"Mäkin itken…"

  • Tuomari

KYSYMYS: Ketkä ovat vuodattaneet kyyneleitä kameroiden edessä?

VASTAUS: Verta, hikea ja kyyneleitä on kliseinen urheilusanonta. Urheilijat ovat vuosien saatossa vuodattaneet kyyneleitä takahuoneissa, mutta osa ei ole pystynyt pidättämään kyyneleistä ja ovat purskahtaneet itkuun julkisesti kameroiden edessä. Kyyneliä on vuodatettu monista eri syistä.

Tällä hetkellä puhutuimmat kyyneleet ovat norjalaisen elovenatytön Therese Johaugin vuodattamat krokotiilin kyyneleet dopingkäryn paljastuttua. Yleensä julkisuudessa tälläytyneenä esiintyvä Johaug saapui lokakuussa ensimmäiseen tiedotustilaisuuteen hompsuisen näköisenä: ilman meikkiä, hiukset rasvaisina ja pukeutuneena isoon harmaaseen collegepaitaan. Hiihtäjätär oli lähes hysteerinen ja alkoi vollottaa välittömästi, kun tilaisuus toimittajien ja kuvaajien edessä alkoi. Itkuinen Johaug iski nyrkkiä pöytään ja sanoi taistelevansa syyttömyytensä puolesta. Mutta miten Johaug pystyi olemaan niin poissa tolaltaan, vaikka oli kuullut kärystään jo yhdeksän päivää aikaisemmin? Olivatko nämä sittenkin vain valekyyneliä?

Aitoja pettymyksen kyyneleitä vuodatti Petra Olli, joka murtui Ylen haastattelussa Rion olympialaisissa hävittyään puolivälieräottelunsa. ”Ihan järkyttävää”, sai Olli soperrettua kyyneltulvan keskellä.

Mutta kyllä miehetkin itkevät, ja karskitikin miehet. Jorma Kinnunen vuodatti tunteikkaita isäkyyneliä, kun hänen poikansa Kimmo Kinnunen heitti Tokiossa maailmanmestariksi. Onneksi studioisäntä Kari Männyn olkapää oli lähellä.



Jari Litmanen nieleskeli liikutuksen kyyneleitä, kun hän oli tehnyt onnistuneen paluun maajoukkueeseen pitkän loukkaantumiskierteen jälkeen. Olympiastadionilla ottelussa Azerbaidzhania vastaan Litmanen tuli kentälle, kun tilanne oli 1-1. Litti pohjusti Suomen voittomaalin ja unelma arvokisapaikasta säilyi. Ottelun jälkeen stadionin suojissa Ville Klinga haastattelee Litmasta. ”Miltä sinusta tuntuu, kuten sanoit pitkä tauko, leikkaus, loukkaantuminen, kävelet stadionille siellä on Litti-lakanoita, yleisö ottaa hienosti vastaan, niin millainen hetki se oli sinulle?” Litti pidättelee kyyneleitä ja pystyy sanomaan vain: ”No sä varmaan näät.”

Teppo Numminen sen sijaan ei pystynyt pidättelemään kyyneleitä – tosin tappion hetkellä. Torinon olympialaiset päättyivät katkeraan finaalitappioon Ruotsille. Mixed Zonella siilitukka-Saarinen otti viimeisissä olympialaisissaan pelanneen Nummisen haastatteluun. Jussi Saarinen teki yhden parhaista haastatteluistaan ja yritti kääntää fiiliksen positiiviseen suuntaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Pettymys ja tunnekuohu puskivat läpi.

Kahdeksan vuotta myöhemmin Sotshin olympialaisissa 2014 toimittaja Kaj Kunnas yritti astua Saarisen saappaisiin ja tehdä ”kaikkien aikojen tunnehaastattelun”. Lähinnä Kunnas teki itsestään pellen, kun yritti väkisin tiristää Olli Jokisesta, Sami Salosta ja viimeisenä Teemu Selänteestä kyyneleitä. ”Mäkin itken…” sopersi Kunnas. Mutta Teemu pysyi kovana, eikä itkenyt!

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi