Sad times

Tänään aamulla kun heräsin, ihmettelin että missä kummassa on John, ja jopa tähyilin parvelta alas ajatellen, että ehkä se jostain syystä nukkuu patjalla lattialla. No, ei nukkunut siitä yksinkertaisesta syystä että se lensi eilen takaisin Irlantiin. Täytyy sanoa, että lähes parin kuukauden yhteiselon jälkeen tuntuu pirun oudolta olla yksin. On surullinen olo, ja jotenkin tyhjä. Kuin jotain oleellista puuttuisi ja niin puuttuukin.

Eilinen oli siis siltä osin kamala päivä, eikä perjantaissakaan kehumista ollut. Itkettiin vuorotellen ja välillä yhdessäkin, kiehnättiin toisissamme ja sanottiin tärkeitä asioita. Lentokenttäbussissa ei juuri puhuttu, ja kentälläkin huomio oli pääosin rutistamisessa ja siinä itkemisessä, vaikka toki jotain tuli kyynelten lomasta sanottuakin. John itki jopa enemmän kuin minä, muttei se sitä tarkoita, etteikö sen lähteminen olisi musta ihan yhtä pahalta tuntunut. Kun viimein tuli se hetki jolloin sen oli poistuttava passintarkastuksen läpi toiselle puolelle, oli hiton vaikea päästää irti. Ja kun käännyin ja kävelin pois tuli se kliseinen tunne, kuin jotain itsestäni olisi jäänyt sinne. Ja tavallaan jäikin.

Tämä kesä meni niin nopeasti, mutta oli paras mitä toivoa saattaa. En ainakaan voi väittää, etten olisi tuntenut. Oon käynyt läpi melkoisen tunteiden kirjon, on ollut pahoja aikoja, surullisia ja joskus olen ollut suunnattoman ärsyyntynyt koko ihmiseen. Silti kun mietin näitä kuukausia, viikkoja ja päiviä on ylivoimaisesti päällimmäisenä tunteena onnellisuus siitä, että olen löytänyt ihmisen, joka on kuin jonkinsortin sielunkumppani. En mä pysty edes kuvailemaan, mitä sitä ihmistä kohtaan tunnen, en pysty sille itselleenkään. Sanat loppuu. Mutta voisin lainata Johnilta tämän: "I have never met anyone like you. My heart is yours. Muru, kulta, my bestfriend in the world, you are everything to me and this time with you can never be undone and for that I'm grateful".

Vaivaiset 11 päivää tuntuu nyt loputtoman pitkältä ajalta. En enää viimeiseksi illalla näe sitä ihmistä, enkä ensimmäiseksi aamulla. Tyynyssä on sen tuoksu, mutten tiedä, onko se hyvä vai huono asia - se vain saa mut itkemään.