jeeee

Plaah. Viime merkinnässäni kirjoitin filmirullasta, jonka jätin kehitettäväksi ja eilen hain negatiivit liikkeestä. Eipä ollut niissä kryptisiä ohjeita kulta-aarteen jäljille, ei taidenakuilua, ei edes perinteisiä, rasvaisia alastonkuvia :(

Kummallisia kuvia silti. Joku arojen paparazzi, Mongoliassa mahdollisesti, oli napannut kuvan jurtasta, hääjuhlista ja useampi kuva oli hääparista, kun heitä kuljetettiin kohti jotain taloa mönkijän vetämillä rattailla. Mitä ihmettä! Minne ovat kadonneet villihevoset Mongoliassakin? Yhdessä kuvassa pari suuteli toisiaan onnellisen näköisenä. Join lasillisen heidän kunniakseen.

Viimeinen kuva oli satamasta ja veneestä. Merimiehenä tunnistan purjelaivatyypit merimailien päästä ja tämä oli kuunari. Nimeä en pystynyt erottamaan. Harmi, sillä bongailen niitä ja ehkä nimi olisi johdattanut aluksen kotisatamaan. Laivoilla on usein kauniit nimet. Kiddin Adventure ja Draken The Golden Hind. Cutty Sark ja Thermopylae kisaamassa kohti Lontoota. Discovery ja Fram Antartiksella. Cookin Endeavour ja Resolution. Fiktiiviset Pequod, Nautilus, Hispaniola ja Ghost. Nimiä lukiessa tekisi mieli hypätä heti edes ensimmäiseen satamassa seisovaan Symphonyyn ja jättää maa sekä sen tuskaiset muistot taakseen :p

Laivat ovat melkein kuin muuttolintuja. Aamulla töihin polkiessa Linden oli jo lähtenyt. Gerda vielä keikkui Sillilaiturissa. Ajattelin lähteä itsekin. Olen viittä vaille sanomassa itseni irti, eikä mitään suunnitelmaa tulevaisuuden suhteen ole. Ammattipummeilla harvemmin on. Olen lopen kyllästynyt uneksimaan työnantajan unia, jotka enimmäkseen koskevat tapoja, joilla ansaita enemmän rahaa. Sitä paitsi olen huono siinä muutenkin. Yhtenä päivänä mieleeni tuli, ettei minulla ole enää mitään elämässäni tähdellisempää ostettavaa kuin talveksi uusi pomppa, Schottin peacoat ankkurinapeilla, ja sitten pelkästään kirjoja sekä ehkä cd silloin tällöin. Mahdollisesti myös muutama pullo rommia talven varalle, mutta niillä ei ole niin suurta väliä.

Vajaa viikko sitten osallistuin intterwebbi-huutokauppaan ja yllätyksekseni voitin huudettavan kohteen, vaikka korotin kokonaisella kympillä lähtösummasta. Sata vuotta sitten voitin luontoarvalla Siili-kauppakassin, joten mukava palata voittokantaan. Pian selvisikin, että olin ainoa huutaja ja tavara majaili Turun panttilainaamossa. Typeryyttäni maksoin sen, ennen kuin luin sähköpostissa lähetetyt ohjeet, joiden mukaan ennen maksamista, varmista haluatko tuotteen lähipostiin ja blaablaablaa. Ei auttanut muu kuin matkustaa Turkuun.

Voittamani kohde oli Mamiya 645 pro, eikä se tänä digiaikana kai herätä muissa kuin alan harrastajissa enää mitään muistikuvaa, mutta kyseessä on ns. keskikoon filmikamera, jota todelliset ammattilaiset (mikä minä en missään nimessä ole) tykkäsivät käyttää studio- ja luontokuvauksessa, ja käyttävät vieläkin. Turha luulla, että filmi on kuollut. Käytän vieläkin 70-luvun Yashican linnunpönttöä kuvausreissuilla.

Suunnittelin matkan Turkuun sotilaallisella tarkkuudella. Saavuin asemalle klo 11 ja jo tunnin päästä istuin taas junassa matkalla takaisin kohti sivilisaatiota, mukanani helvetillisen iso ja raskas kameratarvikkeiden kuljetussalkku.

Vasta kotona tutkin sen sisällön perusteellisesti ja kaikesta näki, että entinen omistaja oli pro. Kaikenlaista tilpehööriä löytyi valotusmittareista lähtien. Salkun sisällä plyysipinnassa oli karkeita mustavalkoisia karvoja, joten hänellä oli ollut todennäköisesti koira, tai mahdollisesti lemmikkimäyrä. Tutkittuani kameraa tarkemmin, tajusin, että siinä oli filmi sisässä ja kuvia oli otettu kolme kappaletta. Sitten löysin salkusta rullan Kodak Portra 160nc-filmiä, joka oli jo valotettu.

Nämä löydöt järkyttivät mielenrauhaani syvästi. En oikein tiedä, kehitänkö rullat vaiko en. Kukaan pro ei kanittaisi kameratarvikkeitaan ammuttuine filmeineen. Yksi lempikirjoistani on John Steinbeckin Travels With Charley, jossa kirjailija saapuu siivoamattomaan hotellihuoneeseen, ehtii riisua toisen kengän jalastaan ennen kuin alkaa havaita kaikenlaisia johtolankoja huoneen edellisestä asukista. Kodak Portra on nimensä mukaisesti muotokuvafilmi, joten arvelen sen sisältävän, no, muotokuvia, eikä edes pro saa tällaista kameraa ujutettua salaa kenenkään hameen alle.

Toisaalta sieltä saattaisi löytyä kuvina yksityiskohtaiset ohjeet mittavan kulta-aarteen jäljille.

Ajattelin ensin heittää filmirullat roskiin, mutta houkutus kehittää ne taitaa olla liian suuri.