Yle uutisoi nettideittailun “nousseesta profiilista” ja “muuttuneista asenteista”. Muutamia muitakin uutisia aiheesta on viime aikoina näkynyt, joissa puhutaan siitä, että nettideittailussa ei ole mitään hävettävää ja niin edelleen.

Tällaiset perusasiat kertaavat uutiset ovat mielestäni hyvä osoitus siitä, että nettideittailusta on pikavauhtia tulossa hyväksytty työväline suhdetta etsiville. Nettideittailua ovat kuitenkin kokeilleet melkein kaikki tosissaan kumppania etsivät. Internet on kiinteä osa ihmisen arkea, työntekoa ja sosiaalista yhteydenpitoa, joten on ihan normaalia, että kumppaniakin sen avulla etsitään.

Monilla on internetistä löytyneitä hyviä ystäviä ja omassa teini-iässäni oli ainakin ihan tavallista mennä tapaamaan nettituttuja Helsinkiin tai Tampereelle niin kutsuttuihin “miitteihin”. Miksi siis olisi jotenkin poikkeuksellista etsiä sitä omaa rakasta internetissä?

Helppoa nettideittailu ei missään nimessä ole, miesten ylitarjonta on suuri ja naisten houkutteleminen markkinoille tuntuu olevan pelivalttina kaikissa nettideittipalveluissa. Kaikkien peniskuvien, varattujen ja suoraan seksiä hakevien seasta on ehkä hankalaa löytää Sitä Oikeaa, mutta se on kuitenkin mahdollista.

Ei netissä seuran hakeminen ehkä vieläkään kahvipöytäkeskustelun vakioaihe ole, mutta yhä useampi kuitenkin kertoo löytäneensä partnerinsa netin kautta. Ja siinä ei ole mitään hävettävää, kuten aikaisemmin totesin, löytyyhän niitä rakkaita ystäviäkin sieltä.

Minä nettideittailen ylpeydellä, sillä ainakin se on halvempaa kuin baariin meneminen ja sieltä seuran löytäminen. Vai kumpi on toivotumpaa, netistä aviopuolison löytäminen vai yhden yön jutun päätyminen sormuksiin asti?

Kirjoitettaessa soi Sleigh Bells - Crown On The Ground