Kävin kaupassa ja keräsin koriini ne tavallisimmat ostokseni. Sitten karkkihyllyn kohdalla poimin mukaani sen ainoan suklaapatukan, jonka oikeastaan koskaan ostan; Da Capon.
Koska jossain alkukodissani on se valokuva pikkuveljestäni lapsena, kesällä, auringonpaisteessa, nenällään sellaiset siniset muoviset aurinkolasit, joita ei näe kuin lapsilla sekä jaloissaan kumpparit ja hänellä kädessään Da Capo, auki käärittynä ja patukan päästä on puraistu pieni palanen.
Ja kävelin syyspimeässä kotiini syöden Da Capoa, katselin tähtiä ja minulla oli lämmin olo, niin kuin joskus sattuu olemaan, kun vaatteita on juuri sopivasti ja tuntui, että pystyisin kävelemään vaikka Kreikkaan. Taisin hyräilläkin jotain.
Auch wenn ich es nicht sagen kann
Ich kann es immer hin singen