KYSYMYS: Pärjäisikö Superpesispelaaja jenkkilän kovassa Baseball-liigassa?

VASTAUS: Kyllä pärjäisi. Tämän näkemyksen esitti legendaarisen baseball-seuran New York Yankeesin kykyjenetsijä Troy Williams, joka vieraili kutsuvieraana Hyvinkäällä järjestetyssä Itä-Länsi-tapahtumassa ja oli täysin vakuuttunut ja jopa yllättynyt, jos seuraavan 10-vuoden aikana ei suomalaista nähdä aina Major-liigassa asti.

Suomen Baseball- ja Softball-liiton puheenjohtaja Tony Jones oli kutsunut kykyjenetsijän pesäpallon vuotuiseen suurtapahtumaan ja vieras oli erittäin vaikuttunut pesäpalloilijoiden ominaisuuksista. Mahtiseuran miehen mukaan pesäpallotaustaisella pelaajalla olisi tulevaisuudessa erittäin hyvä mahdollisuus nousta aina baseballin ykkössarjaan MLB-liigaan.

Pesäpallossa saatu oppi antaisi kyllä loistavan pohjan baseball-uraa varten, mutta Williamsin mielestä laji vaihto pitäisi tehdä viimeistään parikymppisenä. Oikeastaan vain lyöminen vaatisi paljon treeniä ja opettelua, mutta muuten pelaajien ominaisuudet ovat kohdallaan. Yankees-herra ihasteli pesäpalloilijoiden urheilullisuutta. Heittäminen, kiinniottaminen ja juokseminen ovat samaa luokkaa kuin baseball-ammattilaisilla, ja ellei jopa parempia kuin jenkkilän miljonääreillä.

Williamsin mielestä syöttäjiksi pesäpalloilijat olisivat jo lähes valmiita pelaajia. Lisävarmuutta Euroopassa työtään tekevä kykyjenetsijä sai, kun Superpesis-tähdet laitettiin heittotestiin. Tutkalla mitatut heitot lähtivät todella lujaa, mikä sai Williamsin ihastelemaan ja uskomaan Superpesispelaajien kykyyn. Kovimman tuloksen heitti Sotkamon Jymyn Niko Korhonen, jonka heiton tutkalukema oli hurjat 97 mailia tunnissa (156 km/t). Saman seuran Jani Komulainen ja Vimpelin Vedon kaksikko Mikko Kanala ja Henry Puputti linkaisivat 94 mailin nopeudella. Korhosen heittämä heitto on kaikkien aikojen kovin Euroopassa mitattu lukema ja koko porukan heitotkin ovat keskiarvoltaan korkeampia, kuin MLB-liigan huippusyöttäjien.

Pitää kuitenkin muistaa mitä pelaajat haluavat. Pelaajilla on Suomessa hyvä olla, ja pojat rakastavat omaa kansallislajia ja ovat hyviä pesäpallossa. Mutta jos haasteet ja miljoonat kiinnostavat, niin antaa mennä pojat. Tuomari diggaa, ei muuta kuin Amerikkaa valloittamaan.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar

KYSYMYS: Josh Donaldson esittää tällä videolla uskomattoman kopin. Onko vastaavia hienoja koppia nähty pesäpallon puolella?

VASTAUS: Baseballissa nähdään usein hienoja koppeja, missä ulkokenttäpelaajat esittävät osaamistaan juuri katsomon rajalla tai takakentän tuntumassa. Kyllä täällä Suomessakin nähdään hienoja koppeja, meille perinteikkäässä pesäpallossa.

Toronto Blue Jaysin Josh Donaldson oli pelipäällä Tampa Bay Raysiä vastaan. Donaldson esitti koko ottelun hyvää ulkokenttäpeliä ja otti ottelussa muutaman näyttävän kopinkin. Matsin puhutuin tilanne oli pelimiehen uskomaton koppi, missä mies syöksyy pallon perään aina katsomoon asti ja polttaa samalla Tampan lyöjän. Kierroksen hienoin ja ehkä vuoden hienoin koppi.

Kotoinen pesäpallo on vauhdikkaampi laji kuin yhdysvaltalaisten suosima baseball. Lajin tempo ja kentän pienempi koko luovat enemmän koppeja kuin baseball. Vuosien varrella ollaan nähty monenmonta hienoa koppia, olipa kyse takakentästä tai etukentästä.

Tässä pari huimaa koppia pesäpallokentiltä.

Vimpelin Vedon Henri Puputti esittää uskomattoman kopin takakentän tuntumasta. Hieno heittäytyminen pallon perään ja mestari koppi ei jätä ketään kylmäksi.

Nurmon Jymyn Tuomas Prusti haistaa hienosti vastustajan jokerin näpyn etukentällä. Näyttävän heittäyminen tuottaa tulosta ja vastustaja on lyöty.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


KYSYMYS: Millä joukkueella oli kaikkien aikojen ensimmäinen maskotti? Entä Tuomarin mielestä paras?



VASTAUS: Tuomari ei ole tästä aivan satavarma, mutta ensimmäinen on kaiketi Yalen vuonna 1889 maskotikseen ottama bulldoggi Handsome Dan. Kaveri komeilee yliopiston urheilujoukkueiden logoissa edelleen. Tätä nykyä taitaa olla menossa jo 27. koira, Handsome Dan XVII.



Yksi kuuluisimpia ja kusipäisimpiä maskotteja, ja siksi Tuomarin suosikki, on Philadelphia Philliesin torvinokkainen karvakasa Phillie Phanatic. Phanaticin kuuluisin hetki sattui jo vuonna 1988, kun Dodgers-koutsi Tommy Lasorda hyökkäsi hänen kimppuunsa.

Lasorda kertoi lähes 20 vuotta myöhemmin blogikirjoituksessaan (otsikolla “Minä vihaan Phillie Phanaticia”) ottaneensa yhteyttä Philliesin organisaatioon jo Dodgersin edellisen vierailun jälkeen. Lasorda ei pitänyt siitä, että Phanatic jyräsi mönkijällään toistuvasti Lasordan paitaan puetun nuken yli. Phanatic ei ilmeisesti ottanut onkeensa, ja ehkä joku seuran toimistollakin ajatteli, että olisi mukavaa hiillostaa Lasordaa vähän lisää.


Phanatic jatkoikin samaa rataa ja Lasorda oli omien sanojensa mukaan “pakotettu toimimaan”.

Blogikirjoituksessaan Lasorda kertoo, ettei Phanaticin käytös ollut hänen mielestään baseball-kentille ja etenkään lasten silmille sopivaa, sillä se oli väkivaltaista ja kieli epäkunnioituksesta. Kun Kun Phanatic ei suostunut Lasordan pyynnöstä huolimatta lopettamaan, koutsin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi “mennä sen luo ja vetää se kylmäksi”.

Lasorda kertoo myös ihmetelleensä mistä Phanatic sai hänen pelipaitojaan. Myöhemmin kävi ilmi, että Lasordan omat pelaajat antoivat niitä Phanaticille, koska heidän mielestään näiden kahden kinastelu oli hauskaa katsottavaa.

KYSYMYS: Tunteeko historia tapauksia, joissa katsojat ovat vaikuttaneet ottelujen lopputuloksiin?


VASTAUS: Tässäpä pari tapausta, joissa päästään hyvin lähelle.



Vuonna 2003 Duken yliopisto voitti verivihollisensa Pohjois-Carolinan kolmella pisteellä koripallon yliopistosarjassa. Kaksi noista pisteistä voidaan laittaa Patrick Kingin nimiin.



Koripalloon kuuluu, että yleisö häiritsee vierasjoukkueen vapaaheittoja niin paljon kuin suinkin pystyy. Kun Pohjois-Carolinan Jackie Manuel asteli vapaaheittoviivalle, King onnistui siinä tavanomaista paremmin. Hän sai yleisön istuutumaan paikoilleen ja aloitti villin tanssinsa, vain speedoihin pukeutuneena.

Manuel missasi molemmat heittonsa ja myönsi, että oli hieman vaikea keskittyä.


Vaan tapahtui sitä ennenkin. Vuoden 1908 Lontoon olympialaisissa Etelä-Afrikan Charles Hefferon johti maratonia selvästi vain kolmisen kilometriä ennen maalia. Hefferon kuitenkin päätti napata reitin varrelta tarjotun mukin sisältöineen juodakseen. Kupposessa oli samppanjaa, jonka hän veti huiviinsa.



Reilu kilometri ennen maalia kupliva kuitenkin sai Hefferonin paikat kramppaamaan ja italialainen Dorando Pietri tuli rinnalle ja ohi. Pietri taas innostui liikaa mahdollisuudestaan ja sakkasi aivan loppumetreillä. Hän lähti stadionilla juoksemaan ensin väärään suuntaan, kaatuili ja autettiin lopulta maaliviivan yli. Tämä johti myöhemmin diskaamiseen. Jenkki Johnny Hayes on merkitty historiankirjoihin kultamitalistiksi.

Ja sitten baseballia. Vuosi 1996. New York Yankeesin ja Baltimore Oriolesien ensimmäinen välierämatsi. Kahdeksannen vuoroparin loppupuoli, Yankees jouksun tappiolla ja kaksi paloa alla. Supertähti Derek Jeter astelee lyömään. Hyvä osuma, pallo liitää kohti takakenttää. Mutta jää lyhyeksi. Baltimoren Tony Tarasco on valmiina ottamaan kopin.

12-vuotias Jeffrey Maier on eturivissä katsomassa peliä. Hän ojentaa kätensä Jeterin lyönnin tielle ja ohjaa pallon katsomon puolelle. Kunnari. Yankees tasoittaa, voittaa pelin, voittaa välieräsarjan otteluvoitoin 4–1 ja vie samana vuonna myös mestaruuden.





Lähde: Cracked

KYSYMYS: Alasarjapalloilun kirjoittamaton sääntö on se, että vastustajan pahin idiootti pelaa numerolla 69. Löytyykö vastaavaa ilmiötä muualta kuin täältä Suomesta?

VASTAUS: Tuomari ei muista suorilta ainuttakaan pääsarjapelaajaa, joka kehtaisi pelata moisella numerolla. Otetaan siis Google avuksi.

NHL:n historiassa vain kaksi pelaajaa ovat pelanneet numerolla 69: Mel Angelstad kaudella 2003–04 Washington Capitalsissa ja Andrew Desjardins San Josessa syksystä 2010 lähtien. Desjardins (ei sukua Ericille) tuli myöhemmin järkiinsä ja vaihtoi numerokseen kympin.

“Mad” Mel Angelstad oli poliisi, jonka NHL-ura jäi kahden ottelun mittaiseksi. YouTubesta löytyy kuitenkin video Melistä Dallasin paidassa ottamassa matsia Chicagon Bob Probertia vastaan. Dropyourgloves.com-sivustolta selviää, että kyse on pre-seasonilla 1999 käydystä ottelusta. Mel otti näytönpaikan tosissaan ja tappeli ensimmäisessä erässä kahdesti: ajassa 2.49 Probertin ja vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin Reid Simpsonin kanssa. Melkoinen keila taitaa olla kyseessä.

Toissavuonna Washingtonin hyökkääjä Nicklas Bäckström kantoi numeroa 69 Moskovan Dynamon paidassa NHL:n työsulun ajan. Alunperin Dynamo valitsi ruotsalaiselle numeron 99, mutta Bäckström halusi siitä välittömästi eroon. Pistämättömällä venäläisellä tyylitajulla asia kuitenkin hoidettiin paremmalle tolalle parissa viikossa.

Baseballin puolelta löytyy viisikin jätkää, jotka ovat pelanneet numerolla 69. Syöttäjä Bronson Arroyo on heistä menestynein. Hän voitti World Seriesin 2004 ja pelaa edelleen Arizona Diamondbacksissa. Vapaa-ajallaan 11,75 miljoonaa dollaria kahdesta seuraavasta kaudesta kuittaava pitkätukka tekee musiikkia, esimerkiksi paskoja covereita Foo Fightersin biiseistä. Kannaattaa tsekata. Not.

Jenkkifutaaja, linjamies Mark Schlereth, on kolminkertainen Super Bowl -voittaja. Hän on kertonut kusseensa useasti housuihinsa kentällä, koska olo oli muutenkin kurja ja epämukava. Aktiiviuran jälkeen Schlereth toimi ESPN-kanavan kommentaattorina ja näyttelee nykyään Guiding Light -saippuasarjassa nimellä Roc Hoover. Kerronko lisää?

Dennis Rodman halusi numeron 69 hänen siirtyessään vuonna 1999 Lakersin riveihin. NBA:n komissaari David Stern kuitenkin eväsi tämän, ja Rodman joutui tyytymään numeroon 73.

Kyllä tällä jotain kaikupohjaa näyttäisi olevan maailmallakin. Voimia sinulle.

KYSYMYS: Mitä tapahtui jatko-aika liikkeille ja kuka niitä veti? Huijattiinko kaikki pikkupoikia 90-luvun alussa että lätkäkorteilla tulee olemaan jotain arvoa ja joku automyyjä poistui hiljaa takavasemmalle rahojen kanssa? nimim. pari laatikkoa kortteja myynnissä.

VASTAUS: Pikkupoikia huijattiin pahemman kerran, mutta sillä ei ole mitään todellista merkitystä. Keräilykorttien arvoa ei pidäkään mitata rahassa. 1990-luvun alun Suomessa keräilykortit olivat varteenotettava urheilumedia. Niistä katsottiin kenellä on kovimmat keskiarvot ja kuka on päässyt erikoiskortteihin. Stetson-teorialla kehitetyt korttien hinnat loivat korteissa esiintyville pelaajille arvojärjestyksen, jonka kautta nuoret oppivat lajeissa.

Kauppoja pyörittävät keräilijät ovat hyvin todennäköisesti olleet itse suurimman huijauksen kohteena. Korttien hinta on aina kupla ja eniten siihen ovat todennäköisesti uskoneet kauppiaat itse. Suurimmat huijarit löytyvät todennäköisesti korttien arvoa määritelleissä tahoissa, kuten Beckett-lehden toimituksessa.

Jos joltain löytyy kaapeista vielä kortteja, kannattaa toimia näin, jotta saisit korteillesi edes jotain arvoa:

1. Valitse pakasta arvokkain ja aikaa parhaiten kestävä korttisi. Superstarojen, kuten Teemu Selänteen tai Michael Jordanin, rookie-kortit toimivat erinomaisesti.
2. Varmista, että kortti on täydellisessä kunnossa (tarkasta kulmat, värien puhtaus ja naarmut)
3. Hanki korttiin nimikirjoitus pelaajalta, joka on kortissa.
4. Hanki täydellinen suojakotelo.
5. Kirjoita lapsenlapsenlapsellesi ohjeet kortin myymiseksi ja rahojen sijoittamiseksi opintoihin. Liitä mukaan lyhyt historiikki kortin pelaajasta ja hänen merkityksestä lajilleen.
6. Hautaa kortti sadaksi vuodeksi.
7. Välitä viestiä kortin olinpaikasta lapsiesi kautta lapsenlapsillesi.

Mainittakoon vielä kuriositeettina, että maailman arvokkaimmaksi keräilykortiksi on nimetty usein baseball-pelaaja Honus Wagnerin kortti, jolla sanotaan olevan arvoa lähemmäs kolme miljoonaa dollaria. Hinta nousi noin korkeaksi, koska Honus oli terveellisen elämäntavan kannalla ja siksi vaati kortteja valmistavaa tupakkayhtiötä vetämään korttinsa valmistuksesta ja niitä jäi markkinoille vain pieni määrä.