. Haluan kohdata kivuliaan haavani kirjoittamalla ja tuoda sen Cityn buffetpöytään todeten: siinä on. Minä en ole vain syömishäiriöni tai kehoni.

- Mind

Kun oikein herkistyy iltaisin stressin ja kiireen sanelemana, voi alkaa kuulemaan pään sisäisiä ääniä. Ne kertovat omasta alitajunnasta. Ne kertovat vuosien takaisista traumoistani, mm. syrjityksi ja koulukiusatuksi tulemisista. Äänet kertovat nykyisestä tilastasi. On tärkeää, että havahtuu siihen että äänet ovat vain omia ajatuksia. Ihminen voi olla oman mielikuvituksensa uhri.

”Ilman sinua olen puolitiessä helvettiin. Vaikka tahdot niin ääntäs mielestäni poista en.” Ääniä kuuleva ihminen tarvitsee toista ihmisiä ratkomaan päänsisäisiä ongelmiaan. Ääniä kuuleva tarvitsee kylmässä maailmassa lämpöä toisilta ihmisiltä. On paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä pään sisäisiä ongelmia. Siitä huolimatta pitäisi yrittää muistaa, että maailmassa on paljon hyviä ihmisiä, jotka yrittävät ymmärtää vaikeuksissa olevia.

Positiivinen muutos on mahdollista joustavassa ympäristössä. Pitää yrittää ajatella positiivisesti. Sekin on monesti ympäristön ja terapian tulos. Särkynyt sielukin joutuu kohtuuttomasti kilpailemaan yhteiskunnassa. Äänet voivat muuttua ilkeistä kaverillisiksi. On opeteltava olemaan armollinen itseään kohtaan. Olen kohta 20 vuotta kuullut ääniä ja käynyt siitä huolimatta lukion ja ammattikoulun, journalismin perusteet, työvoimapoliittisen koulutuksen ja vuoden kokkikoulua. Lisäksi olen opiskellut vertaistuottajaksi Mieletöntä valoa -hankkeessa ja vertaisohjaajaksi MTKL:ssä ja Alvi ry:ssä. Olen kerran ollut siirtymätöissä, tehnyt jonkun verran keikkatöitä ja muuten toiminut kuntouttavassa työtoiminnassa ompelimossa ja tehnyt vertaisohjaajan hommia Alvi ry:ssä. Elämä ei siis lopu skitsofreniaan sairastumiseen.

Äänten kuulemisesta kärsiville on olemassa konkreettisia keinoja vaivan hallitsemiseen: säännölliset elämäntavat, järkevä tekeminen tai harrastaminen päivisin, sosiaaliset kontaktit, musiikin kuunteleminen ja tv:n tai somen tai muun median seuraaminen pitävät aivoja reilassa. Kuormittumista on säädeltävä. Kulttuuri, jossa ihminen palaa helposti loppuun, voi aiheuttaa psykoosin oireita.

Tahdon kertoa särkyneille, ei siruja heitetä pois. Savelle voi antaa uuden muodon mestarin käsissä. Terapian pitäisi olla helpommin saatavilla. Kelan myöntämää psykoterapiaa myönnetään liian harvoille. Pitää olla mukana opiskelukuvioissa. Kunnallisen puolen psykiatri uskoo, että oikea lääkitys pitää kunnossa. Kuntoutus on liian lääkekeskeistä. Monet psyykelääkkeet hidastavat aineenvaihduntaa ja lisäävät ruokahalua, mikä alentaa fyysistä kuntoa.

Ääniä kuuleva on usein köyhä, koska ei jaksa olla työelämässä mukana. Pieni osa kuntoutuu takaisin työelämään. Kuntoutujille järjestetään kuitenkin kuntouttavaa työtoimintaa ja siirtymätöitä. Siirtymätöiden palkka on normaali, työt ovat helppoja ja työtuntimäärät pienempiä. Kuntouttavan työtoiminnan idea on vahvistaa sosiaalisia taitoja ja pitää yllä psyykkistä kuntoa työtä tekemällä. Palkka tulee eläkkeen päälle. Sitten on kokemusasiantuntijoita sekä vertaisohjaajan hommia. Ray on ikävä kyllä lopettanut tänä vuonna vertaisohjaajien työosuusrahojen maksamisen. Sitten on vapaaehtoistöitä maailma pullollaan. Niissä riittää työnsarkaa. Media-alan taitoja opitaan myös Mieletöntä valoa -hankkeessa ja tehdään alan hommia vapaaehtoisesti. Tämä vahvistaa itseluottamusta.

Klubitalolla on mahdollista harjoittaa erilaisia ammatillisia taitoja eri yksiköissä: ravintolassa, työ-ja opintoyksikössä, hallintoyksikössä ja respassa. Lisäksi on kahvio ja siivoustöitä. Klubitalolla kuntoutetaan tekemisen ohella. Siellä kohdataan erilaisia yksilöitä. Kesäisin tehdään lyhytelokuvia. Hyvät harrastukset, joissa viihtyy, pitävät myös mielenterveyttä yllä. Niitä ovat minulle liikunta, musiikki ja kirjoittaminen. Päivä kerrallaan eletään, jokainen päivä on uusi mahdollisuus.

Terveisin Lyyli Luuli

Mikä on tämä
tämä pimeys niin valtava
saaliksi sen
jouduin on hankalaa
Miten voin saada
saada kiinni taas valosta
Valoisuus kirkas
saa silmäni särkemään

Mikä on tämä
tämä pimeys niin valtava

Kourassani nämä
nämä pillerit kultaiset
yksi takaa unen
toinen voimat tuo maagiset
Miten voin saada
saada kiinni taas valosta
Päästä minut pois
Päästä pois jo minut pahasta

Kulauksen juon
juon viiniä jumalten
houraillen jo
saan ajatuksen hiljaisen
Yksi tippuu pois
vierii unhouksiin ikuisiin
vain yhdeksän jää
jää nieluni tarrapaperiin

houraillen jo
saan ajatuksen hiljaisen

Mikä on tämä
ei levollisuus alakaan
Silmäni kelvottomat
tapittaa, tapittaa
Miksen uinu jo
tämä kirous on kärsimys
Tahdon pois jo
pahempaa on vain tyhjyys

Aamu jo alkaa
soi korvissani kuolema
tummat renkaat vanhat
tekee silmiini varjoja
Miksen uinu jo
tämä kirous on kärsimys
Lattialla makaa
sen syy, sen syy

Miksen uinu jo
tämä kirous on kärsimys

Päivä on seuraava
kuljen kaduilla kujilla
musta kuin saarnaaja
olen revitty tulilla
Miten voin saada
saada kiinni taas valosta
Yötön yö jättänyt
minut jättänyt on yksin

-Unilintu-
*Myös kiertotiet ovat matkan tekemistä*

Tein löytöretken itseeni. Löysin monta sirpaletta, jotka kaipaavat korjaamista. Löysin tieni kohtaamaan ongelmani: Mitä rahapelaamiseni palvelee? Tätä kysyttiin Pelirajattoman ryhmässä. Kipuilut on kohdattava, muuten niitä voi paeta riippuvuuksiin. Minä yritän nyt taistella makeariippuvuuden ja peliriippuvuuden kanssa. Joka aamu on päätettävä: minä en mene tänään pelaamaan ja saan olla siitä ylpeä. Minä en syö tänään makeaa ja minusta tulee tyytyväisempi ja ehkä elänkin pidempään.

Pelaamaan mennessä halutaan kokea voimakkaita tunteita. Haetaan elämyksiä. Pelaamisesta voi tulla kallis harrastus. Siitä eroon pääseminen on haastavaa. Täytyy olla lempeä ja armollinen itseään kohtaan. Samalla on opeteltava rajoja. Rahan pelaaminen aktivoi mielihyväkeskuksen aivoissa.

Mieletöntä valoa -hankekin on pitänyt minua kiinni elämässä: on järkevää tekemistä ja ajattelukin aktivoituu ja tapaa mielenkiintoisia ihmisiä. Mediakriittisyys paranee.

Poikaystäväni ja kaverini pitävät minua erossa pelaamisesta, yksin pelikoneista erossa pysyminen on vaikeampaa. Myös tukiryhmässä käynti motivoi. Samoin faktojen laittaminen pöydälle. Pelaaminen vie ylimääräiset rahat ja lisää masennusta. Pelaaminen syö elämänlaatua.

Monesti kriisit, mielenterveysongelmat, ihmissuhdevaikeudet, syrjäytyminen ja yksinäisyys edesauttavat koukuttumaan pelaamiseen. Niin myös työttömyys, eläkkeelle jääminen sekä tylsyys ja turhautuminen.

Pelaamisesta löytää pakopaikan tai parhaan ystävän. On siis tutkiskeltava itseään päästäkseen pelaamisesta eroon. Mitä haluaisin arkeen pelaamisen tilalle? Mitä tekisin pelaamillani rahoilla? Mistä löydän itseni vuosien päästä?

Pelaaminen on aina tietoinen valinta. Siitä voi opetella pois ja käydä sisäinen taistelunsa. Olla pelaamatta päivä kerrallaan. On otettava vastuuta omasta elämästä. Joskus on hyvä miettiä minkälaisen jäljen itse jätämme. On helppo syyttää aina muita. Vastuu tulee eteen kun on käynyt riippuvuutensa kanssa tarpeeksi pohjalla. Silloin oppii inhoamaan pelaamista ja pelihimojen vallitessa auttamaan tulee järjen ääni.

Kirjoittanut Pelina

Kakstuhattakuustoista
vaihtuu vuosi, en vanhaa muista
Tänä vuonnako autot lentää?
Minne asti tiede entää?

Loppuuko sota ja sorto ja muu?
Kääntyykö hymyyn nääntyvän suu?
En usko että kaikki selviää
ei löydy simpukoista pelkkiä helmiä

Vuosi kuustoista
jatkuvaa kasvamista
Tieni vie eteenpäin
Siksi lausun näin:

Toivon vuodelta sadetta, tuulta
Niin kovaa, että se melkein katkoo puita
Toivon tuiskua tervettä, kovaa
Peiton raskaan voi päältäni nostaa

Toivon, että talvella sataa lunta
Joka herättää katsomaan näenkö unta
Muutaman salaman kesäsäässä
Sua ajattelen, oisitpa täällä

Toivon vuonna kakstuhattakuustoista
Etten saa elooni moista
onnettomuutta, sairautta
pelkästään olon parhautta

Toivon, että aurinko paistaa
saan auringon makeita säteitä maistaa
Toivon, ettei masennus vie
fiilis hyvä ois toiveeni tie

Toivon, että ystäväni
ne ihanat, hauskat kumppanini
Saavat onnea hyvää, suunnatonta
mutkatonta, uutta vuotta

Tahdon vuosi kuustoista
Ois lupsakka, reipas ja tilaisuutta
sut löytää joukosta saisin
kultaseni, rakkaan, ihanaisen

-Unilintu-
*Myös kiertotiet ovat matkan tekemistä*