Minä en tykkää panna varattujen miesten kanssa. Siitä tulee aina vähän syyllinen olo. En halua olla kodinrikkoja tai parisuhteen tuhoaja. Mitä jos se toinen jää kiinni? Kukaan ei halua kimppuunsa petettyä naista. Tahtomattaan monogamisissa suhteissa elävät ovat valloillaan oleva enemmistö, joten aina näitäkin tapauksia sattuu kohdalle.
Lähtökohtaisesti minua pelottaa edes keskustella netissä varattujen miesten kanssa. Oletan, että heidän mustasukkaiset vaimonsa lukevat heidän kaikki viestinsä. Kysyin kerran yhdeltä naimisissa olevalta mieheltä, joka halusi nussia kanssani, että eikö sulla ole mitään moraalia. Vastaus oli ei.
Pettäminen harvoin johtuu omasta huonosta suhteesta, useimmat haluavat vain jotain piristystä elämään. Monet seurustelevat miehet ovatkin sanoneet minulle, että he rakastavat puolisoitaan. Pettämisessä ei ole niin usein kuin luullaan, kyse lainkaan seksistä.
Joskus ajattelin, että eihän se minun asiani ole, seurusteleeko yhden illan juttuni vai ei. Pari kertaa petetyn naisen vihan niskassani tunteneena, olen alkanut välttelemään varattuja miehiä. En halua edes flirttailla heidän kanssaan. Tuntuu pahalta.
Mitään vetoa en erityisesti tunne seurustelevia miehiä kohtaan. Olen lukenut juttuja tästäkin, että he olisivat seksikkäämpiä jollakin feromonitasolla. Jos minulla loksahtaa kemiat jonkun ihmisen kanssa yhteen, siinä vaiheessa en ajattele ollenkaan mitään järkevää.
Varatuissa miehissä on se huono puoli, että heillä on kotona odottamassa se nainen. Minä en jaksa kovin paljoa säätää seksin eteen, joten salassa tapailu ei sovi minulle. Paras tilannehan on siis se, jos jommalla kummalla on rahaa hotelliin, jossa voi hommat käydä hoitamassa. En omista sinkkukämppää, johon voisi näitä kultapoikia raahata mielin määrin silloin kun sattuu huvittamaan.
Pahinta on tietenkin valehtelu. Ei ole kiva herätä toisen vierestä aamulla kun hän alkaa yhtäkkiä keräämään sinun tavaroitasi sopertaen jotain hammaslääkäriajasta. Oikeasti vaimo on palaamassa yötöistä ja minun on häivyttävä ja vähän äkkiä.
Onko vapusta selvitty jo häh? No hyvä, tällä viikolla on taas yksi vapaapäivä keskellä viikkoa ja se oikeuttaa tietenkin juhlimiseen. Helatorstaita vietetään Jeesuksen taivaanastumisen kunniaksi. Että muistelkaapa sitten Jessen taivaallisia askeleita kun ördäätte ja viuhahtelette kaupungin räkäjuottoloissa aamukolmelta.
Minä suuntasin vappuna ensiksi Koffin puistoon nauramaan haalaripelleille ja valkohattuisille simasuille. Kylmä oli, joten ei siellä kauaa kehdannut hytistä. Päätimme käydä kämpillä vähän laittautumassa ja suunnata sitten stadin yöhön.
Monta vappua on jo käynyt flaksi samassa paikassa eli tänäkin vuonna mentiin Detskuun eli Mamaan eli DTM:ään. DTM on kuuluisa helsinkiläinen gay-yökerho, joka sijaitsee nykyään Mannerheimintiellä. Sieltä toivoin saavani herkullista teinipimppaa, joka älyäisi häipyä vappupäivän brunssiin mennessä. Sisään maksoi kymmenen euroa, mikä on Helsingin keskustan yökerhomaailmassa lähellä normaalin lauantai-illan sisäänpääsytaksaa.
Muutaman tunnin tanssimisen jälkeen alkoi hieman henkeä ahdistaa, sisällä oli todella kuuma. Raikas ilma ja rööki olisi maistunut, mutta muutaman neliön kokoisen röökikopin seitsemän päivää vanha haarahien haju ja tunkkaisuus ei houkutellut sisäänsä. Selvisi, että baarista ei pääse ulos ollenkaan tupakalle tai muutenkaan vilvoittelemaan. Ystäväni kävi kysymässä kolmesti pokelta, jos millään pääsisi hetkeksi ulos ja vastaus oli kieltävä ilman perusteluita. Olin aikaisemmin pulittanut lähes neljä euroa alkoholittomasta juomasta ja tässä vaiheessa ajattelin juovani pelkästään vettä tanssimisesta seuranneeseen hulluun janoon. Vesi maksoi kuitenkin 2,6 euroa pullo, mikä oli shokeeraavaa jo sen kannalta, että pullovesi on erittäin epäekologista. Tavastialla sentään myyvät eurolla tuoppi.
Minusta ylläoleva on törkeän huonoa asiakaspalvelua. En nyt tässä lähde Helsingin yökerhoyrittäjien perään, vaikka ne sen ansaitsisivatkin. Maassamme kulttuuri- ja palvelutalouden kriittisimpiin ongelmiin kuuluuvat Räsäs-ja-Guzenina-kastiin putoava poliitikkojen roskasakki, sekä normaalista kaupunkielämästä ja juhlimisesta valittava maalaissaasta. Jälkimmäiset hankkivat ökyhintaisia asuntoja Helsingin kantakaupungista ja vaativat autiota, kuollutta lähiöilmapiiriä. Onneksi olkoon vittunaamat, häiritsette talouskasvua. Suomessa ei enää valmisteta koko BKT:n edestä aseita, maataloustuotteita eikä koneitakaan. Suomessa kehitetään palvelukonsepteja ja ihmisten kohtaaminen myydään palveluna.
Luovien ihmisten uudet ideat syntyvät henkilöiden tavatessa, keskustellessa ja paneskellessa. Uusia ihmisiä tapaa tehokkaasti julkisissa tiloissa, ei istumalla kotisohvalla bongi tai kalja kourassa samoja Pink Floyd-albumeja kuunnellen, samojen kavereiden seurassa läpi koko ankean talven.
Suomessa yöelämä on tarkasti säänneltyä ja tätä ilmiötä kutsutaan alkoholipolitiikaksi. Loogisinta olisi hinnoitella alkoholin suurkuluttajien joka iltaisia, yksinäisiä kalsarikännejä juuri siihen pisteeseen, joka ei vielä pahentaisi Viron viinarallia. Sen sijaan sabotoidaan yleisen turvallisuuden nimessä ihmisten mahdollisuudet tavata toisiaan, ja ollaan samalla yllättyneitä järjestyshäiriöistä kun kaikki kiireisen ryyppäämisputken jälkeen pakotetaan tapaamispaikoista kaduille samaan aikaan.
Helsingissäkin vallitsee surkeahko yöelämän kilpailutilanne, joka johtuu viranomaisten markkinoiden vääristämisestä. Kaikki vähänkään laadukkaat baarit pakotetaan pilkkuun puoli kahdelta. Baareille jää väistämättä insentiivi nopeuttaa asiakkaiden juomistahtia musan kovalla volalla, koska illan tulot on tehtävä ennen puoli kahta. Sen sijaan, että baarit pakotettaisiin myymään alkoholittomat juomat yhtä halvalla tai halvemmalla kuin alkoholi (t. toipuva alkoholisti), valvomaan juomistahtia ja järjestystä, suljetaan suurin osa menomestoista liian aikaisin. Kesäillan viettoa varten helsinkiläisen on paettava muualle motareita kuluttamalla, sillä Helsingin kauniissa keskustassa terassit suljetaan kymmeneltä.
Kahden jälkeen saatavilla olevat muutamat kohtauspaikat eivät joudu tappelemaan asiakkaista erityisen kovin ottein. Yökerhot saavat rauhassa ignoroida bilekonseptien kehittämistä, hoitaa turvallisuutensa kömpelöin ottein ja yleisesti sabotoida kaiken muunlaisen hengaamisen kuin ördäämisen. Mihin muualle ihmiset lähtisivät näkemään toisiaan maamme synkässä ilmastossa?
Todella ihastuttavaa saada satoja kappaleita sähköpostiviestejä ja kaveripyyntöjä viime viikkoisen Helsingin Sanomat-haastatteluni myötä. Kaikkiin en valitettavasti kerkeä vastaamaan vaikka viestisi olisi kuinka asiaton ja penistarroilla koristeltu. Oikeinkirjoitukseen kannattaa silti satsata, on kovin vaikea saada välimerkittömästä leipätekstistä selvää haluatko tunkea kyniä minun vai itsesi perseeseen. Facebookissa hengaan laajemman yleisön parissa virallisen sivuni kautta.
Maailma on kuitenkin täynnä naisia. Siinä sinun lähiökämppäsi naapurissa ja kassajonossakin on varmasti söpöjä seksiä rakastavia ihania tyttöjä. Karu fakta on, että miehen on erityisen hankalaa saada netistä seuraa. Minäkään en lähde treffeille oudon sähköpostittelijan kanssa tai anna kotiosoitettani "ihan asiallisen lahjan" saadakseni. Ihmisiin on mukavinta tutustua juhlissa tai kavereiden kautta. Joillekin netissä tutustuminen sopii, mutta keskivertoa sosiaalisemmalle ulkonaliikkujalle ei yleensä. Jos sosiaaliset taidot ovat hukassa, niin niitä kannattaa ensiksi hankkia eri keinoin kuin seksiä vonkaamalla.
Mutta huomio huomio! Cosplayaavat feikkinörttitytöt ovat vallanneet nörttien pesimäpaikat ja tapahtumat. Siis miten miesten näkökulmasta voi oikein olla huono juttu, jos lisääntymiskypsät nuoret naisyksilöt poseeraavat hahmoina, jotka on suunniteltu sisäsiistiksi runkkausmatskuksi? Cosplay on alunperin japanilaisiksi sarjakuvahahmoiksi pukeutumista, mutta nykyään tälläydytään myös länsimaalaisen populaarikulttuurin hahmoiksi.
Tämä kauan kuplinut ilmiö saavutti laajempaa julkisuutta kun sarjakuvapiirtäjä Tony Harris viime syksynä vaahtosi Facebookiin ärsyyntymisensä Cosplay-naisiin, jotka eivät vaan ole tarpeeksi nörttejä ja häiritsevät miesten nippelitiedon riemujuhlaa sarjakuvafestareilla. Sen lisäksi nämä tytöt eivät edes ole niin laihoja kuin itse luulevat!
Kulttuuri-aikakausilehti The Atlantic analysoi nörttityttöuhkan osuvasti. Nörttikulttuurin miesroolit eroavat perinteisistä miesyhteisöistä sillä, että henkilön asema mitataan kirjaviisaudessa ja faktaosaamisessa esimerkiksi kehollisen fysiikan sijaan. Hieno homma, sillä muistammehan, että ilman happopäänörttejä nettiäkään ei olisi olemassa. Nörttiporukassa miehuuskokeeksi muodostuu siis yksilöiden kyky keskittyä olennaiseen ja pysyä sosiaalisesti jotenkuten pätevinä. Ei saa alkaa täysmulkuksi vaikka paikallla olisikin naisia.
Miesryhmässä naisen läsnäolon lisäämä seksuaalinen jännite voi muuttaa sosiaalisen kanssakäymisen täysin. Yhtäkkiä pikkufiguurit eivät kiinnostakaan ketään. Nainen voi huomattavan epäimartelevalla tavalla tuoda esille yhteisön alfaurosten sisäiset pikkupojat. Tämän takia naarasolento saattaa tuntua todelliselta uhkalta.
Joillekin naisen kyky hankkia tietoa voi olla uhka omalle tiedonkeruuseen ja älykkyyteen perustuvalle miehen roolille. Mikä tekee minusta miehen, jos tissielukkakin oppii ulkoa kaikki animuwaifujeni nimet ja vielä laittautuu sellaiseksi suurella huolella? Tai jopa vaivautuu koodaamaan animaatioita vanhoilla tietokoneilla?
Nuori nainen cosplay-asussa.
Lukijakysymys:
Onko kuvassa ihka aito nörttityty vai animetapahtumaan saapunut naishäirikkö?
