Olen ollut täällä Budapestissä nyt yli kolme viikkoa, toisin sanoen siis olen ollut tuon verran harrastamatta seksiä toisen ihmisen kanssa. Tämä on pisin kuiva kauteni moneen vuoteen. Alan näkemään kaikissa hyvännäköisissä ihmisissä mahdollisen petikumppanin. Ehdin jo ihastuakin erääseen ihanaan, mutta homoon ennustajamieheen. Hän ei kuitenkaan taipunut edes nukkumaseuraksi vaikka kauniisti silmiäni räpyttelin. Mutta syy saamattomuuteeni ei ole siinä ettenkö olisi yrittänyt saada seksiseuraa.
Unkarilaiset miehet eivät vain ole minun mieleeni. Minä pidän enemmän suomalaisista miehistä, niistä ihanista vaaleista skandimiehistä. Syy saattaa olla siitä, että unkarilaiset miehet ovat ulkonäöltään miesmakuni ulkopuolella ja kun alkaa keskustelemaan heidän kanssaan esimerkiksi tasa-arvosta, niin silloin viimeistään kiinnostus lopahtaa. Tasa-arvo ei ole täällä mikään ykkösjuttu ja naiset ovat enemmänkin esineitä, joilla ei ole omia ajatuksia. Hassu esimerkki siitä on, kun mies tulee huoneeseen, hän kättelee kaikki muut miehet, mutta naiset jätetään tervehtimättä.
Kun menee baariin täällä niin miehet ovat rohkeampia ja suorempia kuin Suomessa. He haluavat naisia ja he myös tekevät aloitteita jatkuvasti. Jos erehdyt hymyilemään jollekin vastakkaisen sukupuolen edustajalle niin hän roikkuu kyllä perässäsi vähintään seuraavan tunnin ajan. Joten katse maahan likat mikäli näille maille eksytte, ettekä halua seksiseuraa! Olemme yhden superseksikkään työkaverini kanssa kolunneet täällä jos jonkinmoisia baareja ja hänen kohdallaan varsinkin miehet ovat kuin iilimatoja. Eivät päästä irti sitten millään vaikka kuinka kohteliaasti kieltäytyisi seksitarjouksista.
Täällä miehet katsovat naisten perään, eivätkä peittele haluaan saada seuraa. Miehet osaavat smalltalkin. Jos Suomessa saa yhden illan aikana kaksi ehdotusta tai tanssiyritystä niin täällä niitä saa illan aikana kymmenen. On siis enemmän varaa mistä valita, mikä on mukavaa. Täällä myös baarit ovat myöhempään auki ja jokaisesta baarista/yökerhosta löytyy hiljaisempi seurusteluhuone, jossa voi jutella.
Yle uutisoi nettideittailun “nousseesta profiilista” ja “muuttuneista asenteista”. Muutamia muitakin uutisia aiheesta on viime aikoina näkynyt, joissa puhutaan siitä, että nettideittailussa ei ole mitään hävettävää ja niin edelleen.
Tällaiset perusasiat kertaavat uutiset ovat mielestäni hyvä osoitus siitä, että nettideittailusta on pikavauhtia tulossa hyväksytty työväline suhdetta etsiville. Nettideittailua ovat kuitenkin kokeilleet melkein kaikki tosissaan kumppania etsivät. Internet on kiinteä osa ihmisen arkea, työntekoa ja sosiaalista yhteydenpitoa, joten on ihan normaalia, että kumppaniakin sen avulla etsitään.
Monilla on internetistä löytyneitä hyviä ystäviä ja omassa teini-iässäni oli ainakin ihan tavallista mennä tapaamaan nettituttuja Helsinkiin tai Tampereelle niin kutsuttuihin “miitteihin”. Miksi siis olisi jotenkin poikkeuksellista etsiä sitä omaa rakasta internetissä?
Helppoa nettideittailu ei missään nimessä ole, miesten ylitarjonta on suuri ja naisten houkutteleminen markkinoille tuntuu olevan pelivalttina kaikissa nettideittipalveluissa. Kaikkien peniskuvien, varattujen ja suoraan seksiä hakevien seasta on ehkä hankalaa löytää Sitä Oikeaa, mutta se on kuitenkin mahdollista.
Ei netissä seuran hakeminen ehkä vieläkään kahvipöytäkeskustelun vakioaihe ole, mutta yhä useampi kuitenkin kertoo löytäneensä partnerinsa netin kautta. Ja siinä ei ole mitään hävettävää, kuten aikaisemmin totesin, löytyyhän niitä rakkaita ystäviäkin sieltä.
Minä nettideittailen ylpeydellä, sillä ainakin se on halvempaa kuin baariin meneminen ja sieltä seuran löytäminen. Vai kumpi on toivotumpaa, netistä aviopuolison löytäminen vai yhden yön jutun päätyminen sormuksiin asti?
Olin viime viikolla risteilyllä. Sellaisella parinkymmenen tunnin bileristeilyllä ja omalla hytillä varustettuna. Tarkoituksena oli siis hankkia seuraa ja joidenkin lähteiden mukaan naisille sen pitäisikin olla erityisen helppoa. Kuitenkin huomasin matkallani melko pian, että risteily-yökerhomaisema ei ole sitä parasta seuranhakupalstaa, kuten eivät ole baarit muutenkaan.
Tapaus numero yksi oli komean näköinen kaivinkonekuljettaja, jonka kanssa olisin mielelläni jatkanut matkaa hyttiin asti. Juteltuamme ja tanssittuamme jonkin aikaa hän kuitenkin ilmoitti, että on juonut aivan liian paljon, eikä tulisi todennäköisesti suoriutumaan erektioon asti.
Tapaus numero kakkosen bongasin tanssilattialta ja siellä vaihdettiin nopeasti kielisuudelmia ja huokauksia. Kävimme hakemassa lisää juotavaa ja juteltiin hetki, tässä välissä hän kuitenkin otti korkokenkänsä pois koska ei pystynyt kävelemään niillä enää. Olin itse ollut juomatta koko illan, enkä halunnut mahdollista raiskaajastatusta raahaamalla tätä yön helppoa lintusta hyttiin muhinoimaan.
Tapaus numero kolmonen löytyikin sitten aivan aamuyöstä jatkopaikan penkeiltä istuskelemasta. Tsekkasin heti, että komea on juu ja näyttää tylsistyneeltä, menenpä juttelemaan. Tämä vaikutti ainakin jotenkin selväpäiseltä ja kysyinkin humala-astetta suoraan. Kuulemma kännissä on jo oltu ja nyt ei enää. Ok selvä, hyttiin panemaan. Nyt ei kranttuilla.
Tämän lisäksi minua tuli iskemään muutama yksilö aivan totaalisen humalassa erilaisilla iskurepliikeillä, kuten mennäänkö hyttiin pitämään käsistä kiinni tai leikkimään kannelle Titanicia. Johtopäätökseni tästä reissusta on, että miten ihmeessä sitä seksiseuraa oikein hankitaan kun kaikki ovat kännissä. Minun kokemuksieni mukaan kukaan ei lähde baarista puolenyön aikaan vielä kenenkään mukaan, vaikka niin se tuntuisi olevan helpointa. Itselläni ainakin kestää melko kauan spotata ne ihmiset, jotka vaikuttavat sopivilta seksikumppaneilta tai muuten vaan kiinnostavilta ihmisiltä. Ja sitten kun ne ihmiset löytyvät, ovat he jo liian naamat.
Onko vapusta selvitty jo häh? No hyvä, tällä viikolla on taas yksi vapaapäivä keskellä viikkoa ja se oikeuttaa tietenkin juhlimiseen. Helatorstaita vietetään Jeesuksen taivaanastumisen kunniaksi. Että muistelkaapa sitten Jessen taivaallisia askeleita kun ördäätte ja viuhahtelette kaupungin räkäjuottoloissa aamukolmelta.
Minä suuntasin vappuna ensiksi Koffin puistoon nauramaan haalaripelleille ja valkohattuisille simasuille. Kylmä oli, joten ei siellä kauaa kehdannut hytistä. Päätimme käydä kämpillä vähän laittautumassa ja suunnata sitten stadin yöhön.
Monta vappua on jo käynyt flaksi samassa paikassa eli tänäkin vuonna mentiin Detskuun eli Mamaan eli DTM:ään. DTM on kuuluisa helsinkiläinen gay-yökerho, joka sijaitsee nykyään Mannerheimintiellä. Sieltä toivoin saavani herkullista teinipimppaa, joka älyäisi häipyä vappupäivän brunssiin mennessä. Sisään maksoi kymmenen euroa, mikä on Helsingin keskustan yökerhomaailmassa lähellä normaalin lauantai-illan sisäänpääsytaksaa.
Muutaman tunnin tanssimisen jälkeen alkoi hieman henkeä ahdistaa, sisällä oli todella kuuma. Raikas ilma ja rööki olisi maistunut, mutta muutaman neliön kokoisen röökikopin seitsemän päivää vanha haarahien haju ja tunkkaisuus ei houkutellut sisäänsä. Selvisi, että baarista ei pääse ulos ollenkaan tupakalle tai muutenkaan vilvoittelemaan. Ystäväni kävi kysymässä kolmesti pokelta, jos millään pääsisi hetkeksi ulos ja vastaus oli kieltävä ilman perusteluita. Olin aikaisemmin pulittanut lähes neljä euroa alkoholittomasta juomasta ja tässä vaiheessa ajattelin juovani pelkästään vettä tanssimisesta seuranneeseen hulluun janoon. Vesi maksoi kuitenkin 2,6 euroa pullo, mikä oli shokeeraavaa jo sen kannalta, että pullovesi on erittäin epäekologista. Tavastialla sentään myyvät eurolla tuoppi.
Minusta ylläoleva on törkeän huonoa asiakaspalvelua. En nyt tässä lähde Helsingin yökerhoyrittäjien perään, vaikka ne sen ansaitsisivatkin. Maassamme kulttuuri- ja palvelutalouden kriittisimpiin ongelmiin kuuluuvat Räsäs-ja-Guzenina-kastiin putoava poliitikkojen roskasakki, sekä normaalista kaupunkielämästä ja juhlimisesta valittava maalaissaasta. Jälkimmäiset hankkivat ökyhintaisia asuntoja Helsingin kantakaupungista ja vaativat autiota, kuollutta lähiöilmapiiriä. Onneksi olkoon vittunaamat, häiritsette talouskasvua. Suomessa ei enää valmisteta koko BKT:n edestä aseita, maataloustuotteita eikä koneitakaan. Suomessa kehitetään palvelukonsepteja ja ihmisten kohtaaminen myydään palveluna.
Luovien ihmisten uudet ideat syntyvät henkilöiden tavatessa, keskustellessa ja paneskellessa. Uusia ihmisiä tapaa tehokkaasti julkisissa tiloissa, ei istumalla kotisohvalla bongi tai kalja kourassa samoja Pink Floyd-albumeja kuunnellen, samojen kavereiden seurassa läpi koko ankean talven.
Suomessa yöelämä on tarkasti säänneltyä ja tätä ilmiötä kutsutaan alkoholipolitiikaksi. Loogisinta olisi hinnoitella alkoholin suurkuluttajien joka iltaisia, yksinäisiä kalsarikännejä juuri siihen pisteeseen, joka ei vielä pahentaisi Viron viinarallia. Sen sijaan sabotoidaan yleisen turvallisuuden nimessä ihmisten mahdollisuudet tavata toisiaan, ja ollaan samalla yllättyneitä järjestyshäiriöistä kun kaikki kiireisen ryyppäämisputken jälkeen pakotetaan tapaamispaikoista kaduille samaan aikaan.
Helsingissäkin vallitsee surkeahko yöelämän kilpailutilanne, joka johtuu viranomaisten markkinoiden vääristämisestä. Kaikki vähänkään laadukkaat baarit pakotetaan pilkkuun puoli kahdelta. Baareille jää väistämättä insentiivi nopeuttaa asiakkaiden juomistahtia musan kovalla volalla, koska illan tulot on tehtävä ennen puoli kahta. Sen sijaan, että baarit pakotettaisiin myymään alkoholittomat juomat yhtä halvalla tai halvemmalla kuin alkoholi (t. toipuva alkoholisti), valvomaan juomistahtia ja järjestystä, suljetaan suurin osa menomestoista liian aikaisin. Kesäillan viettoa varten helsinkiläisen on paettava muualle motareita kuluttamalla, sillä Helsingin kauniissa keskustassa terassit suljetaan kymmeneltä.
Kahden jälkeen saatavilla olevat muutamat kohtauspaikat eivät joudu tappelemaan asiakkaista erityisen kovin ottein. Yökerhot saavat rauhassa ignoroida bilekonseptien kehittämistä, hoitaa turvallisuutensa kömpelöin ottein ja yleisesti sabotoida kaiken muunlaisen hengaamisen kuin ördäämisen. Mihin muualle ihmiset lähtisivät näkemään toisiaan maamme synkässä ilmastossa?
