KYSYMYS: Miten urheilijoiden pää kestää, kun kameramiehet ja media tunkevat joka väliin?

VASTAUS: Joskus paremmin, joskus huonommin. Silloin, kun kameramiehet saavat tehdä duuninsa rauhassa, syntyy parhaimmillaan todella kaunista jälkeä. Tästä loistavana esimerkkinä Ben de Graafin kuvaama, netissä viime viikolla kiertoon lähtenyt video, johon hän on kuvannut yhdellä otolla Hollannin suurimman futistaiston, Feyenoordin ja Ajaxin kohtaamisen alkutunnelmat. Laajakuvalinssiä ja the Movi -nimistä uutta kuvantasaustekniikkaa käyttävän de Graafin oli päästävä todella lähelle kohteitaan onnistuakseen. Pelaajat puolestaan ovat ammattilaisia ja tottuneita kameran läsnäoloon, eivätkä vaivaudu edes katsomaan kuvaajan suuntaan.

De Graafin videoista löytyy tunnelmapaloja myös Ronaldosta Barca–Real-matsin tiimellyksessä, Arjen Robbenin otteita Bayernin paidassa Schalkea vastaan ja Atleticon ja Barcelonan kohtaamisen fiilistelyä.

Tarpeeksi korkealle tasolle tultaessa media ja kameramiehet ovat pakollinen osa urheilutapahtumia. Siinä vaiheessa, kun kamerat kuvaavat, ihmisillä on mahdollisuus nähdä ja lajilla on mahdollisuus kasvattaa suosiota. Urheilulajit taistelevat viihteeseen ja vapaa-aikaan käytetystä ajasta paitsi muiden lajien, myös kaikkien muiden viihteen muotojen kanssa. Menestys tässä pelissä vaatii kameroiden hyväksymistä. Jotkut, kuten NBA-valmentaja Gregg Popovich tai suomalaiskeihäänheittäjä Seppo Räty, ovat luoneet vastahankaisuudestaan brändin. He ovat poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön siitä, että median läsnäolo on hyväksyttävä.

Aina urheilijoiden ja kameramiesten peli ei ole sujunut saumattomasti. Eri lajien parista löytyy esimerkkejä siitä, miten väärästä paikasta väärään aikaan löytyneet kameramiehet ovat täydellisiä kohteita tähtiurheilijoille, joilla on paineita purettavana. Menepä itse tunkemaan kamera naamaan pelaajalle, jonka ura saattaa olla vaakalaudalla tappion hetkellä. Loppuun esimerkkejä näistä ylilyönneistä ja vahinko-osumista.

KYSYMYS: Miksi urheiluleffat on niin surkeita?

VASTAUS: Ei kaikki. Esimerkiksi nyrkkeilijöistä on saatu aikaiseksi muutama erinomainen leffa, näistä mainittakoon Kuin raivo härkä (1980) ja Million Dollar Baby (2004). Turpaanvedon maisemissa liikkuu myös Mickey Rourken luonneroolin ansiosta huipputasolle nouseva The Wrestler - Painija (2008). Eivätkä kaikki Rockytkään aivan surkeita ole. Lätkäleffoista ikivihreä Lämäri (1977) puolustaa paikkaansa.

Monet urheiluleffoista jakavat mielipiteitä. Michael Jordanin tähdittämä Space Jam toimii nuoremmalle väelle, mutta Tuomarin on vaikea saada leffasta enää paljoakaan irti. Toisille tositapahtumiin perustuva kelkkailuelokuva Cool Runnings, joka kertoo Jamaikan kelkkajoukkueen matkasta Calgaryn vuoden 1988 olympialaiseen, antaa paljon, toisille se on täysi vitsi. Huumoripitoisten sporttileffojen genre on vaikea. Mielipiteet jakaantuvat myös ABA-korisliigan meininkiä kuvaavan Semi-Pron kohdalla. Ne, joille Will Ferrell on komediajumala, nauttivat leffasta, mutta puhtaasti elokuvallisilla ansioilla se ei pitkälle pötki.

Sporttileffoja löytyy paljon ja omia aukkoja voi lähteä täyttämään esimerkiksi tämän top100-listan kautta.

Tuomarilla olisi muutama idea Hollywoodin tuottajille. Jos haetaan koskettavaa tarinaa, kannattaisi työn alle ottaa elokuva Jason McElwainista. Autistina syntynyt McElwain oli Greece Athena High Schoolin suurin fani. Pitkään McElwain saattoi vain haaveilla paikasta joukkueen riveissä. Seniorivuotenaan hän kuitenkin koki valtavan yllätyksen, kun valmentaja Jim Johnson antoi hänelle pelipaidan ja otti hänet vaihtopenkille. Neljä minuuttia ennen ottelun loppua McElwain, lempinimeltään J-Mac, heitettiin kentälle. Parin ohiheiton jälkeen J-Mac sai sihdin kohdalleen ja upotti kuusi kolmosta. Kun summeri soi, fanit ryntäsivät kentälle juhlimaan erikoista sankariaan. Siitä tarinasta saisi taatusti koskettavan elokuvan.

Toinen ehdotus on upea tarina tasa-arvosta. San Fransisco Donsin jenkkifutisjoukkue olisi päässyt yliopistosarjan loppupeleihin yhdellä ehdolla: heidän olisi pitänyt jättää kaksi afroamerikkalaista pelaajaansa kotiin. Joukkueen yksimielinen päätös oli jättää kinkerit väliin. Samalla he asettivat uuden suvaitsevaisuuden tason, joka nopeutti mustien pelaajien tasa-arvoistumista Yhdysvalloissa.

KYSYMYS: Miksi jenkit on niin ylivoimaisia koripallossa?

VASTAUS: Suomalaisfanienkin olo parani hiukan, kun USA nuiji Serbian maan rakoon koriksen MM-finaalissa Madridissa sunnuntai-iltana. USA pelasi kisoissa pari matsia tosissaan, avausmatsin Suomen karjuvan yleisön saattelemana ja päätösmatsiksi finaalin Serbiaa vastaan.

USA:n maajoukkue lienee ylivoimaisin joukkue palloilulajien historiassa. Vielä 1980-luvulla Yhdysvaltoja edusti tärkeimmissä arvokisoissa yliopistojoukkue. 1990-luvulle tultaessa jenkit päättivät ottaa omansa ja laittoivat pystyyn kautta aikojen joukkueen. Barcelonan olympialaisissa 1992 esiintyi Dream Team, lauma supertähtiä kuten Michael Jordan, Earvin” Magic” Johnson, David Robinson ja Larry Bird. Tuomari on joutunut muutaman kerran tekemään selväksi baaripöytäkeskusteluissa, ettei seuraavat tähtisikermät koskaan yltäneet alkuperäisen tasolle. USA:n ammattilaismaajoukkueet kuitenkin hoitivat hommansa vuosikymmenen ajan ilman kolauksia.

2000-luvun alkupuolella tapahtui katastrofi. USA jäi ensin kotikisoissaan kuudenneksi. Kaksi vuotta myöhemmin painajainen jatkui, kun olympialaisissa käteen jäi himmein mitali. Siitä alkoi kasvojen pesu, jonka myötä maajoukkueesta ei tullut vain tähtien näyttäytymispaikka, vaan joukkue, johon pääsystä maailman parhaimmat pelaajat kilpailevat. Sillä, päätyvätkö kaikki parhaat lopulta joukkueeseen, ei ole niin suurta merkitystä kuin sillä, että jenkit ovat kehittäneet valmentaja Mike Krzyzewskin johdolla sen verran pelisysteemiä, ettei pelaajien yksilötaito jää eurooppalaisen tai etelä-amerikkalaisen joukkuepelin jalkoihin.

Koripallon suosio jenkeissä on valtava. Se on monille nuorille ensimmäinen laji, jonka kanssa he pääsevät kosketukseen. Koripallo kulkee lasten ja nuorten mukana koko heidän elämänsä ajan, koska lajilla on tiukat siteet amerikkalaiseen koulujärjestelmään.

Se on matalan kynnyksen laji, jonka aloittamiseen tarvitaan vain kova alusta, kori rengas ja pallo. Sitä voi harjoitella pienissä porukoissa, toisin kuin esimerkiksi baseballia. Koripallon tarjoama lupaus menestyksestä on esimerkki amerikkalaisesta unelmasta puhtaimmilaan: kenen tahansa on periaatteessa mahdollista päästä pois kurjista kulmista koripallon avulla. NBA-haaveet saavat gettojen nuoret pelaamaan koripalloa. Heillä kiiluvat silmissä samat toiveet menestyksestä, mitä jalkapallon ammattilaiskentistä unelmoivilla nuorilla Brasilian Faveloissa.

USA pystyisi helposti kokoamaan LeBron Jamesin ja Kevin Durantin tähdittämän joukkueen, joka antaisi pataan MM-kisoissa riehuneelle jengille. Tämänkertainen MM-jengi kuitenkin todistaa, ettei USA:n ylivalta ole hetkeen loppumassa. Kun muilla mailla on ainainen ongelma eläköityvistä pelaajista, voisi jenkit voittaa kaikki kisat tismalleen samalla joukkueella, jonka keski-ikä on 24 vuotta. Paikkaansa odottaa kuitenkin jo nälkäisiä tulevaisuudenlupauksia jonoksi asti.

KYSYMYS: Eikö se ole hieman naurettavaa, että korisfanit huusivat MM-kisakatsomossa innoissaan, vaikka kentällä tuli turpaan?

VASTAUS: Ei, se ei ole naurettavaa. Susijengifanien luokkaretki Bilbaoon on suomalaisen fanihistorian ehdottomia tähtihetkiä.

Pakko myöntää, että koripallon MM-kisareissu Bilbaoon nostatti tipan Baskimaahan ahterinsa raahanneen Tuomarin linssiin. Se ei johtunut väsyneen Susijengin tiukoista tappioista tai jatkopaikan sössimisestä. Tunne otti vallan, kun tuhansittain suomalaisia jatkoi kannustustaan tappionkin hetkellä.

Avausmatsissa USA:ta vastaan oli Maamme-laulusta asti selvää, että ottelun tulos on toissijainen. USA nuiji Suomen maanrakoon, mutta yleisö ei suostunut taipumaan. Taalaliigan tähdet pääsevät harvoin, jos koskaan, pelaamaan noin äänekkään yleisön edessä, sillä jenkkikulttuurissa urheilutapahtumiin mennään pikemminkin syömään hodareita perheen kanssa ja seuraamaan pelin oheen tarjoiltavia show-elementtejä tv-aikalisien aikana. Bilbaossa suomalaiset huusivat äänensä käheiksi ja antoivat kunnioitusta omille loppuun saakka.

“En ole ikinä pelannut tällaisen yleisön edessä”, sanoi USA:n riveissä pelannut Klay Thompson ottelun jälkeen.

“Tuntui kuin he reagoisivat jokaiseen koriin kuin se olisi voittokori”, suitsutti Stephen Curry.

Voitto Ukrainasta selkäsaunan jälkeisenä päivänä tarjosi matkalaisille hurmoksen.

“Kansainvälisessä koripallossa ei ole koskaan ollut samanlaista ilmiötä kuin Suomen Susijengi”, kirjoittaa Fiba.comin Jeff Taylor summatessaan havaintojaan suomalaisinvaasiosta.

Tappioita ei ole helppo kohdata, mutta niiden ei pidä antaa lannistaakaan. Tuskin yksikään suomalaisfani kruisaili läpi turnauksen ilman tuskan tunteita. Henkisesti synkimmät hetki osuivat monelle kolmannen pelin tappioon Dominikaanista tasavaltaa vastaan. Heikko peli, surkeat tuomarit, Ukraina-voiton nostattamat toiveet ja kasautuva reissuväsymys ei ole todellakaan hyvä yhdistelmä. Pää nousi uudestaan pystyyn nopeasti pelin jälkeen.

Turkki-matsia tiukempaa tappiota ei voi koripallossa kokea. Se oli jo niin naurettavaa, että se piti ottaa läpällä.

Muissa lohkon matseissa tunnelma oli kuin varjo Suomen peleihin verrattuna. Yleisöä oli huomattavasti vähemmän ja jos sitä sattui olemaan, suuri osa oli suomalaisia. Bilbaon katukuvassa valkoinen ja sininen erottuivat joka puolella, öisillä terasseilla ja poikkeuksellisen aurinkoisilla kaduilla.

“We will never forget Finnish people stay at this FIBA World Cup Championship in Bilbao”, hehkuttaa koripallon edistämiseen Baskimaassa tarkoitettu BasqueT Country jakaessaan susifanien kuvia Facebook-sivulleen.

Suomalaisturistit kiittivät vastaanotosta käyttäytymällä suhteellisen hyvin, eikä ylilyöntejä tullut vastaan kaupungilla tai areenan edestä löytyneellä fanzonella. Suomalaisten kohtaamispaikkaa “Sudenpesää” isännöineen hotelli Ercillan johtajan kerrotaan sanoneen, että kymmenen brittiä tekee yleensä pahempaa vahinkoa päivässä, mitä 10 000 suomalaista viikossa.

Rähinöiden sijaan vastaan tuli useita porukoita, joissa paikallinen nuoriso oli kosiolla suomalaisten kanssa. Skandinaavinen vaaleus näytti kiinnostavan baskeja yhtä lailla, mitä etelän tumma tulisuus suomalaisia.

Päätösmatsissa yleisö kannusti seisaltaan joukkuetta pahimman pettymyksen hetkellä. Uusi-Seelanti olisi pitänyt kaatua, mutta joukkueen energiavarannot oli imetty tyhjiin. Viimeinen kiri saatiin puhtaasti fanien tuella ja suosionosoitukset jatkuivat vielä pelin päätyttyä.

Tuhansilla suomalaisilla on nyt tämä kokemus plakkarissa loppuelämänsä. Ehkä se pikku hiljaa muuttaa tätä voitonhimoista kansaa.

KYSYMYS: 
Mietin tässä kostoa ja siksi kysynkin, onko jalkapallossa olemassa mitään nöyryyttävämpää kuin putkista vieminen?

VASTAUS: Putket. Puikot. Helat. Eli nahkakuulan ujuttaminen vastustajan jalkojen välistä harhautustarkoituksessa. Putkista viemistä nöyryyttävämpää on vain putkista vieminen kahdesti. Tai kolmesti. Eli reeniä. Tästä voi ottaa mallia: Tuomarin Top5 puikot!

__

5. Nykyisin Tottenhamia edustava Christian Eriksenin Vitesseä vastaan vetämät puikot ovat hieno osoitus siitä, että onnistuneeseen suoritukseen ei tarvita suuria krumeluureja. Pallo piilossa ja pieni suunnanmuutos. Kaunista.



__

4. Juan Roman Riquelmen Marseille-puikot ovat lajissaan ainutkertaiset. 36-vuotiaan Riquelmen ura jatkuu yhä kasvattajaseura Argentinos Juniorsin riveissä.

__

3. Luis Suarezin maali Stokea vastaan Liigacupissa 2011 on todellinen helmi. Hallitut putket ja yhtä hallittu, kaunis sijoitus takanurkkaan.





__

2. Ensin alimmalta puolustajalta puikot ja sitten chippimaali aivan takaylänurkkaan. Kukas muu kuin Lionel Messi.





__

1. Listan ykkösenä on Dundeessa nykyään pelaava Gary Harkins. Tuomarilla ei ole suurempia mielikuvia Kilmarnockin paidassa kantapäällä tuplaputket Celtic-puolustajilta elokuussa 2012 vieneen Harkinsin muista uroteoista, mutta tätä suoritusta Tuomari ei unohda koskaan.



KYSYMYS: Miksi monet urheilijat valehtelevat ikänsä?

VASTAUS: Tämä nousi alkuvuodesta taas framille, kun senegalilainen Senego.net -verkkosivusto väitti Lazion kamerunilaisen keskikenttäpelaajan valehdelleen ikänsä. Saitin mukaan Joseph Minala oli veistänyt iästään pois jopa 25 vuotta. Lazio julkaisi pelaajan syntymätodistuksen ja uhkasi sivustoa oikeustoimilla. Lopulta Italian jalkapalloliittokin vahvisti Minalan olevan todella 17- eikä 42-vuotias. Ikäistään toden totta vanhemman näköinen Minala siirtyi 18-vuotispäiviensä kunniaksi lainalle Bariin.



Iän valehteleminen on ongelma erityisesti Afrikan jalkapallossa, mutta myös Yhdysvaltain baseball-liigoissa, jonne virtaa pelaajia Etelä-Amerikasta, ja Kiinassa erittäin kilpaillussa voimistelussa. Syitä iän valehtelemiseen on BBC:n nigerialaisen jalkapallotoimittaja Oluwashina Okelejin mukaan monia: paineet menestymisestä, kunnian, rahan ja paremman elämän perään haikailu sekä syntymä- ja henkilöllisyystodistusten väärentämisen helppous. Toisaalta, moni afrikkalainen pelaaja ei välttämättä varmuudella tiedä oikeaa ikäänsä.

Okelejin mukaan myös junnumaajoukkueiden valmentajilla on kovat menestymispaineet, minkä vuoksi he saattavat ottaa joukkueisiin tietoisestikin liian vanhoja pelaajia. Huhtikuussa 2013 pelatuista Afrikan alle U17-mestaruuskisoista passitettiin kotiin yhdeksän pelaajaa yli-ikäisinä. Iät todennettiin ranteesta tehdyllä magneettikuvauksella, jota FIFA on käyttänyt turnauksissaan jo vuodesta 2005.



Iän väärentäminen tietysti vääristää kilpailua juniorimaajoukkueissa. Oikeasti joukkueisiin kuuluvat juniorit saattavat jäädä vanhempien ja vahvempien jalkoihin sekä ilman kansainvälisiä näyttösaumoja. Ammattilaisiksi siirtyvien “nuorten” tähtien pelaajaurat ovat normaalia lyhyempiä, sillä paikat eivät yksinkertaisesti kestä. Nigerialaiset Nwankwo Kanu, Jay Jay Okocha (so good they named him twice), Obafemi Martins ja Taribo West ovat huhupuheiden mukaan kaikki valehdelleet ikänsä noin kymmenellä vuodella.


Lähde: BBC