Tissit tiskiin ja nännit näkyville. Tasa-arvon nimissä.
Minusta olisi kohtuullista, että lopettaisimme turhan meuhkaamisen tisseistä. Ovathan ne kivoja räplätä sängyssä, mutta muuten pelkät rasvasäkit rinnuksilla. Naisia syyllistetään kehonsa omaehtoisesta paljastelusta samalla, kun tarkasti muokatuista mallien kuvista maksimoidaan kaikki mahdollinen liikevoitto.
Naisten nännien vapautusliikkeeseen ovat liittyneet Miley Cyrus ja idolini Lena Dunham. Monissa jenkkien osa-valtioissa naisten yläosattomuus on laitonta ja Louisianassa nännin paljastamisesta voi saada jopa kolme vuotta linnaa. Imettäminen on luonnollista ja sen tulisi olla sallittua julkisilla paikoilla.
Jos maailma ei pelkäisi nännejä niin paljon, voisimme samantien polttaa rintsikat roviolla. Mielestäni rintaliivien käyttö on turhaa. Monet niistä ovat epämukavia ja kalliita. Urheilurintsikat ovat asia erikseen. Naisten rinnat on seksualisoitu täysin, pois heidän omasta päätäntävallastaan.
Instagram on täynnä peppukuvia ja rintavakoja. Se ei haittaa käyttäjiä, eikä palvelu näytä välittävän. Viime viikolla se kuitenkin päätti poistaa taiteilijan ottaman kuvan, jossa näkyy kuukautisverta. Valtavan someraivon jälkeen Instagram perusteli tätä teknisellä virheellä. Aivan kuten minun seksitekstini jakamisen esto Googlen palveluissa oli "tekninen virhe."
Monien ylipainoisten naisten kuvia on poistettu Instagramista ja kokonaisia käyttäjätilejä on hävinnyt heidän bikinikuviensa myötä. Naisten vartaloiden kyttääminen on ristiriitaista. Tissejä ei saa näkyä tietyissä oloissa, mutta silti janoamme niiden katselua netissä ja kaikki tuntuvat sekoavan, kun jossain vilahtaa tissi. Niidenkin täytyy siis olla tietynlaiset sopiakseen näytille.
Myönnän, että minäkin saan saman tien henkisen stondiksen tisseistä. Vaikka ajattelen seksiä enemmän kuin moni uskaltaa myöntää, halujaan pitää oppia hallitsemaan. Näin elämästä tulee huomattavasti mukavampaa, kun ei koko ajan ole häiritsemässä ihmisiä kyrvän kuvillaan.
Viime viikolla moni yllättyi Turun yliopiston päätöksestä avata evoluutiopsykologian sivuainekokonaisuus. Minun Facebook-feedissä oli mahdollista seurata suhteellisen kirjaviisaina tunnettujen ihmisten väittelyitä asiasta. Yritän koostaa keskustelun pääpiirteitä ja tietenkin kutsua mukaan keskusteluun, koska aihe on kosmisen kaukana minun asiantuntijuudestani.
Ylen uutisoinnissa ainekokonaisuus nostetaan esille parinvalinnnan ja perhe-elämän apuvälineenä ja ohjelmaa vetävä Markus J. Rantala toteaakin kurssien välittävän hyödyllisä pokausvinkkejä. Rantala on aikaisemmin ollut esillä mediassa jonkinlaisena parisuhdemietiskelijänä.
Turun yliopiston tiedotteessa evoluutiopsykologia määritellään psykologian osa-alueena, “jossa tutkitaan, miten evoluutio ja luonnonvalinta ovat vaikuttaneet ihmisten ja muiden eläinten käyttäytymiseen ja mielen toimintaan.”
Yliopisto korostaa tiedotteessaan myös, että uusi evoluutiopsykan sivuainekokonaisuus on mahdollinen kilpailuvaltti kansainvälisten opiskelijoiden houkuttelemisessa. Kurssipaketti kuuluu Euroopan laajimpiin.
Mistä johtuvat sitten skeptiset äänensävyt koko evoluutiopsykologiaa kohtaan? Teoreettisen filosofian dosentti ja Suomen Akatemian huippuyksikön tutkija Panu Raatikainen kommentoi Kansan Uutisille, ettei evoluutiopsykologialla ole vakiintunutta asemaa tieteenä. Evoluutiopsykologia on Suomessa harrastetoimintaa, jossa viitataan usein hurjiin epätieteellisiin teorioihin, Raatikainen väittää.
Raatikainen antaa myös ymmärtää, ettei Turun ohjelman vetäjä puhu julkisuudessa sellaisella nyanssilla, joka ottaisi huomioon sekä biologian ja psykologian suunnalta tulevaa kritiikkiä alan vallitsevia teorioita kohtaan.
Aivelo väittää kirjoituksessaan, että evoluutiopsykologian nykytutkimuksella on vahva tendenssi luoda teorioita ikään kuin sokeasti länsimaisen yhteiskunnan lähimenneisyyden ja perinteiden perusteella. Olen saanut sellaisen käsityksen, että tämä olisi ainakin popularisoituneen evoluutiopsykologiaan kohdistuvan kritiikin ydin. Evoluutiopsykologian julkaisuissa ei Aivelon mukaan oteta huomioon ihmislajin erityistä sopeutuvaisuutta ja siitä seuraavia kulttuurisidonnaisia käyttäytymismalleja. Hän kirjoittaa:
“Ongelmallisinta on evoluutiopsykologiaan liittyvä ajatus, että ihmisen toiminta olisi adaptiivista. ”Adaptiivinen” tässä yhteydessä tarkoittaa, että ihmisen käyttäytymistavat johtuisivat evolutiivista sopeumista. Esimerkiksi: ihmiset ottavat tatuointeja ja lävistyksiä, koska tatuoinnit ovat terveysriski ja siten ne ovat merkki hyvästä kunnosta.
[...]
Evoluutiopsykologit ovat vankasti adaptionisteja. Evoluutiopsykologien on olennaista löytää ihmisen käyttäytymispiirteistä takana olevat sopeutumat: mitä hyötyä on homoudesta, olemmeko yksi- vai moniavioisia, minkä muotoiset kasvot ovat parhaita ja miksi pettämissivustot ovat suosittuja.”
Kriitikoiden lausunnoista voi lukea rivien välistä huolen siitä, että popularisoitunutta evoluutiopsykologiaa käytetään heppoisin perustein sukupuolien välisten erojen todentamiseen sekä tiettyjen sukupuoliroolien selittämiseen ja oikeuttamiseen. Tuomas Aivelo toteaa suoraan, että Markus J. Rantala tuo mieleen pickup artistin tai pelimieskulttuurin, missä miehet jakavat niksejä naisten kaatamiseen.
Tällaisessa yhteydessä vihjailu onkin syyllistävää. Pickup artist-kulttuuri materialisoituu välillä self-help-ideologiaksi, joka korjaa miesten sosiaalisia ongelmia etsimällä statuksen kautta seksiä. Yksinäisten miesten sosiaalinen integroituminen on hyvä aihe, mutta “PUA”-liikettä syytetään välillä manipulatiivisten, vastapuolen epävarmuuksilla mässäävien pokausmetodien viljelemisestä. Vetämättä natsikorttia on myös todettava, että miesasiayhteisöjen ympärille on syntynyt raivokonservatiivisia, massamurhaajiakin puoleensa vetäviä naisvihaklikkejä.
Turun yliopiston opintokokonaisuudesta vastaava dosentti Markus J. Rantalan vastine Tiede-lehden Tuomalas Aivelolle julkaistiin tämän viikon alussa. Kirjoituksessaan hän syyttää Tuomas Aiveloa tietämättömyydestä ja olkinukkeargumenteista ja väittää omien tutkimuksensa tuloksensa parinvalinnasta olevan tieteellisesti todettuja.
- “En ole koskaan väittänyt, ettei oppimisella ja kulttuurilla ole vaikutusta ihmisen parinvalintaan, eikä tietääkseni kukaan muukaan. Lukuisten tutkimusten valossa näyttää kyllä siltä, että biologiset tekijät ovat merkittävämpiä kuin kulttuuriset, mutta tutkimus jatkuu.”, Rantala toteaa. Hän huomauttaa myös että Turun yliopiston uusi sivuainekokonaisuus käsittelee paljon muutakin kuin pariutumista.
Rantalan väitöskirja käsittelee kuitenkin erilaisien elintasojen omaavien maiden kauneusihanteita. Koosteessa todetaan köyhien maiden naisten suosivan korkean testosteronitason omaavien miesten kasvopiirteitä.
Itse olen kiinnittänyt huomiota Rantalan viime aikojen aktiivisuuteen klikkimedioiden melkoisena niksipirkkana suhdeasioissa. Tulkitsen hänen vastineensa viestiksi mediaesiintymisten osalta, että varsinainen ongelma on ollut toimittajien laiskuus, otsikkonikkarointi sekä median kykenemättömyys ottaa vastaan oikaisuja. Mielestäni on kuitenkin yllättävää, että ammattitutkija ei näytä ymmärtävän, että epätarkkaan popularisointiin osallistumisesta seuraa kritiikkiä. Haastetelluksi tuleminen on mediatyöstä kokemattomalle toki imartelevaa, ja populaarimedialta osoitettu huomio voi olla monella tavalla hyväksi henkilökohtaisella uralla.
En ole kokenut tieteiden seuraaja, joten on vaikea luoda kattava mielipide evoluutiopsykologian tämänhetkisen tutkimuksen tasosta. Tunnen jonkinasteista skeptisyyttä luettuani parinmuodostusta ja perheitä koskevan tutkimuksen lyttäyksen, joka tuotiin esille lukemissani keskusteluissa.
On sanomattakin selvää että impulssimielipiteelläni ei ole mitään väliä kokonaiselle tieteenalalle. Kehotankin lukijoitani esittämään toivottavasti kirjaviisaan näkemyksensä evoluutiopsykasta.
Kiinnostuneille voin lopuksi ehdottaa näitä minulle suositeltuja evoluutiopsykologian nykytilan selittämiseen pyrkiviä artikkeleita ja paria kirjaa.
