Cityparin elämää

Miski täytyy tuntua tältä? *Ei haluuuuuuu*

- Siitä ei hyvää seuraa, missään mielessä.
- Siinä ei ole järjen hiventäkään.
- En halua sitä.
- En pysty.

Miskei se sitten mene pois? Hus, hus.

*Lyö päätään seinään*

Repparii ma kirjoitan. Kasassa nyt about 7500 merkkiä. Tänään kirjoittaminen sujuu, ylistys siitä Luojalle tai jollekin muulle hauskalle veikolle. Meinaan tuollaista olisi aika tuskallista vääntää mikäli olisi sellainen näppäimistön vittuilupäivä, jolloin se ihan kiusallaan kieltäytyy tekemästä yhteistyötä nokkelan, luovan ja aina niin sanavalmiin luontoni kanssa. *Köh*

On ollut nyt melko kauan hirmu hyvä mieli. Siis toki on ollut joitakin hetkellisiä syvänteitä, mutta pääosin tuuli on ollut keveä ja vilvoittava. (Ah, miten proosallista!) Toista oli vuodenvaihteessa ja vähän sen jälkeenkin - silloin ryvin matalikoissa ja ahdistuin vähän kaikesta. No, ahdistus on sellainen juttu, josta en koskaan pääse eroon, mutta ihan kiva, että sekin korventaa välillä vähän vähemmän.

Alan uskoa, että inhasta talviajasta on kohta selvitty, ja kevät on täällä pian. Ja onhan se - jos ei sään puolesta, niin ainakin kalenterin ja kaiken yleisen kivuuden muodossa. Maaliskuussa kun on varsin mukavia juttuja työrintamalla, ja vapaalla sitten muun muassa pikkuvappu ja St. Patrick´s Dayn pirskeet. Huhtikuussa suuntaankin jo muille maille viheriäille. Se on melkoisen jees.

Tilaisin yhden sunnuntaipoikaystävän. Sellaisen kivan, tiedäthän sinä. Kiitos ja hyvää yötä.

Ikuisesti sinun,
Satu

Mulle on nyt soittanut jo kahdesti joku mies kehuakseen yhtä lehtijuttuani. Oli saanut numeron numerotiedustelusta. En ihan tiedä, miten suhtautua. Mun nimisiä on aika paljon, joten onkohan se soitellut monellekin ennen kuin tavoitti mut? Miksi se soitti äsken vielä uudestaan? Ei pitäis olla vainoharhainen, mutta jos sillä on mun numero, sillä on myös mun osoite. No joo, kai se ihan harmiton on.

Hitsiläinen, heitin sen taannoisen Itä-Aasia -jutun vain puolitosissani, mutta nyt alan ihan tosissani lämmetä ajatukselle. Tosin en tiedä, haluanko enemmän reppumatkailemaan Aasiaan vai Afrikkaan. Mutta vuoden sisällä voisi lähteä, ihan oikeasti. Tutkailin äsken mm. Kilroyn sivuja, eikä tuo nyt mitenkään äärikallista ole. Intiaan ja takaisin pääsee nuori (alle 26-v.) VIIDELLÄSADALLA eurolla! Kathmanduun ja Johannesburgiin sen sijaan pääsee tonnilla ja Kantoniin siltä väliltä. Ei hitto. Taidan lähteä.

Heh, alkoi sydän läpättää jo ajatuksesta. <3

Miten v*tun vaikeaa voi olla yhden psykologin tavoittaminen! Ja kun vielä kelpaisi lähes kuka tahansa; en siis tavoittele ketään tiettyä henkilöä. Soita sinne, soita tänne, olen lomalla, olen kiireinen, tuo tietää, hups, ei tiedäkään, mutta tämä tietää varmasti, no oho, eipä tiennyt sekään jne jne jne! Alkaa ihan oikeasti mennä hermo kohta ja kunnolla. MuRrR!

Mutta ah, olen edelleen niin rakastunut. <3
Ei se ollutkaan pelkkää hetken huumaa.

No hitot, myönnetään:

S = seksi

Ei vaatine selityksiä. On se vaan niin kivaa. Jos pistää silmät tiukasti kiinni ja toivoo kovasti, niin saako sitä sitten?

--- testing ---

Ei toimi. Tahtooko joku viipaleen ylikorkeaa libidoa? Lähtisi halvalla, jopa ilmaiSEKSI. Anyone?

^Yhdellä kaverilla on tapana sanoa erinäisistä mokista noin. Se on ihan totta! Harvoinpa tapahtuu mitään niin noloa, ettei se tovin päästä jo saisi huvittavia piirteitä. Yleensä se ei vaadi vuottakaan - läheskään - vaan tapahtumien koomisuus alkaa paljastua heti alkunolotuksen jälkeen. Näiden asioiden jakaminen kavereiden kanssa on tietysti ensisijaisen tärkeää huvittavuuden havaitsemisen kannalta. Sillä vaikka omasta mielestä tapaus olisi vielä karmivan kamala, näkee toinen jo sen koomiset piirteet. Ja hetken päästä naurattaa jo itseäkin.

Viimeksi tänään todettiin tämä seikka yhden toisen kaverin kanssa. Reipas vuosi sitten tapahtui jotain ihan käsittämätöntä, jota kumpikaan ei voinut aluksi edes uskoa todeksi. Järkytyksen, hämmennyksen ja nolostumisen jälkeen tapaus alkoi kuitenkin vähän kerrallaan hihityttää. Nyt se on jo ihan yleinen vitsailun aihe, jonka tiimoilta on saatu monet naurut. Tosin emme me sitä vieläkään ympäriinsä kuuluttele, sen verran arkaluontoinen asia on kyseessä. Mutta kahden kesken siitä revitään kyllä huumoria lähes joka kerta, kun tapaamme.

Mikään ei ole niin vapauttavaa, kuin mokille nauraminen.

Uuh, mikä olo. Tuttu sunnuntaiahdistus on taas valloillaan, eivätkä krapula ja flunssa ainakaan vähennä sitä. Mutta olipa kuitenkin kivaa eilen. Tänään sen sijaan oli ihan outo päivä - ei kuitenkaan huonolla tavalla. Olisi ehkä jotain sanottavaa, mutta fiilis on liian sekava yksityiskohtaisempaan tuntemusten purkamiseen. Ehkä myöhemmin.

Ei pysty nukkumaan taaskaan. Mitä v*ttu siinä aina on?! Menin jo kahdentoista jälkeen sänkyyn ja kolmen vartin ajan ihan todella yritin nukahtaa - tuloksetta. Sitten luin hetken unettavaa sosiologiaa, muttei auttanut sekään. Valot pois uudelleen ja taas tunnin yritys, mutta kun ei niin ei. Siispä luovutin. Ehkä kykenen nukkumaan joskus tuossa viiden maissa, ja huomenna sitten jää hoitamatta kaikki se, mikä reippaana tyttönä piti hoitaa aikaisen herätyksen jälkeen.

Flunssakin tekee taas tuloaan. Eilisestä asti ollut pää kipeä ja tänään sitten tukkeutui nenä. Se ei suoranaisesti helpota nukahtamista.

Toivottavasti te kaikki onnellisesti nukkuvat näette karmivia painajaisia.