Jari Porttila - sinnikäs sissi

  • Tuomari

KYSYMYS: Missä on Jari Porttila?

VASTAUS: Tyhjä hyppyrimäki, Jari Porttila ja MTV3:n mikrofoni. Siinä näky, mikä on painunut monen urheiluintoilijan mieleen. Jari ”Sporde” Porttila täyttää 2. helmikuuta 57 vuotta. Porttila on noussut legendaariseksi urheilutoimittajaksi etenkin tutkivana journalistina. Hän on tarvittaessa tunkeutunut mäkimiesten aamupalapöytään, juossut Häkkisen Mikan auton perässä ja inttämällä inttänyt haastattelua keneltä tahansa urheilijalta. Siellä missä on tapahtunut – tai ei ole tapahtunut – siellä on ollut Porttila.

Porttila on sinnikkäästi pureutunut urheilun epäkohtiin. Hän nosti julkisuuteen Martti Vainion dopingkäryyn liittyneen talonmiehen Alpo Nyrösen, hän on penkonut Lahden 2001 dopingkäryn taustoja sekä savusti norjalaisen mäkihyppytuomarin ulos kisoista, kun tuomari jatkuvasti antoi Ahoselle pisteet alakanttiin. Varsinkin norjalaiset ovat tunteneet Porttilan mikrofonin niskassaan.

Porttila on saavuttanut kulttiasemansa pitkälti legendaaristen lausahdustensa avulla ja tunkeutumalla aina sinne, missä ei pitäisi tai saisi olla. Jari Porttilalle onkin luotu Twitteriin parodiatili @SpordePorttila, jolla on seuraajia yli 13 500. Vertailuna Jari Porttilan omalla tilillä seuraajia on yli 17 000.

Porttilan suurin saavutus on kilpajuoksu Mika Häkkisen auton perässä, jonka Porttila voitti. Häkkinen oli keskeyttänyt toisessa kisassa peräkkäin vuoden 2000 alussa ja hän halusi poistua kisapaikalta mahdollisimman nopeasti antamatta haastatteluja. Porttila oli eri mieltä. Juoksu palkittiin, kun Häkkinen avasi ikkunan ja suostui vaihtamaan muutaman sanan sinnikkään sissin kanssa.

Toinen vähintään yhtä mahtava pätkä on Suomi-Turkki EM-karsintaottelusta Olympiastadionilla vuodelta 1999. Kurdit mellakoivat ottelussa Abdullah Öcalanin puolesta ja ottelu keskeytettiin. Kuinka ollakaan Sporde ilmestyi kentälle haastattelemaan otteludelegaattia.

Porttila aloitti urheilutoimittajan työnsä Uudessa Suomessa ja siirtyi sieltä Maikkarille. Sporden silmäpussit ehtivät paisua 23 vuotta Maikkarilla tv-hommissa, kunnes työsopimus loppui keväällä 2015. Sen jälkeen hän on etsinyt uutta suuntaa. Porttila haki eduskuntaan kevään 2015 vaaleissa keskustan riveissä, mutta sai vain 318 ääntä. Porttila on kirjoittanut omaa blogia ja kirjoitellut Maaseudun tulevaisuuteen.

What do you think the next happen now? voisi kysyä Porttilalta.

Sporde kyllä selviää, onhan hän sinnikäs sissi.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi