Autistisen korisfanin tähtihetkestä saisi parhaan sporttileffan

KYSYMYS: Miksi urheiluleffat on niin surkeita?

VASTAUS: Ei kaikki. Esimerkiksi nyrkkeilijöistä on saatu aikaiseksi muutama erinomainen leffa, näistä mainittakoon Kuin raivo härkä (1980) ja Million Dollar Baby (2004). Turpaanvedon maisemissa liikkuu myös Mickey Rourken luonneroolin ansiosta huipputasolle nouseva The Wrestler - Painija (2008). Eivätkä kaikki Rockytkään aivan surkeita ole. Lätkäleffoista ikivihreä Lämäri (1977) puolustaa paikkaansa.

Monet urheiluleffoista jakavat mielipiteitä. Michael Jordanin tähdittämä Space Jam toimii nuoremmalle väelle, mutta Tuomarin on vaikea saada leffasta enää paljoakaan irti. Toisille tositapahtumiin perustuva kelkkailuelokuva Cool Runnings, joka kertoo Jamaikan kelkkajoukkueen matkasta Calgaryn vuoden 1988 olympialaiseen, antaa paljon, toisille se on täysi vitsi. Huumoripitoisten sporttileffojen genre on vaikea. Mielipiteet jakaantuvat myös ABA-korisliigan meininkiä kuvaavan Semi-Pron kohdalla. Ne, joille Will Ferrell on komediajumala, nauttivat leffasta, mutta puhtaasti elokuvallisilla ansioilla se ei pitkälle pötki.

Sporttileffoja löytyy paljon ja omia aukkoja voi lähteä täyttämään esimerkiksi tämän top100-listan kautta.

Tuomarilla olisi muutama idea Hollywoodin tuottajille. Jos haetaan koskettavaa tarinaa, kannattaisi työn alle ottaa elokuva Jason McElwainista. Autistina syntynyt McElwain oli Greece Athena High Schoolin suurin fani. Pitkään McElwain saattoi vain haaveilla paikasta joukkueen riveissä. Seniorivuotenaan hän kuitenkin koki valtavan yllätyksen, kun valmentaja Jim Johnson antoi hänelle pelipaidan ja otti hänet vaihtopenkille. Neljä minuuttia ennen ottelun loppua McElwain, lempinimeltään J-Mac, heitettiin kentälle. Parin ohiheiton jälkeen J-Mac sai sihdin kohdalleen ja upotti kuusi kolmosta. Kun summeri soi, fanit ryntäsivät kentälle juhlimaan erikoista sankariaan. Siitä tarinasta saisi taatusti koskettavan elokuvan.

Toinen ehdotus on upea tarina tasa-arvosta. San Fransisco Donsin jenkkifutisjoukkue olisi päässyt yliopistosarjan loppupeleihin yhdellä ehdolla: heidän olisi pitänyt jättää kaksi afroamerikkalaista pelaajaansa kotiin. Joukkueen yksimielinen päätös oli jättää kinkerit väliin. Samalla he asettivat uuden suvaitsevaisuuden tason, joka nopeutti mustien pelaajien tasa-arvoistumista Yhdysvalloissa.